AfterDawn logo

Avoimen WLAN-tukiaseman omistajalle tekijänoikeuslaskua 8 000 puntaa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
15 kommenttia

Monissa maissa kiristyvien tekijänoikeuslakien myötä kuluttajien keskuudessa on herännyt pelko WLAN-yhteyksien väärinkäytöistä, kun luvatonta lataamista harrastavat tahot käyttävätkin tekijänoikeusloukkauksiin toisten ihmisten internet-yhteyksiä, jolloin internet-yhteyden omistaja joutuu maksamaan tekijänoikeuskorvauksia. Britanniassa tämä uhka on nyt käynyt toteen, kun pubin omistaja määrättiin maksamaan 8 000 punnan (noin 8 800 euron) korvaukset luvattomasta lataamisesta.

Kyseinen pubi tarjoaa monien muiden ravitsemusliikkeiden tavoin asiakkailleen ilmaista WLAN-yhteyttä, jota asiakkaat voivat hyödyntää haluamallaan tavalla. Nähtävästi kaikki WLAN-yhteyttä hyödyntäneet tahot eivät kuitenkaan noudattaneet tekijänoikeuslakia, vaan he käyttivät ilmaista internet-yhteyttä tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattomaan jakeluun. Pubin epäonneksi tekijänoikeusjärjestöt onnistuivat jäljittämään lataukset, ja asiasta käytiin kesän aikana oikeustaistelu, jonka seurauksena WLAN-yhteyttä tarjoavan pubin pitää maksaa 8 000 punnan tekijänoikeuskorvaukset asianomistajille.


Kyseessä on tiettävästi Britannian ensimmäinen tapaus, jossa avoimen WLAN-yhteyden tarjoaja on joutunut maksumieheksi muiden tekemien tekijänoikeusloukkausten takia. Professori Lilian Edwards pitää oikeuden päätöstä vääränä, koska maan nykyinen lainsäädäntö ei hänen mukaansa erottele tällaisia WLAN-tukiaseman tarjoajia internet-operaattoreista. Täten molemmat ovat lain näkökulmasta julkisia palveluntarjoajia, eikä heitä voida täten tuomita asiakkaidensa toimista.

Pubin omistan pyynnöstä pubin nimeä ja sijaintia ei ole julkistettu, joten rikosten tekopaikasta ei ole toistaiseksi tietoa.

15 KOMMENTTIA

ponke1/15

Onko nyt Britanniassa olevat operaattorit vastuussa asiakkaiden tekemistä tekijänoikeusrikkomuksista?

Koko tuomio on aivan naurettava. Onko kapakan omistaja vastuussa jos hänen pubinsa juomia maistellut menee kännipäissään tappamaan porukkaa? Eikö tähän päde sama logiikka?

LordPepsi2/15

Naurettavaa!!! Täyttä mafia settiä ja "vallan" väärinkäyttöä!

jooo (vahvistamaton)3/15

aikas järjetön tuomio. Eihän pubin omistaja voi valvoa jokaisen wlan verkon käyttäjää. Siihen ei ole laillisia perusteita eikä siihen ole olemassa riittäviä työkaluja. Aivan naurettavaa. sama kuin että kahvilan pitäjä joutuu oikeuteen siitä että rikolliset suunnittelevat ryöstöä kahvipöydän ääressä. Pitäiskiö tällöin työntekijöiden olla vahtimassa vieressä että mitä siinä pöydässä puhutaan? Eiköhän tällaisia asioita varten ole poliisi olemssa joka tekee seurannan? Tulee ihan itäblokin maat ja ddr mieleen.
Pubin pitäjää rangaistiin siis siitä että hän ei leikkinyt poliisia?

Abexi4/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ponke:

Onko nyt Britanniassa olevat operaattorit vastuussa asiakkaiden tekemistä tekijänoikeusrikkomuksista?

Koko tuomio on aivan naurettava. Onko kapakan omistaja vastuussa jos hänen pubinsa juomia maistellut menee kännipäissään tappamaan porukkaa? Eikö tähän päde sama logiikka?

Sama logiikka ei päde tässä asiassa, koska nämä humalaiset ihmiset eivät tapa tekijänoikeuksia, joka on elämääkin tärkeämpi asia, ja näin ollen näitä humalaisia ei jahtaa tekijänoikeusjärjestöt vaan VAIN poliisit.

Milloin tämä naurettava tekijänoikeus soopaaminen loppuu, eikö nuo tekijänoikeusjärjestöt yhtään ajattele sitä että kuka lataa julkisessa verkossa, vai ovatko he siis sitä mieltä että pubin omistaja on istunut päivät pitkät warettelemassa tavaraa koneelleen. NAURETTAVAA TOIMINTAA!!!

poppah5/15

Analogia täyttynee, jos verkkorikos on toisenlainen. Eli tekijänoikeusrajoituksin varustetun matskun lataamisen sijaan on vaikka murtauduttu hallituksen palvelimelle tai levitetty virusta tai annettu herjaavia tai rasistisia kirjoituksia tai vaikka kaikkea tätä. Olisiko yhä baarimikko syyllinen?

JasonSco6/15

MAFIAA vain keksii näitä tarinoita jotta saa luotua pelkoa ihmisiin, tässä tapauksessa niihin jotka pitävät avointa WLANia kodissaan jotta voisivat käryn käydessä sanoa olleensa syytön vedoten avoimeen WLANiin.

Firith7/15

Ei sitte vissiin enää surffata yleisillä paikoilla, kun WLANien omistajat ottavat verkkonsa pois. :(

kakewalk8/15

Omistappa hotelli ja saa syyte parituksesta jos joku nyt sattuu huoran sinne rehata...

LaLLi809/15

Perse tuomio ja taas osoitus TO järjestöjen oikeuden manipuloinnista. Rahalla saa...

Tietysti wlanin olisi voinut konffata sallimaan vain portti 80 liikenne. Netti toimii, mutta muuta on aika hankala tehdä. Tuskin olisi auttanut pakollinen "älä käytä tätä wlania väärin" varoitus sivu.

johtaja5910/15

Minulla on vielä tällä hetkellä avoin WLAN nimellä FREEWLAN, mutta ilmeisesti pitää suojata kun kohta on samanlainen vaara Suomessakin.
Huono homma niille jotka ei suojauksista mitään tiedä ja pitävät avointa WLANia tietämättään.

horgh11/15

Täyttä naurettavuutta taas kerran. Tällä viedään ilmaiset WLAN:it kaikkialta. Kyllä joku järki pitäisi tähän saada. Kuten edellä on jo mainuttukin, niin olisiko pubi vastuussa sitten myös muiden rikosten tapauksessa, mikäli ne tapahtuvat pubin tiloissa? Tappelut, kunnianloukkaukset yms. varmasti melko yleisiä, kun alkoholia tarjoilevasta paikasta kyse varmastikin on. Siis jos saan turpaan pubissa, niin turha sitä teon tehnyttä on lähteä jäljittämään, voinhan vaatia pubilta korvaukset paljon helpommin. IDIOOTTIMAISTA!

qkkeli12/15

Lähetääs kylille katteleen montako suojaamatonta wlania löytyy...

LordPepsi13/15

Eikä avaimet wlanit oo kuiteka se juttu.. melkein mistä tahasa wlanista saa avoimen jos o joku haxzor..
Miten tässä tilanteessa sitten... Haastettu pitänyt salattua wlania mutta silti joku warettanu tai tehny muita asioita wlanilla ja poliisit ottaa nalkkii wlanin omistajan ja oikeuslaitos ei käsitä hakkerointei joten syy tulisi raskaammin syytetyn kontolle?

avthein14/15

Yhtä idioottimaista kuin kirveensä pihalleen jättäneen tuomitseminen kirvesvarkaan tekemästä murhasta!

Tekijänoikeusfasismi jälleen kukoistaa Britanniassakin.

030241715/15

Britanniassa langattomista yritysverkoistakin vain kolmasosa on suojattuja. Ja kaikki loput siis täysin avoimia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT