Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Tiedote 3.11.2009

AfterDawn.com uudistui! Uuden ulkoasun lisäksi myös sivuston toimintaa on nopeutettu. download.fi:stä ja puhelinvertailu.com:sta tuttu ulkoasu on nyt otettu käyttöön kaikissa AfterDawn.com:n suomenkielisissä sivustoissa.

Lue lisää ja anna palautetta!

Sulje

Elokuvan ensiesitys BitTorrentin avulla

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6.11.2009 11:57 Kommentteja (1)

Elokuvan ensiesitys BitTorrentin avulla Vaikka BitTorrent-tekniikan avulla tapahtuva elokuvien jakelu on keskittynyt pitkälti elokuvien luvattomaan jakeluun, käytetään BitTorrentia myös elokuvien lailliseen nettijakeluun. Yhtenä esimerkkinä tästä on David Millerin tekemä In Guantanamo, joka laitettiin suoraan BitTorrent-jakeluun.

Elokuva kertoo nimensä mukaisesti Guantanamon vankileiristä, jonne Miller pääsi tutustumaan vuoden 2008 keväällä muiden media edustajien kanssa. Millerin näkemyksen mukaan median vierailun aikana Guantanamon olot olivat tavallisesta poikkeavat ja normaalit käytännöt eivät olleet voimassa, joten totuuden sijasta median edustajille syötettiin muokattu versio paikan arjesta.

Elokuvan jakelusta vastaa VODO-projekti, jonka tarkoitus on auttaa indie-elokuvien tekijöitä elokuvien jakelussa ja samalla se mahdollistaa lahjoitusten antamisen elokuvien tekijöille. VODO:n toiminnassa ovat mukana mm. Bittorrent Inc. -yrityksen entinen toimitusjohtaja Ashwin Navin ja The Pirate Bayn (TPB) entisenä supliikkimiehenä tunnettu Peter Sunde

VODO:n oman sivuston lisäksi 22-minuuttisen elokuvan torrent-tiedosto löytyy mm. TPB -sivustolta. Elokuva tarjoillaan kuluttajille MP4-tiedostona. Videon formaatti on H.264/MPEG-4 AVC (resoluutio 1024x576) ja audion formaatti on AAC, joten tietokoneiden lisäksi elokuvan katselun pitäisi onnistua esim. PlayStation 3- ja Xbox 360 -pelikonsoleilla.

Aiheet: Nettivideo
  Spotifyn maksamat "mojovat" korvaukset taas tapetilla Oikeus määräsi Bluebeat.comin poistamaan EMI:n tuotannon  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

1 kommentti

Kaippa tuo(kin) pitää ladata ja katsoa.


#16.11.2009 12:35

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

PS3:n videokauppa käynnistyi osassa Eurooppaa PS3:n videokauppa käynnistyi osassa Eurooppaa (22.11.2009 13:08)
PlayStation 3 -pelikonsolin oma videokauppa käynnistyi Yhdysvalloissa viime vuonna ja lopulta kyseinen palvelun on saatu myös Eurooppaan, kun palvelu käynnisti toimintansa torstaina vanhalla ....
Kommentteja (4)
Yli miljoona Spotify-kuuntelua tuotti Lady Gagalle 112 euroa Yli miljoona Spotify-kuuntelua tuotti Lady Gagalle 112 euroa (22.11.2009 12:16)
Keskustelu Spotifyn maksamista soittokorvauksista on jälleen jatkunut, kun ruotsalaiset lehdet saivat tietoonsa rahasummia, joita Ruotsissa tekijänoikeuskorvauksia jakava STIM (Sveriges Tonsättares ....
Kommentteja (19)
YouTube tekstittää automaattisesti YouTube tekstittää automaattisesti (21.11.2009 20:30)
YouTuben ja Google Videon tarjoamiin videoihin on voinut lisätä tekstitykset jo yli kolmen vuoden ajan, mutta tekstityksillä varustettuja YouTube-videoita on edelleen todella vähän, vaikka tekstityksille ....
Kommentteja (4)
Xbox 360:n massabanneista suunnitteilla oikeusjuttu Xbox 360:n massabanneista suunnitteilla oikeusjuttu (21.11.2009 14:15)
Viime viikolla netissä keskusteltiin modatuille Xbox 360 -pelikonsoleille langetetuista banneista, joiden myötä kyseisillä konsoleilla ei voi pelata enää Xbox Live -pelejä, asentaa pelejä niiden ....
Kommentteja (25)
Audio CD -levyjä myydään nyt maksa mitä haluat -tyylillä Audio CD -levyjä myydään nyt maksa mitä haluat -tyylillä (20.11.2009 16:54)
Raskaan musiikin levy-yhtiö Firebox Records on avannut verkkokauppaansa mielenkiintoisen kokeilun, jossa kuluttajat voivat tilata levyjä kotiinsa ja päättää ne kuunneltuaan mitä he haluavat levyistä maksaa. ....
Kommentteja (9)

Uutisarkisto