AfterDawn logo

3D-videot kiinnostavat kuluttajia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
7 kommenttia

3D-elokuvat saattavat pian vallata elokuvateattereiden lisäksi myös kuluttajien olohuoneet, sillä Quixel Researchin tekemän kyselyn mukaan 3D-elokuvien katselu omassa olohuoneessa kiinnostaa noin 50 prosenttia teräväpiirtotelevisioiden omistajista.

Quixel Research haastatteli kyselyään varten tuhatta yhdysvaltalaista teräväpiirtotelevision omistavaa henkilöä, ja eniten 3D-elokuvien kotikatselu tuntui kiinnostavan niitä ihmisiä, jotka ovat käyneet katsomassa 3D-elokuvia elokuvateattereissa. Haastatelluista noin kolmasosa odottaa 3D-televisioiden yleistyvän seuraavan 12 kuukauden aikana ja ihmiset ovat myös valmiita maksamaan enemmän 3D-sisällöstä kuin 2D-sisällöstä.

Sisällön lisäksi kuluttajat voisivat maksaa mm. 3D-laseista, jos niiden käyttö on pakollista olohuoneen 3D-elämyksen näkemistä varten. Laseista ei kuitenkaan haluta maksaa ylimääräistä ja kuluttajien keskuudessa toivotaan määräalennusta, jos laseja ostetaan kerralla useammat kappaleet.


Uuden Blu-ray 3D -formaatin kannalta kysely ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen, sillä kuluttajat haluavat vastaanottaa 3D-elokuvia mieluiten kaapeli- tai satelliittioperaattorinsa kautta, eikä Blu-ray 3D ole täten kuluttajien ykkösvaihtoehto. Kolmasosa vastaajista oli myös valmis vaihtamaan nykyistä operaattoriaan, jos se takaisi heille pääsyn 3D-sisältöön.

3D-tekniikan osalta vastaajat luottivat eniten Comcastin, Samsungin ja Sonyn ammattitaitoon, joten vaikka kuluttajille suunnattua 3D-tekniikkaa ei ole vielä kunnolla markkinoilla, ovat jotkin tahot tehneet jo valintansa tulevan merkin osalta.

7 KOMMENTTIA

grinx1/7

Joo jos ei tarvis käyttää laseja.

Supo2/7

Ei haittaa lasitkaan kunhan muuten homma toimii.

tonttila3/7

Tulin juuri elokuvista ja katsoin 1. 3D elokuvani, avatarin. Leffa sinänsä oli aika todella näyttävää shittiä mutta se tekniikka. Kelpaisi kyllä kotiin mutta onko tv liian pieni että siitä saisi mitään irti vai videotykkikö pitää hommata? Lasit hiostivat kyllä.

ruffe90 (vahvistamaton)4/7

3d-lasit on aika vanha juttu jo. Saisivat keksiä jotain uutta. Esim. Hologrammimainen elokuva, ilman minkäälaisia laseja ei olisi hirveen huono idea.

matso95/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ruffe90:

3d-lasit on aika vanha juttu jo. Saisivat keksiä jotain uutta. Esim. Hologrammimainen elokuva, ilman minkäälaisia laseja ei olisi hirveen huono idea.


On jo keksitty. http://www.inition.co.uk/inition/product...ereovis_philips

Enää pitää odottaa että tulee kauppoihin järkevään hintaan.

hiioppia6/7

Ei muuten kiinnosta nuo idioottilasit. Vituttaa jo muutenkin nämä niin sanotut oikeat rillit ;)

Millähän ne sini-punat edes virittäisi naamaansa... No, ei kiinnosta. Naurettavat ne ovat silti.

kolmis7/7

Aivan turha juttu tämä tämmönen 3D, tulee vaa paha olo katellessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT