Palaute
 
 

Voddler sai miljoonien lisärahoituksen

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 5.2.2010 17:32 Kommentteja (14)

Voddler sai miljoonien lisärahoituksen Videoiden Spotifyksi kutsuttu Voddler on saanut merkittävän pääomasijoituksen Eqvitec-yhtiön Technology Fund III -rahastolta. Noin 2,6 miljoonaa euroa sijoittanut Eqvitec on Suomessa listattu yhtiö, jolla on toimintaa myös Spotifyn ja Voddlerin kotimaassa Ruotsissa.

Toistaiseksi vain Ruotsissa toimiva palvelu aukeaa pian Norjassa, jonka jälkeen vuorossa on Suomen ja Tanskan lanseeraukset. Eqvitecin Hadar Cars uskoo Voddlerin tulevaisuuteen ja kertoo, että kyseessä on yksi Skandinavian mielenkiintoisimmista yrityksistä. Sijoituksen johdosta Cars liittyy Voddlerin hallitukseen.

Voddlerilla on nyt noin 400 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja elokuvia katsottiin tammikussa lähes miljoona kertaa. Voddler tarjoaa Spotifyn tavoin sisältöä ilmaiseksi. Mainosrahoitteisen palvelun lisäksi kehitteillä on premium-vaihtoehto, jossa maksua vastaan saa poistettua mainokset. Pari kuukautta sitten Voddler ilmoitti sopimuksesta Sony Pictures Televisionin kanssa, joka laajensi palvelun tarjontaa myös Metro Goldwyn Meyer Studiosin ja Columbia TriStar Motion Picturesin elokuvilla.

Aiheet: Nettivideo
  TVGorge tuo jenkkisarjat suomalaistenkin selaimiin Weave synkronoi Firefoxin kodissa ja puutarhassa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

14 kommenttia

15.2.2010 21:08

Tätä kyllä odotetaan, tulisi jo! =)

25.2.2010 21:34

Vain tällähetkkelle ruotsissa toimiva palvelu? Olen saanut kutsun ja katsonut Jackass 2,5 leffan.

35.2.2010 21:34

Vaikuttaa kiinnostavalta palvelulta. Hienoa, että Ruotsi on tuossa naapurissa, niin näitä palveluita tarjotaan ensimmäisten joukossa myös tänne härmään.

45.2.2010 22:08

joo..outoo. Tää ollu mulla jo aikaa sit ja 3 päivityskin tullu jo. Toimii hyvin.


55.2.2010 22:33

Lainaus:
Toistaiseksi vain Ruotsissa toimiva palvelu aukeaa pian Norjassa, jonka jälkeen vuorossa on Suomen ja Tanskan lanseeraukset.
Hmm, mitenkäs mulla sitten on ollut tuo koneella jo kuukauden ? :D Aika monessa leffassa/ohjelmassa suomisubitkin ;)

65.2.2010 23:53

Kun yritän katsoa jotain leffaa tuolla niin en näe muutakuin Ruotsinkieliset mainokset alussa ja sitten softa palautuu taas leffa valikkoon. Nettinä 100 meganen joten ei voi olla siitäkään kiinni.

Mikäs mahtaa olla vialla??



76.2.2010 11:45

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti konverter:
Kun yritän katsoa jotain leffaa tuolla niin en näe muutakuin Ruotsinkieliset mainokset alussa ja sitten softa palautuu taas leffa valikkoon. Nettinä 100 meganen joten ei voi olla siitäkään kiinni.

Mikäs mahtaa olla vialla??

Jotku leffat ei kertakaikkiaan toimi, mutta jos mikään ei toimi, niin kattele Voddlerin foorumilta vastausta.

Tosiaan mitenkähän mainostajat suhtautuis, jos tietäis, että ei tuota tosiaan vain ruotsalaiset käytä. Itselläkin Voddler, enkä tosiaan kauheesti niistä ruotsinkielisten mainosten puheista ymmärrä :p

86.2.2010 17:38

Juu, samaa mieltä, että hyvä ohjelma on. Kyllä tää ainakin mulla ihan hyvin toimii, vaikka Suomessa olenki.

97.2.2010 13:15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti konverter:
Kun yritän katsoa jotain leffaa tuolla niin en näe muutakuin Ruotsinkieliset mainokset alussa ja sitten softa palautuu taas leffa valikkoon. Nettinä 100 meganen joten ei voi olla siitäkään kiinni.

Mikäs mahtaa olla vialla??
Ehkä
1.Jos seiska tai vista niin sun pitää ajaa se administraattorina
2.Näytönohjain ajurit vanhoja?
3. Osal Atin grafiikkakorteil on ongelmaa joten joudut vaihtaa (rendermethod 1 tai 0) guisettings.xml tiedostossa. joka löytyy voddler userdata

108.2.2010 0:21

En ole lainkaan yllättynyt, että isoilla elokuvayhtiöillä ei ole mitään ongelmaa toimia yhteistyössä yrityksen kanssa, joka ei kunnioita tekijänoikeuksia kun kyse ei ole heidän tekijänoikeuksistaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Voddler#Sou...lation_Concerns

Eli megakorporaatioiden tekijänoikeuksia pitää kunnioittaa, mutta harrastuksena tehtävien, epäkaupallisten projektien ei. Ei, vaikka he jakavat tuotostaan ilmaiseksi.

118.2.2010 10:32

Tulis jos ihmeessä.


i7 920 @ 3.4ghz,His Radeon HD 5770x2,GA-EX58-EXTREME,3gb DDR3 Corsair Dominator 1600mhz,500gb HDD,Zalman ZM600-HP, CM Storm Sniper.

128.2.2010 14:11

Joo kyllä sieltä voddlerin omilta sivuilta saa inviteä kun pyytää, meni mulla pari kk mutta tuli se ainakin minulle ;) Ja oon ollu kyllä tyytyväinen ohjelmaan ja tarjontaan, että suosittelen!


| i7 860 3.0GHz | 8Gb 1600MHz | nVidia GeForce GTX 295 | Asus P7P55D Deluxe | Creative SB X-Fi Sound Card | PW 850W | 2TB | Logitech G19 | Logitech mx518| Creative Fatal1ty Headset | BenQ 24" | Thermaltake Soprano Dx & Ruby Orb | JVC-RX-5060 | Boston Acoustics 12" |

139.2.2010 22:54

Voddler pisti yllättäen uudella versiolla ovet kiinni Suomalaisilta. Ei mitään uutisointia tai muutakaan. Rahat kyllä vuokraleffoista kelpasivat... Kummaa toimintaa.

147.5.2010 19:38

Nykyää ainaki toimii.. Eilen tuli invite ja tässä jo monta leffaa tullu katottua :P


Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki





 

Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

AfterDawn Facebookissa

Uutisarkisto