Tietoturvaongelmien osalta huonoa mainetta saanut Internet Explorer -selain on jälleen noussut otsikoihin tietoturva-asioiden osalta, sillä tällä viikolla esiin tulleen haavoittuvuuden myötä Saksan tietoturvavirasto (BSI) on päättänyt suositella ihmisille muiden selainten käyttöä.
Microsoft on kertonut työstävänsä parhaillaan päivityksiä selaimen tietoturvaongelmien korjaamiseksi, mutta mitään aikataulua kyseisen päivitysten julkaisemiselle ei ole kerrottu. Windows-käyttöjärjestelmien seuraava suunniteltu päivityspäivä on helmikuun 9., mutta Microsoftin edustajan mukaan päivitys saatetaan julkaista jo aiemmin.
Tietoturvaohjelmia tekevän Sophos-yrityksen palkkalistoilla oleva Graham Cluley kertoi BBC:lle, että internetistä löytyy tietoturva-aukon väärinkäytön mahdollistavia tietoja, joten IE:tä kohtaan kohdennetut hyökkäykset saattavat yleistyä lähipäivinä.
IE:n sijasta Windowsin käyttäjät voivat kokeilla esim. Firefox-, Chrome-, Safari- tai Opera-selaimia.








