*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

NPD: Hinta-ale auttoi PS3:n syyskuun myydyimmäksi

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 20.10.2009 07:43 Kommentteja (2)

NPD: Hinta-ale auttoi PS3:n syyskuun myydyimmäksi Sony sai vihdoin Yhdysvalloissa haluamaansa huomiota PS3-pelikonsolien myyntien osalta, kun NPD Groupin julkaisemat myyntiluvut syyskuulta paljastivat hinta-alen ja uuden version saaneen konsolin myyneen eniten uuden sukupolven laitteista.
Syyskuussa Yhdysvalloissa kaupattiin noin 492 000 PS3-konsolia, joka on yli tuplasti enemmän kuin viime vuoden syyskuussa, jolloin PS3:a myytiin noin 232 000 kappaletta. Myös elokuuhun verrattuna myynnit nousivat mukavasti, sillä elokuussa PS3:sia kaupattiin 210 000 kappaletta.

PS3:n lisäksi myös muut konsolit kävivät kaupaksi paremmin kuin viime kuussa hinta-alennuksiensa johdosta. Nintendon Wii-konsolia kaupattiin tämän vuoden syyskuussa noin 462 000 kappaletta, kun viime kuussa niitä myytiin 277 000 kappaletta. Edelliseen vuoteen verrattuna Nintendolle tuli kuitenkin laskua, koska viime vuoden syyskuussa Wiitä myytiin 687 000 kappaletta.

Xbox 360:n kohtaloksi tule tällä kertaa viimeinen sija uuden sukupolven konsolimyynneissä, ja syyskuussa kauppojen hyllyiltä katosi 353 000 konsolia (viime vuonna 347 000 ja elokuussa 215 000). Microsoftin ei tarvitse kuitenkaan vielä murehtia, sillä pelien myyntilistoilla se nappasi selvän ykkössijan Halo 3: ODST -pelin avulla, jota kaupattiin syyskuussa noin 1,5 miljoonaa kappaletta.

Pelilistan toisella sijalla oli Wiin Wii Sports Resort, jota asiakkaat hakivat kaupoista noin 443 000 kappaletta. PS3:n hyvät myyntiluvut eivät puolestaan juuri näkyneet pelimyyntien puolella, vaan PS3:n myydyin peli oli kuudennelta sijalta löytyvä Madden NFL 10 247 000 kappaleen myynneillä. Saman pelin Xbox 360 -versiota kaupattiin puolestaan noin 290 000 kappaletta, jolla irtosi listan kolmas sija.

Musiikkipelien kiivaan taiston osalta voiton vei The Beatles: Rock Band, jonka yhteenlaskettu myyntimäärä oli 595 000 peliä. Toiseen tilaan joutui tällä kertaa tyytymään Guitar Hero 5 499 000 kappaleen myynneillä.

Taskukonsolien osalta PSP:tä kaupattiin 190 000 kappaletta (viime vuonna 238 000 ja elokuussa 140 000) ja DS:ää 524 000 kappaletta (viime vuonna 537 000 ja elokuussa 553 000). PS2-konsoleita kaupattiin puolestaan 146 000 kappaletta (viime vuonna 174 000 ja elokuussa 106 000).

NPD:n tuloksien mukaan pelialan kuukausia kestänyt jyrkkä alamäki näyttää nyt loppuneen, sillä konsoleiden myynti laski viime vuoteen verrattuna vain kuusi prosenttia ja pelien myynti nousi puolestaan viisi prosenttia.

Seuraavalla myyntilista muutoksia aiheuttaa ainakin PSP Gon tulo kauppojen hyllyille sekä Wiin uusi Wii Fit Plus -kuntopeli.


Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

120.10.2009 15:39

Eihän siinä mitää vikaa ollutkaan, kuin hinta. Mitähän microsofti nyt meinaa? Lisää yksinoikeuksia vai lisää ominaisuuksia konsoliin ja RROD poistaminen?

222.10.2009 15:40
promake_
Inactive

Eihä tuossa mitää vikaa, paitsi hinta

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Lukkomarkkinat murroksessa – Maineikas Assa Abloy osti älykotiosaamista Lukkomarkkinat murroksessa – Maineikas Assa Abloy osti älykotiosaamista (20.10.2017 11:24)
IoT ei ole selvästikään jäämässä pelkäksi markkinatrendiksi, vaan se näyttäisi ainakin joillakin aloilla olevan kasvua kiihdyttävä voima. Näin näyttäisi käyvän ainakin lukkomarkkinoilla, sillä ....
Android-sovellusten uusi aikakausi alkaa – Google esittelee Instant Appseja Android-sovellusten uusi aikakausi alkaa – Google esittelee Instant Appseja (20.10.2017 10:39)
Ajatus suoratoistettavista sovelluksista kuulostaa äärimmäisen houkuttelevalta: ohjelmia voisi käyttää lennossa kuin ne olisi asennettu omaan puhelimeen, mutta kuitenkin ilman tarvetta käydä ....
LG:n V30-lippulaivamalli kestävyystestissä: Muuten kestävässä laitteessa yksi murheenkryyni LG:n V30-lippulaivamalli kestävyystestissä: Muuten kestävässä laitteessa yksi murheenkryyni (19.10.2017 22:59)
YouTuben älypuhelinten kestävyystestaaja Zach Nelson, aka. JerryRigEverything, on ottanut testiin jo jonkin aikaa sitten esitellyn LG:n lippulaivamalli V30:n. Huipputekniikalla täytetty V30 ....
Netflixin uusi The Punisher -sarja sai julkaisupäivän ja trailerin Netflixin uusi The Punisher -sarja sai julkaisupäivän ja trailerin (19.10.2017 21:45)
Netflixistä on tullut Marvelin yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista ja viimeisten vuosien aikana suoratoistopalveluun on tullut yksi toisensa jälkeen uusia supersankarisarjoja. Nyt mm. ....
USA:n ja Japanin jättiläisrobottien huvittava kaksintaistelu YouTube-videolla USA:n ja Japanin jättiläisrobottien huvittava kaksintaistelu YouTube-videolla (19.10.2017 18:59)
Twitchissä aiemmin tällä viikolla esitetty robottitaistelu on julkaistu myös YouTubessa. Japanilais- ja yhdysvaltalaistiimien massiiviset monen tonnin robotit ottivat mittaa toisistaan vanhalla ....

Uutisarkisto