AfterDawn logo

App Store kahmi melkein kaikki mobiiliohjelma-asiakkaat

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
21 kommenttia

Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin uusimmat tilastot mobiiliohjelmalatauksista kertovat karua kieltä Applen kilpailijoille. Mobiililaitevalmistajien ohjelmakauppojen suosiota mitanneen tutkimuksen mukaan viime vuonna maailman kaikista ohjelmakauppalatauksista yli 99% tehtiin Applen App Storesta, Ars Technica kertoo.

Apple avasi App Store -kauppansa iPhone-puhelimille ja iPod touch -mediasoittimille heinäkuussa 2008. Kun vuosi vaihtui, jo 500 miljoonaa ohjelmaa oli ladattu. Vuonna 2009 kasvu vain kiihtyi, sillä tämän kuun alussa Apple kertoi, että App Storen kautta olisi ladattu jo kolme miljardia ohjelmaa.

Gartnerin ja Applen tilastojen perusteella Ars Technica on päätellyt, että Applen kilpailijoiden ohjelmakaupoista ladattiin viime vuonna noin 16 miljoonaa ohjelmaa. Mikäli tilastot pitävät paikkansa, Apple kahmi vuonna 2009 mobiiliohjelmalataajista yli 99 prosenttia.


Vuonna 2009 ihmiset kuluttivat maailmalla yhteensä 4,2 miljardia dollaria mobiiliohjelmiin.


(Uutista on viilattu paremmaksi 20.1.2010.)

21 KOMMENTTIA

Jesse (vahvistamaton)1/21

Olettaako tämä markkinayhtiö nyt siis että ohjelmistokauppa on ainut tapa hankkia ohjelmistoja? Eiköhän symbianin ja windowsin ohjelmista suurin osa hankita suoraan valmistajan sivuilta?! Onpa taas tehty harvinaisen paska tutkimus.

Jesse (vahvistamaton)2/21

Ja Iphoneenhan tuo ohjelmistokauppa on taas täysin ainut vaihtoehto.

safy3/21

Aika hyvään monopoliasemaan Apple on tosiaankin päässyt.

keke (vahvistamaton)4/21

@ Jesse: Jos tutkitaan mobiiliohjelmistokauppojen markkinaosuuksia, mihin helvettiin tarvitset muualta ladattujen ohjelmien tietoja? Tässä ei nimittäin tutkittu suoraan myyntimääriä, vaan nimenomaan ohjelmistokauppojen markkinaosuuksia.

mikko (vahvistamaton)5/21

> Vuonna 2009 ihmiset kuluttivat maailmalla yhteensä 4,2 miljardia
> dollaria mobiiliohjelmiin. Lähes kaikki ohjelmat ladattiin
> Applelta.

Tämä tarkoittaisi Applelle yli 1mrd:n liikevaihtoa app storesta. Tuollaisen summan pitäisi näkyä jossain rivillä Applen tulostietoja. Ei tunnu löytyvän. Joten tuo on ihan täyttä puutaheinää.

Järjenkäyttö ei sallittua netissä liikkuvan älämölön raportoinnissa?

Jesse (vahvistamaton)6/21

"Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin uusimmat tilastot mobiiliohjelmaostoksista kertovat karua kieltä Applen kilpailijoille. Viime vuonna maailman kaikista mobiiliohjelmien latauksista huimat 99,4% tehtiin Applen App Storesta

"Gartnerin mukaan muiden mobiilialustojen ohjelmakaupoista ladattiin viime vuonna yhteensä 16 miljoonaa ohjelmaa. Apple kahmi asiakkaista siis yli 99 prosenttia."

Eli eikös tuosta nyt käy ihan selvästi ilmi että uutisen alussa puhutaan täyttä paskaa koska lopulta verrattiinkin vain ohjelmistokauppojen markkinaosuuksia eikä mobiilisovellusten latauksia. Eihän tuollainen markkinayhtiö noita tietoja edes mistään ainakaan kovin helposti voi saada. Kun oikeastaan vain iphone ja androit ovat keskittäneet koko ohjelmistonsa lataukset ohjelmistokauppaan.

ArttuH5N17/21

Hah, siinähän ostavat ohjelmistonsa. Omistan symbian-puhelimen, ja yhtäkään ohjelmaa en siihen ole ostanut, monia kuitenkin ladannut. Kohta varmaan erikseen myydään puhelin, ja sitten siihen ostetaan käyttis ja ohjelmat :D

Dollarinen (vahvistamaton)8/21

Kun kyseessä kerran on Apple, niin ei tietenkään tällainen positiivinen uutinen Applen kannalta voi tietenkään pitää millään tavalla paikkaansa!

ArttuH5N19/21

@8
Eiköhän se mee aikalailla päinvastoin, vertaa esim Nokia julkistaa jotain uutta, ja Apple julkistaa jotain uutta. Ja oli kyseessä sitten Nokia tai Apple, kommenteissa aina vastakkaisen yhtiön fanboy satuilee.

malagant10/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jesse:

Eli eikös tuosta nyt käy ihan selvästi ilmi että uutisen alussa puhutaan täyttä paskaa koska lopulta verrattiinkin vain ohjelmistokauppojen markkinaosuuksia eikä mobiilisovellusten latauksia.

Aivan. Uutiseen oli tosiaankin lipsahtanut väärä sana. Lähteestä lisää tietoa asiasta.

mestari11/21

Mihin "häviää" loput 0,6%?

ArttuH5N112/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mestari:

Mihin "häviää" loput 0,6%?

Esimerkiksi Androidin sovelluskauppaan? (Android Market?)

Jussi (vahvistamaton)13/21

Entäs Nokia Comes with Music -palvelun kautta myyty musiikki? Appstoressa myydään myös musiikkia, mutta tätä ei taida Gartner olla laskenut Nokian osuudeksi ollenkaan? Entä Nokian myymät navigointilisenssit?

Itse olen ostanut Poimuri yms. nettikaupoista musiikkia matkapuhelimeeni (Nokia E90). Ei ole nekään laskuissa mukana.

kikuu14/21

Lainaus:

Vuonna 2009 ihmiset kuluttivat maailmalla yhteensä 4,2 miljardia dollaria mobiiliohjelmiin. Lähes kaikki ohjelmat ladattiin Applelta.

Siis tarkoittaako tuo nyy, että ohjelmat on ladattu Applelta vai Appstoresta? Koska eihän ne Appstore ohjelmien rahat Applelle mene, vaan sovelluksen valmistajalle..

Bani66615/21

Lainaus:

Koska eihän ne Appstore ohjelmien rahat Applelle mene, vaan sovelluksen valmistajalle..


Haistanko sarkasmia? :D Lisäksi uutisessa pitäisi lukea, että lähes kaikki ohjelmat ostettiin applelta eikä sisällyttää siihen ilmaisia ohjelmia sanomalla "ladattiin". Ja niin... No ei helvetissä lähes kaikkia ladattu, ehkä ostettiin, muttei tuo paskatutkimus sitä mainitse. Self-promotion is the way to go

mikko (vahvistamaton)16/21

@ 14

Kyllähän ne rahat applelle menee. se on liiketoiminnasta syntyvää liikevaihtoa ja ja applen kirjanpidossa niiden on näyttävä. Se jääkö ne rahat sitten applelle, kuinka paljon niistä menee ohjelmien tekijöille ja kuinka paljon infran ylläpitoon, sensuroijien palkkoihen jne, on sitten liikevoittoasiaa. Kumpaakaan noista ei tuo toiminta näytä applelle tuottavan. Joten uutinen on puutaheinää.

App store jutut on ihan tyhjää hypenluontia niin kauan kuin Apple ei kerro kuinka paljon tuosta tulee liikevaihtoa sisään.

Myös ohjelmien kehittäjien kannattaa miettiä tarkasti mitä tuo omalle työlle tarkoittaa että liikevaihtoa ei kerry.

malagant17/21

Lähde kertoi/kertoo:

"Apple first opened the App Store in July 2008, along with the launch of the iPhone 3G and the release of iPhone OS 2.0. Sales were brisk, with 300 million apps sold by December. After the holidays, that number had jumped to 500 million. Earlier this month, Apple announced that sales had topped 3 billion; that means iPhone users downloaded 2.5 billion apps in 2009 alone. Gartner's figures show another 16 million apps that could come from other platform's recently opened app stores, giving Apple at least 99.4 percent of all mobile apps sold for the year."

Ars Technica on kuitenkin julkaissut päivityksen uutiseensa:

"UPDATE: A number of people have expressed concern that Gartner's figure only count apps sold, and not free apps. Gartner's press release indicated otherwise, and we verified with Baghdassarian that the figures include all apps, free or otherwise, distributed from every app store. According to Apple, it moved 2.5 billion apps, free or otherwise. We contend that the 99.4 percent figure is accurate."

Applelta siis todellakin ladattiin kolme miljardia ohjelmaa (ilmaisia ja maksullisia yhteensä). Applen 99,4:n prosentin markkinaosuuden väitetään pitävän kutinsa.

Uutista on päivitetty selkeämmäksi.

Jesse (vahvistamaton)18/21

@ 17
Mutta taas puhutaan vain app storeista "distributed from every app store". Onko se tuon tutkimuksen tehneelle yritykselle niin vaikea ymmärtää että ainakin WinMo:lla ja Symbianilla suurin osa ohjelmista on jossain ihan muualla kuin App Storeissa. Minullakin on j2me softaa myynnissä / jaossa eikä varmasti ole niitä huomioitu tuossa tutkimuksessa.

Jesse (vahvistamaton)19/21

Mistähän nämä luvut oikeen tulee kun Gartner on sitä mieltä että viime vuonna ladattiin 4,5 miljoonaa sovellusta ja tämä toinen pulju on sitä mieltä että pelkästään applelta on ladattu useita satoja miljoonia. Aika moista heittoa on luvuissa ja arvioissa.

http://www.tietokone.fi/uutiset/valtaosa...daan_ilmaiseksi

Phiideer20/21

Totta tuo, että kyseessä on "Mobiililaitevalmistajien ohjelmakauppojen suosiosta"...mutta onko tuossa vertailussa mitään järkeä, kun kuluttajakäyttäytimen on erilaista eri mobiilialustoille levitystavoista johtuen (en kylläkään tiedä, onko Palm:lla tai Adroidilla muita tapoja kuin omat app storensa?).

Jonahan21/21

@mikko

Kyllä se Appstore näkyy osana iTunes Storen lukuja, aivan kuten tähänkin asti.

@arttu

Tuo on suuri syy miksi softakehittäjät ryntäävät päätä pahkaa Applen alustalle.

@jesse

Tietokoneen toimittajat eivät vaan ymmärrä miljoonan ja miljardin eroa. Tässä jutussa luvut olivat oikeat.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT