Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

RealNetworks valittaa RealDVD-päätöksestä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.10.2009 18:59 Kommentteja (2)

RealNetworks valittaa RealDVD-päätöksestä Elokuussa RealNetworks koki ikävän oikeustappion, kun tuomari Marilyn Patel jatkoi yrityksen RealDVD-ohjelmalle langetettua myyntikieltoa. Pari kuukautta kestäneen pähkäilyn jälkeen RealNetworks on kuitenkin päättänyt taistella oikeuksiensa puolesta, ja yritys ilmoitti viime viikolla valittavansa päätöksestä.

Patelin mukaan DVD-elokuvien kopiointiin tarkoitettu RealDVD-ohjelmisto rikkoo maan tekijänoikeuslakeja, koska sen avulla voi kiertää elokuvissa käytettävät kopiointisuojaukset, eikä sitä saa tästä syystä kaupata eteenpäin. Vaikka RealDVD kiertääkin DVD-elokuvien kopiointisuojauksia, ei ohjelma salli täysin vapaata kopiointia, vaan ohjelmisto salaa elokuvat uudelleen omalla algoritmillaan, joten niitä ei voi toistaa kuin RealNetworksin valmistamilla ohjelmilla.

Yritys ei kuitenkaan vielä paljastanut mitä argumentteja se aikoo käyttää ohjelman laillisuuden puolustamiseksi. Asianajaja Denise Howell kertoi CNET News -sivustolle, ettei hän usko valituksen poistavan myyntikieltoa, koska RealNetworksilla ei ole todennäköisesti enää ässiä hihassaan, vaan valituksessa tullaan hyödyntämään jotain lakiteknistä virhettä, joka on tapahtunut jutun käsittelyssä.

RealNetworksin oikeudenkäynti elokuvateollisuuden etujärjestöjä vastaan ei ole tullut edulliseksi, vaan oikeustaistelu on syönyt yrityksen kassasta ainakin kuusi miljoonaa dollaria, joten 30 dollarin hintalapulla varustettuja RealDVD-ohjelmia täytyisi myydä useampi kappale, ennen kuin oikeudenkäyntikulut saadaan katettua.

RealDVD:n lisäksi myyntikielto koskee yrityksen Facet-nimellä kulkevaa DVD-soitinta, joka mahdollistaa DVD-elokuvien kopioinnin laitteen kiintolevylle myöhempää katselua varten.

  Ajatuksia: Toivomuslista Spotifyn kehittäjille Pienten verkkokauppojen boikotointikehotukset suututtavat  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

2 kommenttia

Kaikkien tuollaisten ohjelmien jotka rajoittavat käyttöä yhteen tuotteeseen saavat kuolla pois. Ei tule ikävä.

#112.10.2009 23:25

Poistettu


Im done here

#213.10.2009 20:52

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Oikeusjutut ja Lainsäädäntö MPAA: RealNetworks tuhoaa todisteita
Oikeusjutut ja Lainsäädäntö RealDVD pysyy myyntikiellossa

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto