Viime vuonna The Pirate Bay -sivusto (TPB) joutui Italiassa oikeudellisiin ongelmiin, joiden takia sivusto oli jopa väliaikaisesti paikallisten internet-operaattoreiden sulkulistalla. Kiista asian osalta ei ole kuitenkaan ohi, vaan asian käsittely on jatkunut maan korkeimmassa oikeusasteessa, jonka antaman päätöksen mukaan torrent-tiedostoja jakelevia sivustoja voidaan laittaa internet-operaattoreiden sulkulistoille, jos sivustojen jakamat torrent-tiedostot mahdollistavat tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattoman lataamisen.
Sulkulistalle voidaan laittaa myös sellaisia sivustoja joiden palvelimet tai ylläpitäjät eivät sijaitse/asusta Italiassa. Täten TPB:n viime vuonna kumoama sulku saattaa pian palata takaisin, jolloin sivuston käyttäminen maassa hankaloituu huomattavasti.
TPB:tä Italiassa edustavien asianajajien mukaan Bergamon oikeuslaitos käsittelee TPB:n lisäämistä sulkulistalle lähiaikoina. Koska tästäkin päätöksestä voi valittaa, on oikeusjutun venyminen enemmän kuin todennäköistä, sillä jutun molemmat osapuolet haluavat voittaa tämän tärkeän taistelun.







