AfterDawn logo

SceneTorrents lopetti toimintansa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
2 kommenttia

Suosituille BitTorrent-sivustoille kulunut vuosi on ollut erittäin haasteellinen, ja monet sivustot ovatkin lopettaneet toimintansa kokonaan tai ainakin muuttaneet toimintaansa radikaalisti. Viimeisimpänä luovuttajana otsikoihin on noussut SceneTorrents, joka lopetti toimintansa eilen.

Yli neljä vuotta toiminut sivusto ei lopettanut toimintaansa pienten vastoinkäymisten takia, vaan huhujen mukaan sivuston sulkemisen syynä ovat tulevat oikeustoimet. Sivustolle julkaistun torrentin mukaan useita sivuston ylläpitäjiä on pidätetty ja edessä on pitkä oikeustaistelu, mutta tarkempia tietoja oikeusjutun syistä tai mahdollisesta vastapuolesta ei ole kuitenkaan julkaistu.

Spekulaatioiden mukaan SceneTorrentsin sulkeminen liittyy Hollannissa toimivan tekijänoikeusjärjestö BREIN:in tekemään ilmiantoon, jonka perusteella paikallinen poliisi takavarikoi Loop-nimisen topsiten palvelimia viime viikon torstaina. Tämä tarkoittaisi sitä, että SceneTorrentsin ylläpitäjät ovat tehneet jonkinnäköistä yhteistyötä Loopia pyörittäneiden tahojen kanssa tai että molempien palveluiden ylläpitäjinä ovat toimineet samat henkilöt.


SceneTorrentsilla oli ennen sulkemistaan noin 20 000 rekisteröitynyttä käyttäjää, joille jotkin torrent-sivustot ovat jo tarjonneet jäsenyyttä, jotta nämä eivät jäisi "kodittomiksi".

2 KOMMENTTIA

zebb01/2

ScT oli vähättelemättä paras torrent-träkkeri viimevuosina.

Lisää korvaajia:

http://filesharefreak.com/2009/11/29/tra...-scenetorrents/

Liejupiru2/2

Lainaus:

huhujen mukaan sivuston sulkemisen syynä ovat tulevat oikeustoimet


Eihän se mikään huhu ole... Sivun viimeisessä torrentissa se kerrottiin, ja on ylläpito sen irkissäkin (useaan otteeseen) vahvistanut. Eli siis osa ylläpidosta on pidätettynä ja mafia on kieltänyt levittämästä sivun sulkemisen todellista syytä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT