Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

WiiWare-peleistä luvassa vihdoin demoversioita

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5.11.2009 11:45

WiiWare-peleistä luvassa vihdoin demoversioita Vaikka Nintendon Wii on selvästi myydyin uuden sukupolven pelikonsoli, eivät sen WiiWare-latauspalvelun pelit käy keskimäärin yhtä hyvin kaupaksi kuin Microsoftin ja Sonyn vastaavien latauspalveluiden pelit.

WiiWaren suurimpina ongelmana on pidetty demoversioiden puutetta, jonka vuoksi kuluttajat eivät voi testata pelejä ennen ostopäätöksen tekemistä. Nyt tähän ongelmakohtaan on kuitenkin luvassa helpotusta, sillä Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata kertoi sijoittajille järjestetyn tilaisuuden yhteydessä, että yritys kokeilee demojen jakelua vielä tämän kuun aikana.

Iwatan mukaan testaus aloitetaan Japanissa, ja tarjolle tulee demoja joistain peleistä, mutta kaikista peleistä ei nähtävästi saada demoversioita. Toimitusjohtaja ei kuitenkaan usko demoversioiden juuri parantavan WiiWare-pelien myyntiä, koska palvelun käyttäjistä suurin osa ei juuri selaa palvelun tarjoamia pelejä, vaan pelaajat tietävät jo valmiiksi mitä he haluavat ostaa, jolloin demoversioiden hyöty jää pieneksi.

Nintendo ei ole kuitenkaan vielä julkaissut asiasta virallista tiedotetta, joten kokeilun tarkemmat yksityiskohdat, kuten sen mahdollinen käyttöön Euroopassa ovat vielä pimennossa.

Aiheet: Pelikonsolit
  Piraattipuolueen toinen meppi on 22-vuotias opiskelija EMI: Bluebeat.com myy The Beatlesin musiikkia luvattomasti  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto