AfterDawn logo

Oikeus totesi TV Linksin lailliseksi palveluksi

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
16 kommenttia

Vuonna 2007 Britannian viranomaiset sulkivat suurta suosiota nauttineen TV Links -sivuston ja pidättivät sitä pyörittäneen David Rockin. Rock joutui sivuston pyörittämisestä oikeuteen ja syytekohtina olivat mm. tekijänoikeusrikosten avustaminen ja petoksen suunnittelu.

Oikeuskäsittely asian tiimoilta päättyi TV Linksin osalta hyvin, sillä tuomari Ticehurst totesi tällä viikolla TV Linksin olevan täysin laillinen palvelu. Tuomarin mukaan pelkkä linkkien jakelu ei ole millään tasolla rikollista toimintaa, ja koska surffaajat eivät ladanneet videoita TV Linksin palvelimilta, eivät TV Linksin ylläpitäjät ole vastuussa mahdollisista tekijänoikeusrikoksista.

Vuonna 2007 jutun laittoi alulle Federation Against Copyright Theft (FACT), joka teki TV Linksistä tutkintapyynnön viranomaisille. FACT:ille oikeustappio on karvas, sillä tuomiosta ei voi valittaa, ja muut TV Linksin tapaiset Britanniassa toimivat palvelut voivat jatkossa toimia ilman oikeudellisia huolia.

Rock ei kertonut, että aikooko hän vielä avata suljetun palvelun uudelleen.

Yhdysvalloissa Cinematube.net- ja ShowStash.net-sivustot hävisivät vuonna 2008 vastaavat oikeusjutut, joten kansainvälisesti tulkinta linkkisivustojen laillisuudesta vaihtelee.

16 KOMMENTTIA

stillborn1/16

Lainaus:

Tuomarin mukaan pelkkä linkkien jakelu ei ole millään tasolla rikollista toimintaa, ja koska surffaajat eivät ladanneet videoita TV Linksin palvelimilta, eivät TV Linksin ylläpitäjät ole vastuussa mahdollisista tekijänoikeusrikoksista.

Noinhan se pitää mennäkin.

kikuu2/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Niin tämän hetkisen lain mukaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa on tuomareita, jotka osaisivat ajatella omilla avioillaan, eivätkä lakikirjalla.

Miqueltoz3/16

Magnet links, anyone?

stillborn4/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Niin tämän hetkisen lain mukaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa on tuomareita, jotka osaisivat ajatella omilla avioillaan, eivätkä lakikirjalla.

Tuomarin homma onkin niin metkaa, että siinä ei koskaan ns. ajatella omilla aivoilla, mutta laki pitää tuntea hyvin. Ja laithan hyväksyvät ne, keitä kulloinkin parlamentteihin valitsemme.

poppah5/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Niin tämän hetkisen lain mukaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa on tuomareita, jotka osaisivat ajatella omilla avioillaan, eivätkä lakikirjalla.

Tuomarin homma onkin niin metkaa, että siinä ei koskaan ns. ajatella omilla aivoilla, mutta laki pitää tuntea hyvin. Ja laithan hyväksyvät ne, keitä kulloinkin parlamentteihin valitsemme.

Hyvin sanottu. Ja mutuilulla olisi älykkäänä ihmisenä päätynyt samaan ratkaisuun, joten lopputuloksen kannalta aivan sama.

pertiit (vahvistamaton)6/16

FACT got fact up! ^^
Jos linkkien jakelu olisi laitonta niin puolet maailman biljoonista sivuista olisi laittomia haha
vihdoin tuomari jolla on suhteellisuudentajua eihän siinä ole mitään järkeä että puolet ihmisistä kriminalisoidaan...

aimxor7/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Lainaus:

Tuomarin mukaan pelkkä linkkien jakelu ei ole millään tasolla rikollista toimintaa, ja koska surffaajat eivät ladanneet videoita TV Linksin palvelimilta, eivät TV Linksin ylläpitäjät ole vastuussa mahdollisista tekijänoikeusrikoksista.

Noinhan se pitää mennäkin.

Niin tämän hetkisen lain mukaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa on tuomareita, jotka osaisivat ajatella omilla avioillaan, eivätkä lakikirjalla.

Mikähän kukkahattu siellä huutelee =)

Bluejack8/16

Mitäs uutta tämä on.. laki ei vaan ole sama kaikille. Näin se menee ja on aina mennyt.

kikuu9/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aimxor:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Lainaus:

Tuomarin mukaan pelkkä linkkien jakelu ei ole millään tasolla rikollista toimintaa, ja koska surffaajat eivät ladanneet videoita TV Linksin palvelimilta, eivät TV Linksin ylläpitäjät ole vastuussa mahdollisista tekijänoikeusrikoksista.

Noinhan se pitää mennäkin.

Niin tämän hetkisen lain mukaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa on tuomareita, jotka osaisivat ajatella omilla aivoillaan, eivätkä lakikirjalla.

Mikähän kukkahattu siellä huutelee =)

Täällä saattaa huudella esimerkiksi sellainen henkilö, joka tienaa rahansa tekemällä elokuvia tai musiikkia.

BaldAngel10/16

vain paskaa musiikkia/elokuvia tekevät itkevät tämmmösistä asioista koska tuote ei myy, hyvä tekosyy

EET11/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:

vain paskaa musiikkia/elokuvia tekevät itkevät tämmmösistä asioista koska tuote ei myy, hyvä tekosyy

Totta, piratismihan on parasta mainosta esim. musiikille.

wipe200012/16

Onhan se ihan ymmärrettävää, että ne jotka tienaavat musiiikki-/TV-/elokuvatuotteilla haluaisivat lakiin mieluumminkin kovennuksia. Toisaalta sitten varmaan yli 80 % ihmisistä katsoo kärsivänsä jo nykyisistäkin tekijänoikeuksista. Ehkä tosiaan olisi keksittävä ja kokeiltava uusia ansaintamalleja, sekä hyväksyttävä se, että viihdeteollisuuden tulotaso saattaa maailmanlaajuisesti tipahtaa? Vaihtoehto tuntuu olevan suututtaa ja karkottaa suuri osa maksavista asiakkaista oikeustajun ylittävillä vaatimuksilla, mikä jo nyt on varmastikin aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin mitä oikeusjutuilla on saatu.

mbsjoblom13/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:

Onhan se ihan ymmärrettävää, että ne jotka tienaavat musiiikki-/TV-/elokuvatuotteilla haluaisivat lakiin mieluumminkin kovennuksia. Toisaalta sitten varmaan yli 80 % ihmisistä katsoo kärsivänsä jo nykyisistäkin tekijänoikeuksista. Ehkä tosiaan olisi keksittävä ja kokeiltava uusia ansaintamalleja, sekä hyväksyttävä se, että viihdeteollisuuden tulotaso saattaa maailmanlaajuisesti tipahtaa? Vaihtoehto tuntuu olevan suututtaa ja karkottaa suuri osa maksavista asiakkaista oikeustajun ylittävillä vaatimuksilla, mikä jo nyt on varmastikin aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin mitä oikeusjutuilla on saatu.

Piti kommentoida, mutta wipe2000 oli jo kiteyttänyt asian ytimen niin hyvin ettei tuohon ole enää mitään lisättävää.

syrtek6614/16

mutta kun piratismi on niin hyvä teko syy. Tässä on vain kyseessä uuden ansaintamallin sisäänajossa jossa 'kulttuurintekijöille' eli mediatalojen osakkeenomistajille jaetaan ihmiskunnan kaikki rahat. Tässä taloudessa pitää omistaa kulttuurin tekijät plus kulttuurin käyttäjät.

poppah15/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aimxor:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Lainaus:

Tuomarin mukaan pelkkä linkkien jakelu ei ole millään tasolla rikollista toimintaa, ja koska surffaajat eivät ladanneet videoita TV Linksin palvelimilta, eivät TV Linksin ylläpitäjät ole vastuussa mahdollisista tekijänoikeusrikoksista.

Noinhan se pitää mennäkin.

Niin tämän hetkisen lain mukaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa on tuomareita, jotka osaisivat ajatella omilla aivoillaan, eivätkä lakikirjalla.

Mikähän kukkahattu siellä huutelee =)

Täällä saattaa huudella esimerkiksi sellainen henkilö, joka tienaa rahansa tekemällä elokuvia tai musiikkia.

Ja se oikeuttaa irrationaaliseen päättelyyn?

avthein16/16

Toivottavasti TV Links hakee myös korvausta tekijänoikeusfasisteilta (FACT) toiminnalle aiheutetusta haitasta?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT