AfterDawn logo

Blu-ray 3D valmistui - PS3 tuettuna

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

3D-tekniikan kehityksessä on saavutettu jälleen yksi merkkipaalu, sillä Blu-ray-tekniikan kehityksestä vastaava Blu-ray Disc Association (BDA) kertoi tänään saaneensa Blu-ray 3D -formaatin tekniset määritykset valmiiksi.

Kuten eri tahot ovat aiemmin kertoneet, käytetään 3D-videoiden pakkaukseen MVC-AVC-formaattia, joka on H.264/MPEG-4 AVC -standardista jatkojalostettu versio ja se on tarkoitettu erityisesti stereoskopisten videoiden pakkaamiseen. Videosta pakataan levylle sekä oikean että vasemman silmän versiot, joten soittimien ei tarvitse laskea syvyysvaikutelmaa, vaan ainoastaan toistaa video.

Blu-ray 3D on BDA:n mukaan taaksepäin yhteensopiva nykyisten Blu-ray-soittimien kanssa, joten 3D-elokuvia saa ainakin teoriassa toistettua kaksiulotteisina nykyisillä Blu-ray-soittimilla. Elokuvastudiot voivat kuitenkin päättää tukevatko he 3D-elokuvan toistoa myös nykyisillä 2D-soittimella vaiko ainoastaan 3D-soittimilla, joten kaikissa elokuvissa ominaisuutta ei välttämättä nähdä. BDA ei myöskään paljastanut toimivatko uudet 3D-julkaisut varmasti kaikilla nykyisillä Blu-ray-soittimilla vaikka studiot näin haluaisivat, joten markkinoilla saattaa olla soittimia, joissa 3D-julkaisut eivät toimia.


Nykyisistä Blu-ray-soittimista ainoa 3D-toistoa tukeva laite on vähemmän yllättäen Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli, joka saa 3D-tuen firmware-päivityksen muodossa. Tulevista stand alone -mallisista Blu-ray 3D -soittimista ei toistaiseksi ole kerrottu mitään varmoja tietoja, mutta BDA:n mukaan kyseiset soittimet toistavat nykyisiä kaksiulotteisia Blu-ray-elokuvia, joten molemmille formaateille ei tarvitse hankkia erillistä soitinta, vaan 3D-tuella varustettu soitin toistaa molemmat formaatit.

1080p-resoluutiolla tallennettavan videon ohella 3D-ominaisuuksia voidaan elokuvissa hyödyntää esim. menuissa ja tekstityksissä, joihin saa tarvittaessa hieman lisäsyvyyttä.

9 KOMMENTTIA

Pihlis121/9

3D aikakausi elokuvissa saattaa tietää hyvinkin tosi p*sk*j*n elokuvien aikakautta. Elokuvissa tullaan kikkailemaan efekteillä ja näyttävyydellä, mutta tarina ja kerronta tulevat jäämään taustalle.

Edit:
Ja koska viesitini sai niin räjähtävän kommentoinnin tasoa(lue teini koulupoika & emmanuelle elokuvat), niin tässä on lista näistä mahti tuotoksista:
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_IMAX_films#2009

Onhan ne hienoja, mutta onko niissä tarinaa ja kerrontaa?

perslapi2/9

Lainaus:

3D aikakausi elokuvissa saattaa tietää hyvinkin tosi p*sk*j*n elokuvien aikakautta. Elokuvissa tullaan kikkailemaan efekteillä ja näyttävyydellä, mutta tarina ja kerronta tulevat jäämään taustalle.

Lopeta se valittaminen, helvetin pöljä huora.

aimo_kriitikko3/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:

3D aikakausi elokuvissa saattaa tietää hyvinkin tosi p*sk*j*n elokuvien aikakautta. Elokuvissa tullaan kikkailemaan efekteillä ja näyttävyydellä, mutta tarina ja kerronta tulevat jäämään taustalle.

Juuri näin tapahtuu vrt. väritelevision tulo: sen jälkeen televisio on ollut pelkkää väreillä kikkailua ilman kunnollista tarinaa.

Jannejt4/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perslapi:

Lainaus:

3D aikakausi elokuvissa saattaa tietää hyvinkin tosi p*sk*j*n elokuvien aikakautta. Elokuvissa tullaan kikkailemaan efekteillä ja näyttävyydellä, mutta tarina ja kerronta tulevat jäämään taustalle.

Lopeta se valittaminen, helvetin pöljä huora.

Ensimmäinen viesti tätä tasoa? Se on sillä selvä ja näkemiin.

teosto5/9

Lainaus:

Onhan ne hienoja, mutta onko niissä tarinaa ja kerrontaa?

tässä mennään täysin samoilla linjoilla.
nykyiset leffat (mainstream) tarjoavat hyvin vähän muista poikkeavaa tarinaa.
samalla höllyvyydi kirjotuksella tehää kaikki leffat nykysin jenkeissä.

bfr6/9

"Vaihteeksi" uudentyyppinen blu-ray levy, ja taas kerran soittimet uusiksi. Kuukauden kuluttua levylle saadaan taas mahdutettua 20gb enemmän ja jälleen koko ruljanssi alusta.

kerbo7/9

Lainaus:

"Vaihteeksi" uudentyyppinen blu-ray levy, ja taas kerran soittimet uusiksi. Kuukauden kuluttua levylle saadaan taas mahdutettua 20gb enemmän ja jälleen koko ruljanssi alusta.

Kyllä meidän PS3:n omistajien kelpaa ;D

biatch218/9

Tämä nyt esillä oleva bluray 3d formaatti, tarvitsee siis 3d näytön kaverikseen ja katselu onnistuu ilman erillisiä 3d-laseja? Onhan nyt jo saatavilla blurayta "3d:nä" mutta siis lasejen kera ja tavallisen taulu-tv:n pitäisi riittää, ainakin makuunissa näytti olevan nelisen kappaletta hyllyssä.

Tiimoo9/9

Sonyn valttina on kyllä tuo uusien asioiden tuominen ps3 "ilmaiseksi". Hyvä niin, sentään jotain selvää kilpailuvalttia Xboxille :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT