Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Transformers 2:n Blu-ray myi viikossa 1,2 miljoonaa kappaletta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31.10.2009 13:32 Kommentteja (15)

Transformers 2:n Blu-ray myi viikossa 1,2 miljoonaa kappaletta Vaikka Transformers: Revenge of the Fallen -elokuva ei ollut juuri kriitikoiden mieleen, keräsi se ennätysmäärän ihmisiä elokuvateattereihin ja myös sen Blu-ray- ja DVD-kopiot ovat käyneet erinomaisesti kaupaksi.

Ensimmäisen viikon aikana elokuvan DVD- ja Blu-ray-julkaisuja kaupattiin yhteensä 7,5 miljoonaa kappaletta, joista Blu-ray-versioita oli 1,2 miljoonaa. Ensimmäisenä myyntipäivänään Blu-ray-versiota ostettiin 500 000 kappaletta, joten elokuva ei onnistunut rikkomaan Dark Knight -elokuvan (Yön ritari) viime vuonna tekemiä ennätyksiä, jotka olivat 600 000 Blu-ray-elokuvaa ensimmäisenä päivänä ja 1,7 miljoonaa ensimmäisen viikon aikana.

Vaikka ennätykset eivät rikkoutuneet, ovat analyytikot mielissään elokuvan hyvistä myyntiluvuista ja erityisesti Blu-ray-julkaisun hyvä menestys nähdään positiivisena asiana, koska juuri Blu-rayn pitäisi pelastaa laskusuunnassa olevat elokuvamyynnit.

Suomessa Transformers: Revenge of the Fallen saapuu kauppoihin ensi kuun loppupuolella.

Aiheet: Blu-ray
  Persoonallinen Firefox 3.6-beta julkaistiin µTP poistaa operaattoreiden torrent-ongelmat?  

Jaa tämä

Kirjoita kommentti

15 kommenttia

Ihan kohtalaisen hyvinhän tuo on myynyt. Mikäköhän mahtaa olla DVD-julkaisun ennätys ensimmäisen päivän myynnistä. Ei oikeastaan ihan suoraan vertailukelpoisia, mutta ihan kiinnostuksesta...

#131.10.2009 13:54

Elokuvana ainakakin harvinaisen P**** mutta jos m.fox blueraylla näyttää paremmalta niin olkoon sitten niin

#231.10.2009 14:01

Leffa Kriitikoihin ei aina kannata luottaa... :)

#331.10.2009 14:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LordPepsi:
Leffa Kriitikoihin ei aina kannata luottaa... :)
Kukaan joka tästä kyseisestä elokuvasta pitää, ei voi olla ystäväni. Ykkönen oli ihan jees sen yhden kerran (vaikka siinäkin oli paljon naamapalmulle käyttöä), mutta tää kakkonen on hirveintä paskaa ikinä.

#431.10.2009 16:38

Lainaus:

Indeed. Ykkönen on niin hyvä leffa kuin vain siitä aiheesta saa (eli ei silti hirveän hyvä :D). Kakkonen meni liikaa typerän läppäkomedian jne tielle. Tykkäsin erityisesti niistä sen jättirobotin kasseista.

#531.10.2009 18:24

Lainaus:
Ensimmäisen viikon aikana elokuvan DVD- ja Blu-ray-julkaisuja kaupattiin yhteensä 7,5 miljoonaa kappaletta,
Kumpa teosto ym tahot muistaisi ton vielä ensi viikolla kun taas syytee kaikki kun roska leffat ei myy

Tuo Transformers 2 ei ole roska leffa ite pidin siitä vuokaraan sen kun se tulee viikolla 47

#631.10.2009 19:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:
Lainaus:
Ensimmäisen viikon aikana elokuvan DVD- ja Blu-ray-julkaisuja kaupattiin yhteensä 7,5 miljoonaa kappaletta,
Kumpa teosto ym tahot muistaisi ton vielä ensi viikolla kun taas syytee kaikki kun roska leffat ei myy

Nimenomaan, nyt tähän perään sitten pitäisi kaiketi postata ennustuksia elokuvateollisuuden vaikeuksista piratismin aiheuttamien tappioiden vuoksi. Tuo leffa oli muuten pitkään Mininovan suosituin lataus. Siis Tuon elokuvan niminen torrentti oli.. :)

#731.10.2009 21:04

Lainaus:
Suomessa Transformers: Revenge of the Fallen saapuu kauppoihin ensi kuun loppupuolella.
tossa taitaa olla suurin syy piratismiin..
joissain maissa leffat ja musat julkastaan kuukausia aikasemmin mitä esim suomessa.
ja sitten jahdataan p2p käyttäjiä kun tulot tippuu vaikka vika taitaa olla täysin omassa perseessä.

on se pirun hyvä että BR myynti nousee ja noita leffoja ajetaan BR puolelle. saisi vaan hinnat hiukan tippua noissa levyissä.. 40e uudesta leffasta ei oo oikee kovin houkutteleva tarjous..

#831.10.2009 21:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teosto:
40e uudesta leffasta ei oo oikee kovin houkutteleva tarjous..
Kyllähän tuo hinta on paremminkin 20-30€ kun puhutaan uusista leffoista ja ulkomailta vieläkin vähemmän. BR-leffan vuokraus maksaa 5€, kun DVD maksaa 4€..

http://www.play.com/DVD/Blu-ray/4-/89032...en/Product.html

http://www.play.com/DVD/Blu-ray/6-/RegionHome.html

http://www.elokuvaopas.com/tr/blu-ray/

#931.10.2009 21:58

Jep, hinta yleensä 20-30€, jonka DVD-levytkin maksoivat aluksi, kun tulivat myyntiin.Silloin tosin n.130-160mk.Saahan noita leffoja kotimaasta ja erityisesti ulkomailta jo alle 10€:lla.

Sekin on mielestäni typerää, että suomessa elokuvat julkaistaan jopa useita kuukausia myöhemmin, kuin jenkkilässä.

#1031.10.2009 22:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti turpa:

Sekin on mielestäni typerää, että suomessa elokuvat julkaistaan jopa useita kuukausia myöhemmin, kuin jenkkilässä.
Juu, siksi torrenteille ja verkkolataamiselle onkin olemassa tilaus. He tekevät sen osittain ihan itse.

#1131.10.2009 23:11

Oli kyllä aivan tolkutonta skeidaa kyseinen elokuva ja menin vielä typeryyksissäni elokuviin asti katsomaan...

1:nen oli sopivaa aivot narikkaan viihdettä, mutta 2:nen oli semmosta b-luokan komediaa että huh huh :D

#121.11.2009 15:33

Transformerssithan on ihan huippu aivotnarikkaan äksöniä. 1 & 2:n molemmat ollut mielestäni hyviä. Tälläisissä leffoissa pääsee kotieteatteri ominaisuuksiinsa.

Ei niitä kotiteattereita mitään p*ska draamoja varten oo ostettu. Tällästä äksöniä kelpaa tollöstä blu-raynä kattoo ja huudattaa teatteria ;)

#131.11.2009 16:33

Lainaus:
Transformerssithan on ihan huippu aivotnarikkaan äksöniä. 1 & 2:n molemmat ollut mielestäni hyviä. Tälläisissä leffoissa pääsee kotieteatteri ominaisuuksiinsa.
Elokuvista vois kinastella loppu elämän se on niin kuin ruoka joku tykkää joku ei ite tykkäsin tosta olen kasvanut Turtles ( TMNT ) - Transformers ym parissa

#142.11.2009 18:02

Lainaus:
Elokuvista vois kinastella loppu elämän se on niin kuin ruoka joku tykkää joku ei ite tykkäsin tosta olen kasvanut Turtles ( TMNT ) - Transformers ym parissa
Näinhän se on.
Mutta vähänkö oli huippuja ne 80-90 luvun transformers lelut ;) Mulla oli ainakin sellanen joka muuttu hävittäjäks ja sit tais olla joku auto. Ehkä keltainen beetle jos muistan oikein...

#152.11.2009 23:25

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto