AfterDawn logo

Google kiinnitti Street View -kamerat moottorikelkkaan

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
7 kommenttia

Google julkaisi eilen Suomen Street View -katunäkymäpalvelun. Yrityksen kuvausautot kiersivät viime kesänä Suomessa kuvaamassa kaupunkeja ja maaseutua. Suomesta kerätty katunäkymämateriaali on Googlen mukaan yksi kattavimmista, mitä palvelusta löytyy. Asiasta kerrotaan muun muassa Google Earth Blog -sivustolla.

Kuvista pyritään sumentamaan muun muassa autojen rekisterikilvet ja ihmisten naamat. Tämä ei kuitenkaan aina estä hullunkuristen ja pahennusta aiheuttavien tilanteiden tallentumista palveluun.

Suomessa katunäkymäpalvelu kattaa parhaiten suuret kaupungit ja nähtävyydet. Kattavuus on hyvä lähes koko maassa, mutta esimerkiksi Koillis-Suomesta kuvia kerrotaan löytyvän hieman muuta Suomea vähemmän.

Koska kuviin tallentuneiden ihmisten yksityisyydensuojan loukkaaminen on puhuttanut ja tuonut Googlelle oikeushaasteitakin, tarjoaa yritys mahdollisuuden pyytää kuvan poistoa palvelusta. Pyynnöt käsitellään Googlen mukaan parhaimmillaan tunneissa. Googlea katunäkymän laillisuus ei huoleta, sillä palvelu on yrityksen mukaan laillinen niissä maissa, joissa se on käytössä.


"Jos tällaisia kuvia löytyy, joissa ihminen tunnistaa itsensä tai ei halua oman lapsensa, talonsa tai autonsa näkyvän kuvassa, niin jokaisen kuvan alalaidasta löytyy linkki josta voi hyvin nopeasti ilmoittaa, mikä kuvassa on pielessä. Sitten se kuva otetaan nopealla aikataululla joko pois tai sumennetaan", Googlen Suomen viestinnästä vastaava Timo Nurmi kertoi Voicelle.

Suomen lisäksi myös Norja sai eilen omat katunäkymänsä Googlen palveluun. Pohjoismaista Ruotsin ja Tanskan katukuvat julkaistiin jo viime vuonna. Google ylläpitää sivustoa, jolta voi tarkistaa palvelun kaattavuuden (kuva alla).


Tältä näyttää AfterDawnin toimistorakennus Oulussa Street View -palvelun silmin:


Siirry tästä samaan sijaintiin Street View -palvelussa.


Katunäkymäkuvista pääsee nauttimaan Google Maps -palvelussa tai Google Earth -ohjelmistossa.


Paljon lisätietoa palvelusta, sen kattavuudesta ja esimerkiksi kuvauskalustosta löytyy Wikipediasta. Kuvausautojen lisäksi Google kerää kuvamateriaalia myös moottorikelkkaan kiinnitettyjen kameroiden voimin. Katso kuvauslaitteiston esittelyvideo alta:

7 KOMMENTTIA

teme5651/7

Aikamoinen palatsi teillä... Aijaa on siinä muidenkin yritysten toimistoja.

readyEddy2/7

Lainaus:

Google ilmoitti asiasta Google Earth -blogissaan.

Google Earth Blog ei ole Googlen oma vaan se on hyvin toimitettu fanisivusto.

TuPP33/7

Jos joidenkin vuosien kuluttua alkaa kelkkareiteillä näkymään noita vehkeitä niin voi alkaa hieman tympimään :P

Tosin eipä ne kuin kerran ne vedä läpi niin mikäs siinä.

6630nokia4/7

Mahtava kyllä tuo Google Street View.

jampt5/7

Hyvältä näyttää Afterdawnin tomistorakennus :) Paremmin kuitenkin olisi tuon sumentamisen voinut tehdä kun jo tuosta parkkipaikalta löytyy selviä rekisterikilpiä.

muppis6/7

Koillis-Lapista tosiaan puuttuu, mm. Kemijärven keskusta kokonaan.

kikuu7/7

Ihan kivahan tuo Streetview on, mutta aika paljon parannettaavakin olisi IMO;
Parempi kuvanlaatu
Parempi "sumennus"
Mahdollisuus katsoa ylös
Mahdollisuus katsoa alas
"portaaton" liikkuminen
Olisiki myös kiva jos voisi vain suoraan poistaa jonkun sumennuksen streetview kuvasta ja google sitten varmistaisi, että kuvaa parannettiin, eikä huononnetu.(toimisi "samalla tavalla" kuin google translatessa)
No nuo ovat vain omia mielipitetitä, mutta jotenkin laimea on tuo kok Streetview kun vertaa Google earth muihin ominaisuuksiin.

Lisäksi ärsytää se, että kun siirtyy vaikka kadulta viereiselle kadulle ,niin vuodenaika saattaa muuttua kesästä syksyyn. Sille google ei tosin voi ihmeemmin mitään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT