AfterDawn logo

Voddler teki sopimuksen Sonyn kanssa

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
3 kommenttia

Kerroimme toissa viikolla elokuvien Spotifyksi tituleeratun Voddler-palvelun avaavan ovensa suomalaisille ensi vuoden aikana. Ennen sitä on tyydyttävä palvelun kehittymisen seuraamiseen, joka onkin alkanut lupaavasti.

Voddler avattiin virallisesti joulukuun alussa, jonka jälkeen kiinnostus palvelua kohtaan on kasvanut kohisten. Juuri Sony Pictures Televisionin kanssa solmitun sopimuksen myötä Voddlerin elokuvatarjonta kasvaa entisestään. Sopimus tuo Sonyn elokuvien lisäksi saataville myös Metro Goldwyn Meyer Studios- ja Columbia TriStar Motion Picture -yhtiöiden elokuvia. Yhteistyösopimuksesta kerrotaan Voddlerin blogissa.

Sony-sopimus tulee blogin mukaan poikimaan palveluun sekä ilmaisia että vuokrattavia elokuvia. Ilmaiselokuvien näyttämisen tekevät mahdolliseksi mainostulot, joita saadaan ennen elokuvan katselua näytettävillä mainoksilla. Itse elokuvan aikana ruudulla ei näytetä minkäänlaisia mainoksia, vaan kuluttaja voi keskittyä elokuvanautintoon täysillä. Voddleriin on tulossa myöhemmin myös kuukausimaksumahdollisuus, jolla muun muassa elokuvan alussa näytettävistä mainoksista pääsee eroon.


Voddler toimii tällä hetkellä Windows- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmillä. Tämän lisäksi työn alla on iPhone-tuki. Elokuvat näkyvät suoratoistona yrityksen oman P2P-verkon kautta, joten katselijoiden välinen tiedonsiirto vähentää selvästi palvelun pyörittämisestä aiheutuvia kuluja. Toistaiseksi palvelua voi käyttää vain Ruotsissa.

3 KOMMENTTIA

konverter1/3

Betakutsua odotellaan edelleen. Menee valitettavasti ensivuoden puolelle aloitus...

Lanttu422/3

Jes! :D Täällä on odotettu kanssa innolla palvelun käyttöön saamista. :P

truikka3/3

Beta-kutsu tuli laatikkoon. Maavaihtoehtoina oli vain Ruotsi, mutta ei ainakaan vielä ole herjannut mitään. Käyttöliittymän kanssa oli vähän ihmettelemistä, ennen kuin hoksasin että käyttö on suunniteltu kaukosäädinpohjaiseksi. Eli systeemi toimii fullscreenina ja ainoastaan enterillä, escillä ja nuolilla. Hiirtä on siis turha vemputtaa.

Muuten toimi varsin nohevasti, vaikka leffalista olikin odotetusti aika nihkeä. Mutta hyvä alku tulevaisuuden videopalvelulle. Videovuokraamojen kannattaakin pikkuhiljaa alkaa miettimään exit-strategiaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT