*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

PDF-tiedoston luvaton jakelu maksoi yli 100 000 dollaria

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 19.10.2009 10:22 Kommentteja (6)

PDF-tiedoston luvaton jakelu maksoi yli 100 000 dollaria Kerroimme huhtikuussa kuinka Dungeons & Dragons -roolipelin oikeudet nykyään omistava Wizards of the Coast (WotC) oli haastanut kahdeksan ihmistä oikeuteen Player’s Handbook 2 -sääntökirjan luvattomasta nettijakelusta.
Nyt kahden ihmisen oikeustaisto on ohitse, kun he myönsivät syyllisyytensä ja ilmoittivat maksavansa asianmukaiset korvaukset WotC:ille. Thomas Patrick Nolanin kohdalla korvattavaa luvattomasta jakelusta tuli 125 000 dollaria ja Arthur Len kohdalla korvattavaa tuli puolestaan 100 000 dollaria.

Kyseiset henkilöt olivat ostaneet omat PDF-kopionsa WotC:in verkkokaupasta, jonka jälkeen he olivat jaelleet niitä luvatta eteenpäin. Luvatonta jakelua harrastaneiden epäonneksi kaikki WotC:in myymät PDF-tiedostot sisältävät digitaalisen vesileiman, jonka avulla tiedoston ostaja voidaan tunnistaa, joten luvattoman jakelun aloittaneiden henkilöiden etsiminen ei ollut firmalle kovin hankalaa.

PDF-tiedostoja oli jaeltu eteenpäin mm. Scribd.com-sivuston kautta, josta Player’s Handbook 2 -sääntökirja oli ladattu ainakin 2 600 kertaa ja sitä oli katseltu sivuston oman katselusovelluksen avulla ainakin 4 200 kertaa. Kaupassa kyseisestä kirjasta joutuu Yhdysvalloissa pulittamaan noin 40 dollaria.

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

119.10.2009 11:28

Jaahas, eikö tuo ollut arvattavissa että nämä pdf-tiedostot sisältävät tämmöisiä "härpäkkeitä" ja eikö nuo olisi voinut hävittää ihan kätevästi muuttamalla tiedoston eri muotoon?

219.10.2009 11:54

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kolmis:
Jaahas, eikö tuo ollut arvattavissa että nämä pdf-tiedostot sisältävät tämmöisiä "härpäkkeitä" ja eikö nuo olisi voinut hävittää ihan kätevästi muuttamalla tiedoston eri muotoon?
Sitä PDF:ää ei voi myydä eteenpäin? Ja se uusi omistaja jakaa jos on pakko? Meinaan vain että onko oikeus ollut jälleen aukoton.

319.10.2009 12:45

Nämä pari riviä kun kirjoittaisi: pdf2ps tiedosto.pdf ja ps2pdf tiedosto.ps olisi säästänyt melkoisilta korvauksilta. Nuo korvaukset toki jälkeen kerran naurettavan ylimittaisia. Miksei näissä voi yhtään järki olla mukana.

419.10.2009 16:17

Aika kohtuulliset korvaukset kun miettii mitä nuo wizards if the coastin tyypit on joutunut tekemään ja oikeudenkäynti kulut jne.
Periaatteessa 6800x40=272000 Eli todella kohtuulliset korvaukset kyllä. Luulisi että ketään ei löydä valittamista.

519.10.2009 17:08
WumWum
Inactive

hoh hoh... aivan älytöntä jostain pdf ohjeesta alkaa maksuja perimään. Antakaa mulle ohjekirja, niin waretetaan lisää.

619.10.2009 17:27

Lainaus:
Aika kohtuulliset korvaukset kun miettii mitä nuo wizards if the coastin tyypit on joutunut tekemään ja oikeudenkäynti kulut jne.
Periaatteessa 6800x40=272000 Eli todella kohtuulliset korvaukset kyllä. Luulisi että ketään ei löydä valittamista.
Ainakin minun korvaani ovat nuo "kohtuulliset" korvaukset aiheuttavat ihmeellisestä särinää. Latauksia oli siis 2600 ja 40 taalan hinnalla siitä tulisi ainakin minun laskuoppini mukaan vain 104 000 taalaa. Eli alle puolet siitä mitä nyt määrättiin korvattavaksi.

En näe mitään syytä miksi pelkkä selaaminen pitäisi laskea lataukseksi. En nimittäin ole vielä törmännyt sellaiseen kauppaa jossa vaadittaisiin maksamaan täysi hinta tuotteesta jota satut selaamaan. Varsinkaan jos tuotetta ei ole muovitettu eikä sen avaamista ole missään muodossa estetty (en ole nähnyt tälläistä estettä yhdessäkään DnD:n manuaalissa).

Eli erittäin hyvä veto wizard:lta laittaa nyt pari piraattia maksamaan yli tuplahinnalla POTENTIAALISIA menetyksiä. Sillähän näissä laskuissa ei tietenkään ole mitään väliä moniko oikeasti olisi ostanut tämän elleivät olisi sitä ladanneet tai kuinka moni osti kirjan vain siksi että oli sitä sattunut selaamaan "piraattijaossa".

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto