Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Verkkokauppa.com halutaan pörssiin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2.11.2009 17:24 Kommentteja (2)

Verkkokauppa.com halutaan pörssiin Vuonna 1992 perustettu Verkkokauppa.com on ollut Suomessa jo vuosien ajan todella suosittu verkkokauppa ja pian kaikki halukkaat pääsevät mahdollisesti ostamaan itselleen palan tätä yritystä, sillä Kauppalehti kertoo jutussaan yrityksen suunnittelevan listautumista pörssiin.

Verkkokauppa.comin toimitusjohtajan eli Samuli Seppälän mukaan pörssiin ollaan menossa, jos yllätyksiä ei tule vastaan. Mahdollisesta pörssistä ei ole kuitenkaan vielä tehty mitään päätöksiä. "Avoin kysymys on se, minne ja mille listalle menemme" kommentoi Seppälä Kauppalehdelle.

Apua pörssiin menemisessä Verkkokauppa.comille antaa ruotsalainen Rite Internet Ventures -sijoitusyhtiö, joka hankkii Verkkokauppa.comin osakkeista noin 15 prosentin siivun ja täten siitä tulee yrityksen toiseksi suurin omistaja Seppälän jälkeen. Seppälä ei ole kuitenkaan lopettamassa hommiaan, vaan hän jatkaa edelleen toimitusjohtajana. "Tämä työ on minulle intohimo, eikä minulla oli tarkoitusta siirtyä syrjään" sanoi Seppälä Kauppalehdelle.

Verkkokauppa.comin laajentuminen ei kuitenkaan Seppälän mukaan tarkoita uusia kivijalkamyymälöitä, vaan tarkoitus on keskittyä omiin tuotemerkkeihin, omaan tuotekehitykseen ja nettimyynnin parantamiseen. Uusista tuotteista Seppälä paljasti Tietokone-lehdelle 7-tuumaisen taulutelevision, jonka voi postittaa kotiin kirjeenä.

Verkkokaupan omat tuotteet ovat käyneet kaupaksi hyvin, ja esim. navigaattoreiden kohdalla yrityksen oma tuote on kaapannut 25 prosentin osuuden Suomen markkinoista.

  Kuusi Blu-ray-soitinta tiukassa testissä Apple tarjoaa TV-sarjojen buffettia 30 dollarin kuukausimaksulla?  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

2 kommenttia

Poistettu


Im done here

#13.11.2009 1:28

Pysykööt vain netissä niin pysyy hinnatkin kohdallaan. Ja kaikki alle 45 euron tuotteet( pieni kokoiset, ettei ne postikulut tuu hullun isoiksi) sinne ahvenanmaalle eikä pelkästää wowwin lataussetelit ja pari muuta tuotetta. En välitä maksaa alvia jos ei oo pakko. Minun kokemuksieni mukaan ihan jees pulju vaikken ookkaa tilaillu kymppitonnilla.


#24.11.2009 20:22

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (2)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (13)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto