AfterDawn logo

Trakkerin ylläpitäjä löydettiin lahjoitusten perusteella

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
34 kommenttia

Tekijänoikeusjärjestöjen taistelu torrent-trakkereita vastaan on jälleen jatkunut, kun viime viikolla Tanskassa tekijänoikeuksia puolustava Antipiratgruppen teki iskun EliteBits-trakkerin ylläpitäjää vastaan.

Laeborg-nimimerkin taakse kätkeytyvä ylläpitäjä kertoo kirjoituksessaan, että perjantaiaamuna hänen ovikelloaan soittivat paikallisen oikeuslaitoksen mies ja kolme Antipiratgruppenin asianajajaa, jotka tulivat oikeuden määräyksellä noutamaan tietoja EliteBitsin käyttäjistä.

Antipiratgruppenin edustajat keräsivät ylläpitäjän tietokoneen avulla tietoja mm. EliteBitsille rahaa lahjoittaneista henkilöistä, eniten latauksia tehneistä henkilöistä ja listan palveluun siirretyistä torrent-tiedostoista. Samalla he kertoivat Laeborgin jäljityksen tapahtuneen EliteBitsin lahjoitusosion avulla, jonka kautta he löysivät Laeborgin tilinumeron.

Asianajajille päivä ei ollut kuitenkaan täydellinen, sillä kaikkien käyttäjien tietoja pitävää tietokantaa asianajajat eivät saaneet mukaansa, koska se sijaitsee Netdirekt-operaattorin tiloissa. Laeborgilta takavarikoitiin kuitenkin useita luvattomasti kopioituja CD- ja DVD-levyjä, jotka menevät tuhottavaksi, joten hän menetti yksityisyytensä lisäksi fyysistä omaisuutta kertomalla tilinumeronsa julki.

Laeborgin asianajajan mukaan takavarikoidut todisteet eivät riitä hänen tuomitsemiseensa, mutta EliteBits voidaan mahdollisesti sulkea näiden todisteiden avulla.

34 KOMMENTTIA

Ibanez901/34

Heh. Pikku hiljaa kaatuu sivustot. Varsinkin noi jotka tienaa sillä pitää saada tuomittua.

SandboX2/34

Silti sivustojen kokonais määrä kasvaa koko ajan. Yksin Romaniassa on jo toista tuhatta.

kowis3/34

Olen jonkun aikaa seurannut sivusta näitä kommentteja uutisissa ja ibanez90:n nikki alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään. Faktat ja "näpäytykset" on lähes 95%sti pelkkää sontaa ilman mitään korrektia faktaa. Liekkö tuo 90 myös syntymävuosi siis?

Se mitä itse tiedän torrent-sivustoista niin suuri osa sivustoista ei todellakaan tienaa lahjoituksilla vaan niillä maksetaan palvelinmaksut ym. sivustoon liittyvät kulut. Se, että joku vm90 nulikka luulee, että jokainen lahjoitusosion omistava sivuston pitäjä ELÄÄ lahjoituksilla on täyttä sontaa.

syrtek664/34

No, toivottavasti trakkereiden omistajt oppivat peittämään jälkensä hieman paremmin, sekä salaamaan käyttäjien tiedot esim truecrypt sakauksella.

Ibanez905/34

Ensinnäkään 90 ei ole syntymävuosi. En sanonutkaan että joku eläisi lahjoituksilla? Pitäisi omasta pussista maksaa kaikki kulut jos kerta tuommoisia laittomuuksia haluaa ylläpitää. Kyllä mainosbannereista jne tulee rahaa myös jonkun verran. Enkä lähinnä tätä uutista tuolla tarkoittanut että lahjoituksilla elää mutta monet näitä suuria sivustoja ylläpitäjät elää.

mbsjoblom6/34

Ibanez90 joko on vm90 tai ei, mutta hänen maailmankuvansa on kyllä käsittämätön.
Mikäli hän ihan ilman mafiakytköksiä iloitsee kun mafia saa rellestää maailmalla hänellä täytyy olla tosi kieroutunut luonne tai sitten hyvin omalaatuinen huumorintaju.
Minä taidan kuitenkin kallistua enemmän niiden mafiakytkösten suuntaan...

LordPepsi7/34

Ibanezi o vaa joku antipiraatti.. ainaki näin kaikki kommentit mitä olen seurannut, kovasti sanoo..

No mutta uutisesta sen verran että ei passaa kotona traksua pitää ellei tosiaan kryptaa huolellisesti.. Yks saitti kaatuu ja 10 tulee lisää... :)

puljami8/34

Yks saitti kaatuu ja 10 tulee lisää, hyvin sanottu sillä näinhän se menee.

azaka9/34

Intissä oli aikanaan joku sälli, joka selitti että jakaa montaa teraa tavaraa. Ja joku formatointijärjestelmä oli kuulemma, että jos poliisit koputtaa ovella, niin 5 sekunnissa on kovalevyt tyhjiä. Silloin ei asia niin minua kiinnostanut, mutta kuulemma siitä sai kivasti massia. Siitä en tiedä kuka maksoi ja miten.

Vähän toivoisi mediakriittisyyttä myös näiltä warettajilta. Esim. PB-pojat varmana tietävät, että kulkevat hämäräpuuhien rajamailla, niin varmana ei kannata huudella julkisuuteen tuleeko rahaa omiin taskuihin (siinä vaiheessahan he myöntäisivät syyllisyytensä). Jos "TO-mafia" sanoo jotain, se on propagandaa, mutta jos afterdawn tai torrentfreak sanoo jotain, se on fakta.

OFF TOPIC:
Luulis että Ruotsissa verottaja ois voinu jotenki tarkistaa rikolliseksi epäillyn rahaliikennettä ja saanu selville, kuinka paljon sitä rahaa PB-palvelusta tuli
/OFF topic

Itse en tällä hetkellä ole oikeastaan kummallakaan puolella, mutta aika sinisilmäisiä löytyy molemmilta puolilta. _Omalla_ kohdalla ainakin ostan kaiken median minkä koen edes jotenkin maksamisen arvoiseksi. Pelejä ostan pelkkien demojen perusteella/kaverilla kokeilemalla.

zebb010/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Heh. Pikku hiljaa kaatuu sivustot. Varsinkin noi jotka tienaa sillä pitää saada tuomittua.

No on se hyvä homma. Hieman vain saisivat kiristää tahtia sivustojen sulkemisessa.

http://tinyurl.com/ybwu3rp

coocie9811/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti azaka:

OFF TOPIC:
Luulis että Ruotsissa verottaja ois voinu jotenki tarkistaa rikolliseksi epäillyn rahaliikennettä ja saanu selville, kuinka paljon sitä rahaa PB-palvelusta tuli
/OFF topic

Kyllähän näitä muistaakseni tutkittiinkin, mutta mitään todisteita tienesteistä ei löydetty. Itse tapaan olla ehkä tilkan kriittisempi "mafian" uutisia kohtaan, koska sumutus on kuulunut heidän toimintataktiikkaansa jo kauan. Itseäni ei oikeastaan haittaisi, vaikka TPB saisikin ylimääräistä rahaa, mutta piraattihengessä sille sopisi löytää muuta käyttöä kuin oma taskun pohja.

miketso12/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti azaka:

..jos poliisit koputtaa ovella, niin 5 sekunnissa on kovalevyt tyhjiä...

Eikös tietojen ylikirjoittamiseen mene vähän kauemman aikaa kuin 5 sekunttia. Ei taida normaali formatointi auttaa siinä etteikö niitä tietoja saisi kaivettua sieltä kiintolevyltä esille. Vai oliko tarkoituksena ihan fyysisesti tuhota esim. polttamalla ne levyt? :D

coocie9813/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miketso:

Sähkömagneettinen pulssi tai napalmi ovat ainakin toimivia vaihtoehtoja. Netinstä saa tilattua sellaisia "rakkejä", että niistä saa nappia painamalla tyhjennettyä kiintolevyn. Vain tosi propellihatuille ;p

poppah14/34

Se on vaan kade kun on jääny kaikesta paitsi ja vierestä kattoo kotona ja spammaa foorumeille. ;)

LordPepsi15/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miketso:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti azaka:

..jos poliisit koputtaa ovella, niin 5 sekunnissa on kovalevyt tyhjiä...

Eikös tietojen ylikirjoittamiseen mene vähän kauemman aikaa kuin 5 sekunttia. Ei taida normaali formatointi auttaa siinä etteikö niitä tietoja saisi kaivettua sieltä kiintolevyltä esille. Vai oliko tarkoituksena ihan fyysisesti tuhota esim. polttamalla ne levyt? :D

Sähkömagneettinen pulssi tai napalmi ovat ainakin toimivia vaihtoehtoja. Netinstä saa tilattua sellaisia "rakkejä", että niistä saa nappia painamalla tyhjennettyä kiintolevyn. Vain tosi propellihatuille ;p

Mistäs tommosia ? :D

wipe200016/34

Lainaus:

Sähkömagneettinen pulssi tai napalmi ovat ainakin toimivia vaihtoehtoja. Netinstä saa tilattua sellaisia "rakkejä", että niistä saa nappia painamalla tyhjennettyä kiintolevyn. Vain tosi propellihatuille ;p

Mielenkiintoinen aihe, ihan noin teoriassa.

Riittävän tehokas sähkömagneetti varmaan toimisi eikä varmaan olisi kovin hankala tehdä, mutta kokeiluissa pitäisi uhrata muutama levy. Polttamisessa tai räjäyttämisessä voi mennä kämppä mukana, turhan suuri riski. Mitenhän olisi joku sopiva happo tai muu syövyttävä aine, joka pääsisi levyn kimppuun "ongelmatilanteissa"?

syrtek6617/34

kryptaus ja holvaus eli kovalevy oletuksena salataan. holvaamisessa satunnaisesti poistetaan 10% byteistä joten osiota ei pysty avaamaan vaikka tahtoa vesi käsittelyn jälkeen olisikin.

Kovalevyn fyysinen tuhoaminen ei ole järkevää ellei kovalevyä ole kryptattu, mailmassa on firmoja jotka pystyy lukemaan dataa tuhoutuneilta kovalevyilta (poltto/happo) paitsi tietenkin jos levy on kryptattu silloin yhden bytenkin puuttuminen estää osion avautumisen. Tämä tietenkin maksaa.

Ibanez9018/34

@16

Kuten sanoit tämä maksaa. Katsoin joskus paljon maksaa että rikkinäiseltä ulkoiselta kovolta saa tiedot talteen niin kyllä se siellä 500e hujakoilla oli :D Voin kuvitella paljon jonkun poltetun kovon lukeminen maksaa.

Jannejt19/34

Ibanez90:
Koskien tätä ja tämän ketjun viestejä. Sinulla on 5 bannia alla ja yhä esität omia mielipiteitäsi sääntöinä? Lisäksi toki täälläkin saa tuoda julki oman anti-p2p kantansa, mutta sinun postauksesi tuntuvat enemmänkin trollaavilta ja provosoivilta. 5 temp bannin jälkeen varsinkin on vaikea ymmärtää miten ne säännöt ovat vieläkin lukematta. Viimeinen temp banni tulee nyt, seuraava on ja pysyy.

Shadown20/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jannejt:

mutta sinun postauksesi tuntuvat enemmänkin trollaavilta ja provosoivilta.

Tälläin ajateltuna melko monelta piratismia kannattavalta pitäisi vieläkin suuremmalla syyllä poistaa kirjoitusoikeus täällä, lopullisesti.

LordPepsi21/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Here we go again :D

mbsjoblom22/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jannejt:

mutta sinun postauksesi tuntuvat enemmänkin trollaavilta ja provosoivilta.

Tälläin ajateltuna melko monelta piratismia kannattavalta pitäisi vieläkin suuremmalla syyllä poistaa kirjoitusoikeus täällä, lopullisesti.

Hmm...Oletko Shadown täysin vakuuttunut siitä, että edustamasi "totuus" on myöskin objektiivinen totuus?
Voisiko olla niin, että se aika jolloin vain tietyillä tahoilla on oikeus kopioida tietoa ja myydä sitä onkin pikkuhiljaa loppumassa?
Voisiko olla niin, että olemme astumassa uuteen aikakauteen jossa eivät enää vanhat lainalaisuudet päde?
Voisiko olla myös esim. niin että se nykyään "piratismi"-nimeä kantava toiminta onkin tulevaisuudessa normaalia ja luonnollista jokamiehenoikeutta?

Whated23/34

Minä rukoilen tuollaisesta. Jonain päivänä vielä...

mbsjoblom24/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Whated:

Minä rukoilen tuollaisesta. Jonain päivänä vielä...

Älä muuta sano! Me kaikki elämme täällä vain rajallisen määrän aikaa ja mielestäni olisi hienoa mikäli tuo kaikki toteutuisi!
En voi myöskään muuta kuin vihata ja halveksia niitä tahoja jotka tuhoavat ihmisten elämiä suunnattomilla korvausvaatimuksillaan ja irvokkailla pyrkimyksillään.

Shadown25/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mbsjoblom:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jannejt:

mutta sinun postauksesi tuntuvat enemmänkin trollaavilta ja provosoivilta.

Tälläin ajateltuna melko monelta piratismia kannattavalta pitäisi vieläkin suuremmalla syyllä poistaa kirjoitusoikeus täällä, lopullisesti.

Hmm...Oletko Shadown täysin vakuuttunut siitä, että edustamasi "totuus" on myöskin objektiivinen totuus?

Vaikea sanoa, mutta eiköhän meillä kaikilla ole mielipiteeseemme oikeus? Jotenska, jos antipiraattisilla mielipiteillä ei ole oikeutta tulla julki samalla sävyllä, kuin piraattien, niin silloin kyse on mielipiteiden syrjinnästä. Ja mitä nyt olen seuraillut keskustelua, niin eniten juuri piraateilla menee puurot ja vellit sekaisin jo ihan puhtaissa faktoissa, jotka on helposti jopa todistettavissa. Myöskin silkkaa provoa on useimmiten piraateilla. En tietysti väitä kaikilla niin olevan, mutta ainakin Ibanez90:en kirjoitukset olivat melko neutraaleja, jos vertaa useimpaan piraatin puheenvuoroon täällä sivuilla, muttei niihin kuitenkaan puututa millään lailla. Sinä mukaan lukien.

SandboX26/34

Kyllähän sun nyt Shadow pitäs itekin huomata mm. korvaussummista ,että muutamilta järjestöiltä on lähtenyt mopo käsistä ,ei sen huomatakseen tarvi olla piraatti.

Shadown27/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SandboX:

Kyllähän sun nyt Shadow pitäs itekin huomata mm. korvaussummista ,että muutamilta järjestöiltä on lähtenyt mopo käsistä ,ei sen huomatakseen tarvi olla piraatti.

On tai ei, mutta jos nyt seuraa rikosjuttuja maailmalta, niin yhtälailla kovia korvaussummia on langetettu muissakin rikoksissa. Toisaalta se ei ollut minun pointtina näihin kommentteihin, eikä eräiden piraattien suorastaan trollaavat viestit pyhity sillä, että ne on jonkun mielestä oikeutettuja.

stillborn28/34

Korkealaatuista keskustelua taas piratismista täällä :D. Miettisitte mieluummin, miten sisällöntuottajat pärjäävät tulevaisuudessa, kun verkkolataamisesta tulee pikkuhiljaa enemmän ja enemmän jokaimiehenoikeuteeen verrattava asia sen muuttuessa yhä arkipäiväisemmäksi asiaksi? Oikeudenkäyntien vaikutus piratismiin on ollut toivottava, eli taloudellista tappiota luova kaupallinen piratismi toivottavasti saadaan kitkettyä pois tulevaisuudessa, mutta tavallisen rahvaan puuhastelema ja harrastelema harmiton verkkolatailu elää jo voi hyvin ja jos sen kimppuun käydään nykyisillä ja vaikka vähän tehokkaammillakin menetelmillä, on se kuin kusisi tulipaloon.

Vietin aikaa n. puoli vuotta Kiinassa ja Thaimaassa, ja voin kertoa, että siellä se piratismi on ongelma, ei Euroopassa. Menkää foliohatut sinne käännyttämään porukkaa pois saatanallisen piratismin tieltä? :DD

Shadown29/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Filosofi sanoisi, ettei vettä tule yhtään lisää kehitysmaihin sillä, että me säästämme vedessä. Jotenska, ei meidänkään rikollisuus pienene sillä, jos se muualla saataisiin kuriin. Kyllä me ollaan oman ongelmamme seppä. Ei muiden maiden ongelmat meille kuulu.

BTW. Hauska, että juuri sinä ilmaannuit tänne sepittämään.

mbsjoblom30/34

Hienoa Shadown, että kommentoit. Kaikilla on toki oikeus omaan mielipiteeseen.
Haluaisin kuitenkin ihan oikeasti kuulla, oletko käsi sydämellä sitä mieltä, että RIAA:n, IFPI:n ja vastaavien toimet ovat mielestäsi ihan OK, ja voit ihan hyvällä omallatunnolla nukkua yösi samaan aikaan kun esim. RIAA haastaa ihmisiä oikeuteen pilaten ihmisten elämiä?

Shadown31/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mbsjoblom:

Hienoa Shadown, että kommentoit. Kaikilla on toki oikeus omaan mielipiteeseen.
Haluaisin kuitenkin ihan oikeasti kuulla, oletko käsi sydämellä sitä mieltä, että RIAA:n, IFPI:n ja vastaavien toimet ovat mielestäsi ihan OK, ja voit ihan hyvällä omallatunnolla nukkua yösi samaan aikaan kun esim. RIAA haastaa ihmisiä oikeuteen pilaten ihmisten elämiä?

Ihan hyvin voin nukkua. Ei ole osaa eikö arpaa siihen toimintaan. Samaan aikaan meillä on Kiinan ja vastaavien ihmisoikedet aivan kauheat. Voin silti nukkua hyvin uneni.

stillborn32/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Ihan hyvin voin nukkua. Ei ole osaa eikö arpaa siihen toimintaan. Samaan aikaan meillä on Kiinan ja vastaavien ihmisoikedet aivan kauheat. Voin silti nukkua hyvin uneni.

Antisi foorumille on ollut aina vähäistä, mutta nyt menee jo myötähäpeän puolelle nuo juttusi. Oletkohan ihan oikeassa paikassa mielipiteinesi, sillä AD:n väki on pääsääntöisesti edistyksellistä väkeä? Saisitko jossain muualla paremmin mielipiteitäsi hyväksityiksi. Toki olet välillä hauska (tahattomasti, mutta kuitenkin), mutta aika väsynyttä tekstiä nimimerkkisi takaa tulee. Tietysti voidaan sanoa, että kaikki mielipiteet ovat tärkeitä, niinkuin ovatkin, mutta sinulla ei ole mielipiteitä. Sinä vain trollaat.

Shadown33/34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:

Antisi foorumille on ollut aina vähäistä, mutta nyt menee jo myötähäpeän puolelle nuo juttusi.

Onneksi voin aina olla siitä onnellinen, että se anti on korkeampaa kuin sinulla. Eihän sinullakaan ollut muuta asiaa, kuin kommentoida minua kirjoittajana.

Jannejt34/34

Lainaus:

4. Ei solvauksia, rasismia, henkilöön kohdistuvia hyökkäyksiä, kiroilua jne. Hyvät käytöstavat kunniaan!

stillborn, Shadown: teidän tappelu on jatkunut niin pitkään kuin minä muistan, huomasin tuossa ettei kumpikaan ole saanut bannia jatkuvasta kinastelusta joten tässä kummallekkin ilmainen näyte, yrittäkäähän nyt tulla jotenkin toimeen vaikkette samaa mieltä ole joka asiasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT