AfterDawn logo

Mininova poisti suurimman osan torrent-tiedostoista

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
24 kommenttia

Kävijämäärien mukaan mitattuna Mininova on maailman suosituin torrent-sivusto, mutta tämä asia saattaa pian muuttua, sillä sivuston ylläpitäjät poistivat eilen suurimman osan jaossa olleista torrent-tiedostoista.

Sivuston blogin mukaan palveluun jäivät ainoastaan sen omaan sisällönjakeluohjelmaan kuuluvat torrent-tiedostot. Jatkossa palveluun ei myöskään oteta vastaan torrent-tiedostoja kuin niiltä tahoilta, jotka ovat mukana sisällönjakeluohjelmassa.

Mininovan päätöksen taustalla on elokuussa tullut oikeustappio, jonka myötä sivustolle annettiin kolme kuukautta aikaa poistaa tekijänoikeuksien rikkomisen mahdollistavat torrent-tiedostot. Mininovan ylläpitäjät ovat tämän kolmen kuukauden aikana kokeilleet erilaisia suodatustekniikoita, joiden avulla tekijänoikeusloukkaukset saataisiin estettyä, mutta koska 100 prosentin varmuudella toimivaa järjestelmää ei löytynyt, oli torrent-tiedostojen mentävä.

Mininova ei ole vielä päättänyt, että valittaako se tuomiosta, mutta blogikirjoituksen perusteella Mininova keskittyy jatkossa ainoastaan lakia noudattavien yhteistyökumppaneiden auttamiseen, joten "vanhan" Mininovan tarina näyttää päättyneen eilen.

24 KOMMENTTIA

LordPepsi1/24

Vaikka en palvelua käytäkkään niin tämä on tappio kulttuurin edistämiselle!

alfie (vahvistamaton)2/24

voi paska

AkQ3/24

GG Mininova.

Vaikken sieltä paljoakaan kattellu mitään, on se silti valtava takaisku public torrenttien saatavuudelle.

Kauan se kestikin.

sa477914/24

Todella sääli. Todella.

IhQnObO5/24

Tää onkin tässä, ei siellä oo enää muuta kuin jonkun ihmisen omaa kirjottamaa paskaa, tai äänittämää tai kuvaamaa.

cosmoretro6/24

Heippa hei.

BlackAz (vahvistamaton)7/24

Onneksi on RapidShare.

Bluejack8/24

Voi vi** kun on säälittävää touhua rueta tuossa vaiheessa nuoleen persettä. Oisivat pistäneet saitin kokonaan kiinni ennemmin.

armani839/24

Yhtä helposti niitä tiedostoja vieläkin löytynee. ei vaikeuta kenenkään elämää sen enempää. sivuja kaatuu mutta samaan aikaan niitä tulee myös lisää :)

bomble10/24

no nytte pitää rahaa käyttää, voi prkl prkl... no ei vaiskaan huno juttuhan toi on sen verran mitä sielä kävin kattelemassa...

JasonSco11/24

Direct downloads. Rapidshare/Netload. Kiinnijäämisen riski on käytännössä olematon. Eikä tarvitse valittaa nopeuksista sillä itse saan jopa 110M/5M netillä aivan linjan täydeltä.

Bluejack12/24

Lainaus:

sillä itse saan jopa 110M/5M netillä aivan linjan täydeltä.

Kerroppas nyt jos valokuidulla imuttelet joten mitä saat ulos?
-sorry mutta en nyt ihan usko tuohon väittämään..
eli väität jotta saat 100000kbit/s ulos sieltä?

JasonSco13/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:

Lainaus:

sillä itse saan jopa 110M/5M netillä aivan linjan täydeltä.

Kerroppas nyt jos valokuidulla imuttelet joten mitä saat ulos?
-sorry mutta en nyt ihan usko tuohon väittämään..
eli väität jotta saat 100000kbit/s ulos sieltä?

Ei vaan saan ladattua 110M nopeudella eli noin 12,1 Mb/sec. 700Mb leffa tulee noin minuutissa. Ennätys on 54 sekuntia.

Ja lähetyksellähän ei ole väliä kun lataa suoraan palvelimelta.

Bluejack14/24

Lainaus:

Ja lähetyksellähän ei ole väliä kun lataa suoraan palvelimelta.

..Niinpä juurikin tyypillistä ajattelua ..minä,minä,minä ... sitten ne muut..vai?

AkQ15/24

Imho kyl pitää jakaakkin, jos aikoo ladata. Sillee nää systeemit toimii paremmin.

Malboro16/24

Enpä tuota ole enää käyttänyt pitkään aikan. Nykyää menee tuonne Direct downloads puolelle ;].

Kuka nyt jotain Rapidshare käyttää? Ilmaisella tunnuksella sieltä on mahdoton ladata nykyään enää yhtään mitään. Kyllä Megaupload ehdottomasti paras on. Sentää jotain mahdollisuutta ilmaisellakin tunnuksella.

Ja onhan noita paljon muitakin parempia torrent sivuja nykyään. Ja koko ajan tulee lisää ;]

JasonSco17/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkQ:

Imho kyl pitää jakaakkin, jos aikoo ladata. Sillee nää systeemit toimii paremmin.

Et nyt taida ymmärtää tekniikkaa kyseessä. Eli tiedostoja ladataan suoraan palvelimilta ("server") jonne ne on lisännyt henkilö ("courier") jonka työhön kuuluu levittää Scene julkaisuja. Tässä uudemmassa tekniikassa ei tarvitse yksityisen lataajan levittää sillä toisin kuin vanhassa P2P tekniikassa, tiedosto on tallennettu yhdelle palvelimelle eikä useiden käyttäjien koneelle.

jusunakki18/24

"tässä uudemmassa tekniikassa" ???:D eiköhän toi nyt ole vanhin mahdollinen tekniikka mitä voi keksiä

Olishan toi muuten kivaa latailla tuolta, mutta
a) Siellä ei ole mitään ladattavaa
b) Vaikka olisikin niin sitä ei löydä
c) Palvelut on joko maksullisia tai vittumaisia käyttää niille jotka eivät maksa

vilvanor19/24

Onneksi on private trackerit ja public .torrent tiedostoja voi tallentaa moneen muuhunkin paikkaan.

AkQ20/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JasonSco:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkQ:

Imho kyl pitää jakaakkin, jos aikoo ladata. Sillee nää systeemit toimii paremmin.

Et nyt taida ymmärtää tekniikkaa kyseessä. Eli tiedostoja ladataan suoraan palvelimilta ("server") jonne ne on lisännyt henkilö ("courier") jonka työhön kuuluu levittää Scene julkaisuja. Tässä uudemmassa tekniikassa ei tarvitse yksityisen lataajan levittää sillä toisin kuin vanhassa P2P tekniikassa, tiedosto on tallennettu yhdelle palvelimelle eikä useiden käyttäjien koneelle.

Sä se oot, joka ei ymmärrä.

p2p tekniikat on semisti uudempi juttu ku FTP:ltä lataaminen. Kelaappa sitä jos 100 000 jannua lataa siltä FTP:ltä jotain, ei onnaa, servu kaatuu. Mut jos se on torrenttina.. Siihe koko homma perustuu: kaikki ei kaadu, jos yksi tiedoston lähde pistetään nurin. Tämän luulisi tietävän nykypäivänä kaikki.

Tarkoitin kommentillani vain, että ei tarvitsis kaikkien olla pelkkiä leechereitä, vaan vois toimia yhteisen hyvän nimissä, ja kantaa oman kortensa kekoon, jakamalla sitä, minkä on saanut muilta.

Torrentti tekniikkaahan tässä on pohjana, mutta itse idea koko systeemissä, on se mitä haen. Jaa, ja sinulle jaetaan. Ei tarvitse enää yhden ihmisen jakaa koko maailmalle, kun koko maailma voi jakaa toinen toisilleen.

Tietysti edelleen jää pullonkaulaksi kehnohko Upload-nopeus internet-liittymissä. Onneksi sekin on parantumassa, ja onhan p2p tekniikoissakin vielä kehittymiselle paljon varaa.

anteeksi typerä kirjoitustyyli xD

sidni21/24

Hah... Jo jonkin aikaa ollu pystyssä Monova jossa toimii mininovan tunnukset ja sisällä jo poistetut torrentit... :D Noh, toivossa on hyvä elää päättäjien puolesta!

JasonSco22/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:

a) Siellä ei ole mitään ladattavaa
b) Vaikka olisikin niin sitä ei löydä

http://www.warez-bb.org/

AvenZer23/24

Torrentfreak on julkkaisut listan 10 muusta samantyyppisestä sivustosta ja ihan varmasti tulee mininovan tilalle myös uusiakin

http://torrentfreak.com/10-alternatives-to-mininova-091126/

AlluDaMan24/24

Kaikki kaatuu yks kerrallaa saappaat jalassa...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT