*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Google lopettaa hiljalleen IE6:n tukemisen

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 30.1.2010 11:56 Kommentteja (21)

Google lopettaa hiljalleen IE6:n tukemisen Internet Explorer -selaimen 6-version käyttäjät saivat eilen lisää ikäviä uutisia, kun Google kertoi yrityksille tarkoitetussa blogissa lopettavansa IE6:n tukemisen.
Ensimmäisenä IE6-tuki poistetaan Docs- ja Sites-palveluista, jotka tukevat maaliskuun alusta asti vain uudempia selaimia.

Blogimerkinnän mukaan jatkossa IE:stä on löydyttävä vähintään 7-versio. Firefoxista on puolestaan löydyttävä vähintään 3-versio, Chromesta 4-versio ja Safarista 3-versio, jos Docs- ja Sites-palveluita haluaa käyttää.

Aiemmin IE6:n ovat hylänneet mm. YouTube ja Digg, jonka lisäksi IE6 No More -kampanjassa on mukana useita kymmeniä sivustoja. IE6:n ongelmista huolimatta Microsoft aikoo kuitenkin julkaista selaimelle tietoturvapäivityksiä vuoteen 2014 saakka, joten IE6 ei todennäköisesti katoa internetistä aivan heti.

Viimeisen vuoden aikana IE6:n suosio on laskenut tasaisesti, mutta yhdeksän vuotta vanhalla selaimella on edelleen suuri käyttäjäkunta, sillä esim. StatCounterin mittausten mukaan IE6:lla on tällä hetkellä hallussa 13,5 prosentin osuus selainmarkkinoista.

Edellinen Seuraava  

21 kommenttia

130.1.2010 12:29

Vihdoinkin.

230.1.2010 13:16

Lainaus:
Internet Explorer -selaimen 6-version käyttäjät saivat eilen lisää ikäviä uutisia

No voi HARMI, ovat aika ikäviä uutisia itse nuo käyttäjät.

Näin on pakko käydä, internetin suurimpien palveluiden on pakko lopettaa IE6:n tukeminen jotta se ikinä katoaa helvetin syövereihin.

Näitä lisää niin päästään nettisivujen kehityksessäkin eteenpäin hieman rivakammin.

330.1.2010 13:24

Epäonnistunut Kiina-operaatio koitui näin yleiseksi hyödyksi.

IE6 sisältää vain intranetkäytössä toimivia erikoisuuksia (reikiä) joita jotkut muutkin kuin MS ovat erehtyneet käyttämään softissaan. Kaikki kyseiset softat eivät toimi edes IE8:lla.

Aikaa on ollut päivittää kyseisiä softia. Nyt on jo niin sanottu viime tinka.

430.1.2010 13:47

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti readyEddy:

Olen kuullut tuosta ja järkytyin, on todella isojakin firmoja joilla IE6 sen takia että muuten Intra tai jokin webapp ei toimi. Mielestäni aivan järkyttävää.

Tosin luulisi että silloin on esim. FF rinnalla normaalia selailua varten.

530.1.2010 17:33
"Sitä saa,mitä tilaa
Vahvistamaton

En yhtään ihmettele,että Google teki tällaisen tempun Microsoftille,kun Internet Explorereistä löytyy kokoajan lisää tietoturva-aukkoja,joiden paikkaaminen KESTÄÄ...!!.
Ihan oikein Microsoftille!.

630.1.2010 18:08

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "Sitä saa,mitä tilaa:
En yhtään ihmettele,että Google teki tällaisen tempun Microsoftille,kun Internet Explorereistä löytyy kokoajan lisää tietoturva-aukkoja,joiden paikkaaminen KESTÄÄ...!!.
Ihan oikein Microsoftille!.

Ei tässä nyt periaatteessa Microsoftia vastaan taistella, lähinnä niitä vastaan jotka jarruttaa internetin kehitystä kun ei siirrytä nykyaikaisiin selaimiin.

Tietääkseni Microsft ei voi väkisin päivittää ihmisten selaimia, lain mukaan. Korjatkaa joku jolla enemmän tietoa.

730.1.2010 20:27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SFXman:

Niin siis oikeasti on jo korkea aika Googlenkin lopettaa muidenkin lisäosiensa tarjoaminen IE6 selaimeen, Microsoft on jo aikoja sitten kehottanut käyttäjiä siirtymään uuteen versioon, ja windows updatekin tarjonnut uutta versiota tärkeänä päivityksenä jo vuosia.
Oikeasti ne on juuri nämä lisäosien tarjoajat, jotka toolbareillaan sun muilla saavat käyttäjät roikkumaan näissä vanhoissa selaimissa, vasta vähän aikaa sittenhän Google jopa tarjosi IE6:n päälle asennettavaa "chrome frame" päivitystä joka muuttaa IE6:n Chromeksi, mutta jättää sen IE6:n sinne pohjalle kuitenkin, haloo.
On aivan selvä että Microsoft ei voi pakottaa käyttäjiä päivittämään selaintaan, mutta lisäosien tarjoajat ja sivustojen ylläpitäjät kyllä voisivat osaltaan tehdä parhaansa pakottaakseen käyttäjänsä käyttämään päivitettyä selainta.

830.1.2010 20:57

Eli Facebook pistää filtterin päälle että IE6/7 ei pääse sisälle, niin johan päivittyy selaimet ;)

930.1.2010 21:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SFXman:
Eli Facebook pistää filtterin päälle että IE6/7 ei pääse sisälle, niin johan päivittyy selaimet ;)
Tää oli hyvä. ;D

1030.1.2010 22:11

koulussa vaan IE6 -.-

1130.1.2010 22:21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SFXman:
Eli Facebook pistää filtterin päälle että IE6/7 ei pääse sisälle, niin johan päivittyy selaimet ;)
Esimerkiksi näin, tai ainakin voitaisiin vaikkapa facebook profiilin päivitys IE6 selaimella estää.
Pelkäämpä vaan että tämän jälkeen Google järjestäisi suuren
chrome framen mainoskampanjan ja kehuisi kuinka tämän asentamalla
pääsee taas facebookiin myös IE6 selaimella, ja taas olisi IE6:n
käyttäjä tyytyväinen, ja kehuisi kuinka Google pelasti tilanteen.

1230.1.2010 22:57

Tuli mieleen että miksi monet yritykset käyttävät IE6 tai IE:tä ylipäätänsäkään kun varmasti parempiakin on? Esimerkiksi viime kesätyöpaikassani joka koneessa oli IE6 eikä mitään muuta selainta saanut käyttää, mutta minulle ei selvinnyt syytä. Osaisiko joku selittää miksi yritykset "tukevat" tällä tavoin jotain tiettyä selainta?

1330.1.2010 23:17

teeppaja, jotkut yritykset käyttävät lisäpalveluita omassa organisaatiossa jotka on tehty tiettyä web browseria varten.

1431.1.2010 1:55
WumWum
Inactive

hah! Suomen yrityselämä menee konkkaan kun IE6 tukeminen lopetetaan. NO, ehkä se on ihan oikein näille peukalo keskellä kämmentä yrityksille.

1531.1.2010 23:34

On se hirveä ongelma jos se monta vuotta päivittämättömänä ollut intranet joutuu päivityksen alle sen takia että ie6 kohta hautautunut. Yritysten oma moka. Varmasti on firmojen IT-tuet tieneet tämän tapahtuvan jossain vaiheessa.

161.2.2010 8:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tkkaisla:
On se hirveä ongelma jos se monta vuotta päivittämättömänä ollut intranet joutuu päivityksen alle sen takia että ie6 kohta hautautunut. Yritysten oma moka. Varmasti on firmojen IT-tuet tieneet tämän tapahtuvan jossain vaiheessa.

Luulisi että ovat jo uuden kehityksen aloittaneet, jos ei niin *thumbs up*

Kyllä sen ymmärtää jollain tasolla, onhan se iso kehitystyö, mutta pakko olisi jo siirtyä nykyaikaan.

171.2.2010 14:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SFXman:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "Sitä saa,mitä tilaa:
En yhtään ihmettele,että Google teki tällaisen tempun Microsoftille,kun Internet Explorereistä löytyy kokoajan lisää tietoturva-aukkoja,joiden paikkaaminen KESTÄÄ...!!.
Ihan oikein Microsoftille!.

Ei tässä nyt periaatteessa Microsoftia vastaan taistella, lähinnä niitä vastaan jotka jarruttaa internetin kehitystä kun ei siirrytä nykyaikaisiin selaimiin.

Tietääkseni Microsft ei voi väkisin päivittää ihmisten selaimia, lain mukaan. Korjatkaa joku jolla enemmän tietoa.
Niin siis oikeasti on jo korkea aika Googlenkin lopettaa muidenkin lisäosiensa tarjoaminen IE6 selaimeen, Microsoft on jo aikoja sitten kehottanut käyttäjiä siirtymään uuteen versioon, ja windows updatekin tarjonnut uutta versiota tärkeänä päivityksenä jo vuosia.
Oikeasti ne on juuri nämä lisäosien tarjoajat, jotka toolbareillaan sun muilla saavat käyttäjät roikkumaan näissä vanhoissa selaimissa, vasta vähän aikaa sittenhän Google jopa tarjosi IE6:n päälle asennettavaa "chrome frame" päivitystä joka muuttaa IE6:n Chromeksi, mutta jättää sen IE6:n sinne pohjalle kuitenkin, haloo.
Kirjoituksestasi saa kuvan että koko IE6 olisi Googlen aikaansaannos ja kaikki sen aiheuttamat harmit Googlen syytä. Ethän vain ole asenteellinen.

Googlen tarjoama Chrome Frame eristää IE:n internetistä. Teknisesti selain muuttuu Chromeksi jossa on IE:n näköinen käyttöliittymä.

Kyseessä on siis Googlen MS:n puolesta tekemä päivitys jolla IE muuttuu turvalliseksi ja standardienmukaiseksi. Microsoftin se olisi pitänyt tehdä mutta siitä ei vain tule mitään.

181.2.2010 14:33

Microsoft on kehoittanut luopumaan IE6:n käytöstä, miksi heidän olisi pitänyt tehdä päivitys joka saisi pitäytymään IE6 selaimessa?

En ole väittänyt IE6:sta minkään muun kuin microsoftin luomaksi,
väitän vain että jos IE6 halutaan pois käytöstä, tulee sen tukeminen lopettaa kaikkien taholta, myös kaikkien lisäosien kehittelijöiden, microsoft on sen virallisen tukemisen lopettanut jo aikaa sitten, ja tarjoaa enää vain pakolliset kriittiset päivitykset.

193.2.2010 22:09

Itse päivitin faijan työkoneeseen kun kyseisessä firmassa piti ilmeisesti hoitaa päivitykset itse. Tämä saattaa olla myös suuri syy IE 6 yleisyyteen.

205.2.2010 9:32

Way2go Google. Se olisi kieltämättä hyvä idea jos Facebook/Twitter blockaisivat vanhojen selainten käytön. Tosin varjopuolena voisi olla käyttäjien väheneminen.

216.2.2010 22:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SFXman:
Eli Facebook pistää filtterin päälle että IE6/7 ei pääse sisälle, niin johan päivittyy selaimet ;)
Esimerkiksi näin, tai ainakin voitaisiin vaikkapa facebook profiilin päivitys IE6 selaimella estää.
Pelkäämpä vaan että tämän jälkeen Google järjestäisi suuren
chrome framen mainoskampanjan ja kehuisi kuinka tämän asentamalla
pääsee taas facebookiin myös IE6 selaimella, ja taas olisi IE6:n
käyttäjä tyytyväinen, ja kehuisi kuinka Google pelasti tilanteen.
Tässäkin tapauksessa selain tunnistettaisiin headerin avulla, joten framesta ei olisi apua. IE6 on IE6 vaikka mitä siihen lisättäisiin.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Microsoft kehitti uuden piirin – Reaaliaikaista tekoäly palvelimiin Microsoft kehitti uuden piirin – Reaaliaikaista tekoäly palvelimiin (23.8.2017 14:54)
Microsoft esitteli Hot Chips -symposiumissa tekoälylaskentaan suunnitellun laskentakortin. Project Brainwave -nimellä tunnetun kehityshankkeen tavoitteena on luoda piiri, jonka avulla voidaan ....
Karu muistutus – Säätiedoilla sinusta tehdään kauppatavaraa Karu muistutus – Säätiedoilla sinusta tehdään kauppatavaraa (23.8.2017 10:31)
Huippusuosittu AccuWeather-sääsovellus on jäänyt kiinni käyttäjän sijainnin paikannuksen mahdollistavan datan keräämisestä, vaikka sovellusta on erikseen kielletty pääsemästä paikkatietoon käsiksi. ....
2 kommenttia
Ostitko tämän kopterin? Se on pakko päivittää viimeistään ensi viikolla Ostitko tämän kopterin? Se on pakko päivittää viimeistään ensi viikolla (23.8.2017 09:00)
Kopteriyhtiö DJI on julkaisee uudelle Spark-minikopterilleen pakollisen ohjelmistopäivityksen, jolla pyritään korjaamaan laitteen virranhallinnassa havaitut virheet. DJI:n mukaan se julkaisee ....
Apple kehittää itsestään ajavaa bussia – Omat työntekijät pääsevät matkustamaan sillä Apple kehittää itsestään ajavaa bussia – Omat työntekijät pääsevät matkustamaan sillä (23.8.2017 08:32)
Apple ei tavoittele ainakaan tällä hetkellä oman itsestään ajavan auton kehittämistä, kertoo The New York Times. Sen sijaan yhtiö keskittyy autojen autonomisen liikkumisen mahdollistavan järjestelmän ....
Netflixin katselu väheni yllättäen 10 prosentilla – Tässä syy Netflixin katselu väheni yllättäen 10 prosentilla – Tässä syy (22.8.2017 11:43)
Luonnonilmiöillä voi olla yllättävän isoja seurauksia verkkopalveluiden toimintaan. Ne voivat häiritä niitä tai jossain tapauksissa jopa lisätä palveluiden käyttöä. Netflixin kohdalla Yhdysvalloissa ....
5 kommenttia

Uutisarkisto