AfterDawn logo

Rapidshare-linkkejä jaellut sivusto ratsian kohteena

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

Puolassa toiminut Filmowisko-sivusto koki viime viikon perjantaina kovia, kun paikallinen poliisi teki kolme ratsiaa sivustoa ylläpitäneiden henkilöiden koteihin.

Ratsioiden yhteydessä poliisi pidätti kolme miestä ja takavarikoi kuusi tietokonetta sekä noin 150 CD- ja DVD-levyä. Kahden pidätetyn kohdalla luvassa on oikeudenkäynti, jossa heitä tullaan syyttämään tekijänoikeusrikoksista, joista voi saada Puolassa jopa viiden vuoden vankeusrangaistuksen. Kolmannen pidätetyn kohdalla rikosoikeudellista käsittelyä ei kuitenkaan tapahdu, koska hän on vasta 16-vuotias.

Filmowisko-sivuston foorumilla rekisteröityneet käyttäjät vaihtelivat keskenään Rapidshare-tiedostonjakopalveluun ohjaavia linkkejä, joiden avulla voi ladata luvatta tekijänoikeudella suojattua sisältöä. Poliisin mukaan foorumilla jaettiin myös katselulinkkejä netin videopalveluihin, joiden avulla foorumin käyttäjät pystyivät katselemaan luvatta tekijänoikeudella suojattua sisältöä.


Poliisille ilmoituksen sivustosta teki tekijänoikeusjärjestö FOTA (Fundacja Ochrony Twórczości Audiowizualnej). Poliisin mukaan sivuston pyörittäjät hyötyivät toiminnasta taloudellisesti mainostulojen avulla. Toistaiseksi poliisi ei osannut arvioida kuinka suuret taloudelliset vahingot sivusto on aiheuttanut elokuvateollisuudelle, mutta niiden suuruutta arvioidaan kunhan kaikki todistusaineisto jutun tiimoilta on käsitelty, jolloin selvinnee myös ylläpitäjille esitettävä korvausvaatimus.

3 KOMMENTTIA

Raattis1/3

Nytkö ne Youtube-linkit sitten on laittomia?

Zeitsei2/3

Eivät tuollakaan teolla saavuta mitään. Voin veikata, että samaisiin tiedostoihin löytyy Googlen haulla toista tuhatta vaihtoehtoa. Piraattien onneksi Googlea ei tulla haastamaan oikeuteen.

miketso3/3

Mitä vikaa linkkien jakelemisessakin on? Jäljittäisivät mieluummin niitä, jotka niitä tiedostoja sinne rapidshareen laittavat.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT