*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

linden$ rm -f Yleisradiomaksu

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 11.3.2010 14:59 Kommentteja (25)

linden$ rm -f Yleisradiomaksu Kauden kovimmaksi pelaajaksi veikattu Yleisradiomaksu ei pääse mukaan kevään pudotuspeleihin, sillä Arkadianmäen viestintäjoukkuetta valmentava viestintäministeri Suvi Lindén ilmoitti yllättäen jättävänsä Yleisradiomaksun porttivahdiksi, jonka myötä se voi koettaa paluuta kaukaloon vasta seuraavan hallituksen aikana.
Yleisradiomaksun maksun lisäksi Ylen hallintouudistus joutuu ulos viestintäjoukkueen kokoonpanosta, joten joukkueen mestaruusunelmat voidaan unohtaa.

Lindénin mukaan Yleisradiomaksun peluuttaminen ei ole saanut tarpeeksi tukea. "Kokonaisuudistuksen viemiseksi eteenpäin ei kuitenkaan ole riittävää parlamentaarista tukea" kommentoi Lindén tiedotteessan. Lisäksi myös taloudelliset näkökohdat ja joukkueen sisäiset mielipide-erot ovat aiheuttaneet ongelmia. "Henkilökohtainen mielipiteeni on, että YLEn rahoituksen kattaminen valtion budjetista olisi oikeudenmukaisin vaihtoehto" totesi Lindén.

Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään noin vuoden päästä, jonka jälkeen Yleisradion rahoittamista voidaan jälleen pohtia uudelleen ja uudelleen. Nykyisen TV-maksun olisi tarkoitus poistua kentiltä ensi vuoden lopulla, mutta nykyisen kaaoksen myötä veteraanille saattaa olla luvassa peliaikaa vielä vuoden 2012 puolella.

Edellinen Seuraava  

25 kommenttia

111.3.2010 15:13

Alkaisiko nauramaan. Jos jotain tässä tarvisi tehdä niin reformi YLE:n organisaatiorakenteeseen, eikä jatkuvaa kähinää siitä, miten saadaan YLE:lle lisää rahaa. Valtion budjetista riipiminenhän on selvä "beat the purpose" -menetelmä, kun YLE:n pitäisi olla valtiosta riippumaton uutisten ja ohjelman toimittaja. Miksi pitää sysätä organisaation sisäisen pelleilyn tulokset ensin ministerin niskaan ja ministeri sitten seuraavan hallituksen niskaan. Jos on niin vaikeaa tehdä hommiaan, niin ottakaa ne loparit, ja laittakaa tilalle joku joka osaa hommansa.

211.3.2010 15:19

kumma vaan että koko YLE:n sikariporras on täynnä erinäisiä poliitikkoja joten en oikein ymmärrä miksi aina puhutaan YLE:n olevan valtiosta riippumaton ..

311.3.2010 15:25

hämärä uutisointi mut jos tää meinaa sitä että toi ylevero viivästyy niin hyvä juttu

411.3.2010 16:24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daim0n:
kumma vaan että koko YLE:n sikariporras on täynnä erinäisiä poliitikkoja joten en oikein ymmärrä miksi aina puhutaan YLE:n olevan valtiosta riippumaton ..
Koska jossain vaiheessa peruskouluani on jäänyt mieleen, että YLE olisi sen vuoksi irrallaan valtiollisesta toimestaan, että voisi tuottaa uutisointia, joka voisi kritisoida hallituksen ja valtion toimintaa sananvapauden mahdollistavalla tavalla toisin kuin joissain muissa maissa, missä televisiota käytetään lähinnä uutisoimaan valtion propagandaa.

Nyt sivistin itseäni lukemalla pätkän lakia YLE:n toiminnasta ja katsomalla ketä istuu YLE:n oganisaatio huipulla päättämässä, ketä istuu YLE:n organisaation johtopaikoilla. Pikaisella vilkaisulla eroina BBC:n toimintaan on ettei YLE:n johtokokoontumisista jaeta infoa ja pyötäkirjoja.

511.3.2010 16:38

Taitaa Suvi Lindén olla huolissaan pääsystä arkadianmäelle ensi drafteissa.

611.3.2010 16:42

Nojohan....tämä on ihan hyvä juttu koska Ylen pelisäänöt ensin selviksi, saneerataan svedu-ohjelmat ja HBO sarjat (jotka nähty tuhanteen kertaan), sekä pomonpomot pois niin eiköhän tv-luparahat rupea riittämään...olen yhä sitämieltä että yle-maksukortille kuten muutkin.

711.3.2010 17:42

Olipas typerään tyyliin kirjoitettu artikkeli. Uutiset asiatyyliin, kiitos.

811.3.2010 17:43

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Nojohan....tämä on ihan hyvä juttu koska Ylen pelisäänöt ensin selviksi, saneerataan svedu-ohjelmat ja HBO sarjat (jotka nähty tuhanteen kertaan), sekä pomonpomot pois niin eiköhän tv-luparahat rupea riittämään...olen yhä sitämieltä että yle-maksukortille kuten muutkin.
Laissa sanotaan ohjelmatuotannosta, että sen pitäisi tuottaa palveluja myös saameksi, ruotsiksi, romaniaksi ja mahdollisesti muille kansanvähemmistöille. Jonkun mukaan YLE:n tulee tuottaa 2016 mennessä suurimman osan sen tuottamasta palvelusta pitäisi saada usealle kielelle tekstitetyksi. Näiden käännöspalveluiden tuottaminen, tai muuten ei vie niin suurta osaa YLE:n toiminnasta kuin muu sekoilu.

911.3.2010 18:45

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hape:
Olipas typerään tyyliin kirjoitettu artikkeli. Uutiset asiatyyliin, kiitos.
No melko älytön toi Lindenin toimintakin on, niin voi uutisetkin olla jo tällaisia.

"Vielä keskiviikkona Suvi Lindén kertoi YLEn haastattelussa, että maksu voisi olla suuruudeltaan 190 - 195 euroa taloutta kohti.
MInisteri on myös sitä mieltä, että YLEn talous on nyt kunnossa, eikä yhtiö ole vaikeuksissa.
- On toimiva tv-maksujärjestelmä ja maksaneiden määrä on kohtuullisen vakaa, ministeri arvioi." http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/03/li...le_1522225.html
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.3.2010 @ 18:47

1011.3.2010 19:16

Keskiviikkona Linden sanoi mielestäni, että JOS maksu toteutetaan, sen suuruus voisi olla 190 - 195 euroa taloutta kohti. Ja YLEn taloushan on kunnossa ja TV-lupakäytäntökin toimii kohtalaisen hyvin. Siinä mielessä tuossa ei mielestäni ole paljoa moitittavaa.

Ja itse en yhtiön riippumattomuuden kannalta näe eroa, rahoitetaanko sitä suoraan kotitalouksilta kerättävällä YLE-maksulla, jonka suuruuden eduskunta päättää, vaiko budjettirahoituksella, jonka suuruuden eduskunta päättää. Käytännössähän YLE-maksu olisi vain lisävero, jonka tuotto olisi kohdistettu yhteen kohteeseeen.

1111.3.2010 20:08

Hyvä että ens kaudelle siirtyy. Kansan tulisi siis kaikkien äänestää poliitikkoja jotka on YLEmaksua VASTAAN. Näin siis vältytään idioottimaksulta.

1211.3.2010 21:14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hape:
Olipas typerään tyyliin kirjoitettu artikkeli. Uutiset asiatyyliin, kiitos.
Sä voit siirtyä vaikka stt:n sivuille lukemaan kuivat ilme vakavana jos noin sattuu!

Piristävään tyyliin kirjoitettu asiallinen uutinen lisää tälläisiä!

1311.3.2010 21:20

Kuten Bluejack sanoi, minustakin on mukavaa että saa lukea vähän kieli poskella kirjoitettuja uutisia silloin tällöin. Otsikolle nauroin jopa ääneen. :D

1411.3.2010 21:54

Lainaus:
Otsikolle nauroin jopa ääneen. :D

...oikeesti?

1511.3.2010 21:58

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti m0reoe:
Taitaa Suvi Lindén olla huolissaan pääsystä arkadianmäelle ensi drafteissa.
Puoluetoimistolta on tullut mahtikäsky, Kokoomus ei halua leimautua tuon epäsuositun asian eteenpäinviejäksi. Onhan tuossa uutisessa perääkin, muutosta vastustettiin yli puoluerajojen ja olisihan tuo ollut kansalaisia eriarvoistava päätös.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

1611.3.2010 23:51

Erona siinä meneekö se valtionbudjetista vai suoraan tilipussista on siinä että ensimmäisessä toteutuu maksusuoritus tulojen mukaan. Eli mitä isompi tili, sitä enemmän maksat... Tätä ei meidän nykyhallitus hyväksy. Tuloerot on saatava nousemaan tavalla millä tahansa. En sitten millään ymmärrä miksi pitää maksaa palvelusta mitä ei käytä. Tämä ei nyt kuitenkaan ole mikään sairaala/sossu jonka käytöstä ei oikein voi päättää... Viihde ei ole yhteisvastuullista.

Sama ralli oli Vanhasen uhkauksissa nostaa energia yms. verotusta. Nämä näkyvät suoraan kuluttajahinnoissa ja kaikki, tulotasosta riippumatta maksavat yhtä paljon enemmän. Samaan lauseeseen lisäsi että tuloveroja ei lähdetä enempiä korottamaan...

(Nämä ovat omia mielipiteitäni/huomioitani, eivät puolueeni;)

1712.3.2010 22:59

Joo, kyllä on nyt kokoomukselta peli liike, ettei menetä kovin monta äänestäjää tulevalla eduskuntavaali äänestyksellä.

1812.3.2010 23:37

Hehe, läppä. Vasta muutama kuukausi takaperin Lindeeni kovaan ääneen paipatti että tämä on hänen mielestään paras ratkaisu ja nyt on kelkka käännetty olevinaan täysin? Taisi alkaa täristämään vähän liikaa kun kansan vastustus (vaikkakin vaan jossain tämmöisissä foorumeissa, kun eihän suomalaiset uskalla pihalla mieltään osoittaa) oli niin suurta ko. maksua vastaan.

No, hyvä juttu tämä nyt tähän hätään oli, voi sitä Ruotsiin muuttoa lykätä muutamalla vuodella. Kattellaan sitä sitten 2012 vuoden tienoilla uudestaan.

1913.3.2010 10:10

poliittisten päätökset voi perua (tässä tapauksessa viivästyttää) vain toinen poliittisesti tärkeämpi agenda: tässä tapauksessa Lindenin puolueen äänimäärä (ja Lindenin omat äänet) seuraavissa vaaleissa..

Lindeniä tai muita poliitikkoja ei kannata kehua, sillä tuo on täysin harkittu veto. Nyt odotetaan vaalien yli ja kun ollaan taas vallassa niin vedetään päätös heti: seuraavan hallituskauden aikana tuokin päätös sitten painuu monelta äänestäjältä unohlaan.

Lindenin sanomana "eriarvoistava, kansa vastusti, epäreilu" -argumenteilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä lopputuloksen kannalta: mediamaksu tulee, sanoipa Linden nyt mitä tahansa ja Linden tietää sen itsekin.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.3.2010 @ 10:12

2013.3.2010 18:44

Voi,kun joku taho osaisi käyttää tilaisuuden hyväkseen ja järjestää kunnon mielenosoituksen tömisteleen helsingin keskustaan
parisataatuhat päällä niin olisi siinä uutiskynnys ylitetty ilman riippumatonta tiedotustakin ja saisi kerrankin hallitus jotain kongreettista ajateltavaa ajaako omaa vai kansanetua?
jotta jossakin on jotain mätää kun kansa ei olekkaan tyytyväinen herrojen metkuihin..

oli niin tai näin.. tuli maksut tai ei kateeksi käy niitä jotka on polttanut luottotietonsa siihen malliin jotta voi tämänkin paskan vetää pytystä alas ilman sen kummempia "argumentteja" toteamalla vaan jotta maksu on vapaaehtoinen.

2113.3.2010 22:06

hei mutta muistakaa toki äänestää jatkossakin kokoomusta, tuota pienen kansalaisen auttajaa, todellista kansanpuoluetta!

2214.3.2010 13:30

Kato ne haluu lahjoo seuraavaan vaaliin osallistuvat poliitikot niin ne omistaa jo alkuun hyvän määrän kansan'edustajia'.

2314.3.2010 13:37

Lainaus:
Voi,kun joku taho osaisi käyttää tilaisuuden hyväkseen ja järjestää kunnon mielenosoituksen tömisteleen helsingin keskustaan
parisataatuhat päällä niin olisi siinä uutiskynnys ylitetty ilman riippumatonta tiedotustakin ja saisi kerrankin hallitus jotain kongreettista ajateltavaa ajaako omaa vai kansanetua?
jotta jossakin on jotain mätää kun kansa ei olekkaan tyytyväinen herrojen metkuihin..

mitähäh eikö feispuuk yhteisöjen perustaminen riitäkkään?? :O

2518.3.2010 19:11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:
Lainaus:
Otsikolle nauroin jopa ääneen. :D

...oikeesti?
No en nyt nauranut, mutta hymähdin. Nörttihuumoria :)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto