YouTuben ja Google Videon tarjoamiin videoihin on voinut lisätä tekstitykset jo yli kolmen vuoden ajan, mutta tekstityksillä varustettuja YouTube-videoita on edelleen todella vähän, vaikka tekstityksille olisi usein tarvetta. Tämän ongelman korjaamista varten Google kertoi torstaina lisänneensä YouTubeen uuden puhetta tunnistavan toiminnallisuuden, joka lisää videoihin automaattisesti tekstitykset siinä kuultavan puheen perusteella.
Aluksi tekniikka otetaan käyttöön vain tietyillä YouTuben kanavilla, mutta tulevaisuudessa tekniikkaa voi toivottavasti hyödyntää missä tahansa videossa.
Sisällön ymmärtämisen helpottamisen ohella tekniikka helpottaa videoiden etsimistä, kun hakusanoina voi käyttää videossa kuultavia sanoja sekä videoiden tekstittämistä muille kielille, sillä olemassa olevat tekstitykset voi kääntää toisille kielille Googlen oman käännöskoneen avulla.
Puheentunnistuksen myötä YouTubeen lisättiin myös tekstien automaattinen ajastustoiminto, jonka myötä YouTubeen lähetettäviä tekstejä ei tarvitse enää ajastaa itse, vaan YouTube hoitaa likaisen työn jatkossa puolestasi. YouTubeen liitettävään tekstitykseen tarvitsee siis sisällyttää ainoastaan kaikki videon repliikit, jonka jälkeen YouTube sovittaa ne oikeille paikoille. Tämäkään ominaisuus ei luonnollisesti toimi aina oikein, mutta tarvittaessa tekstien aikakoodeja voi korjailla manuaalisesti, jotta tekstitykset tulevat esiin oikealla hetkellä.
Alla lyhyt esittelyvideo uusista ominaisuuksista







