Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Winny-kehittäjän tuomio kumottiin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9.10.2009 10:15 Kommentteja (3)

Winny-kehittäjän tuomio kumottiin Vuoden 2006 joulukuussa Winny-nimisen P2P-ohjelman kehittäjä Isamu Kaneko määrättiin maksamaan 1,5 miljoonan jenin eli noin 11 500 euron korvaukset, koska hän oli kehittänyt ja levittänyt P2P-ohjelmaa, jonka avulla ihmiset rikkoivat tekijänoikeuksia.

Eilen alimman oikeusasteen antama tuomio kuitenkin kumottiin ylemmän oikeusasteen toimesta, ja samalla Kaneko todettiin syyttömäksi.

Alimman oikeusasteen mukaan Kaneko oli kehittämänsä ohjelman avulla auttanut ihmisiä tekemään tekijänoikeusrikoksia, jonka johdosta hän on osittain vastuussa kaikista Winny-ohjelman avulla tehdyistä rikoksista. Osakan ylempi oikeusaste ei kuitenkaan ollut asiasta samaa mieltä, vaan oikeuden mukaan ohjelman kehittäjää ei voida pitää vastuussa ohjelman avulla tehdyistä rikoksista. Myöskään väite siitä, että ohjelma olisi kehitetty pelkästään tekijänoikeusrikoksia varten ei saanut vastakaikua oikeudelta.

39-vuotias Kaneko oli mielissään oikeuden päätöksestä, ja hänen mukaansa tuomion kumoaminen antaa ohjelmistoalalle uutta puhtia.

Vaikka Winny ei ole koskaan nauttinut suurta suosiota länsimaissa, oli ohjelmalla sen kultaisina vuosina useita miljoonia käyttäjiä Japanissa ja muualla Aasiassa.

  Mobiili-tv:n comeback - YLE, MTV3 ja Sub maksullisena DNA:lta Ohjelmistoluvat antenniverkon teräväpiirtolähetyksiin nyt jaossa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

3 kommenttia

Hmm, mielenkiintoista. Mitenkähän täällä euroopassa? Jenkeissä jos tuo olisi/on menossa niin tuomio olisi pysynyt samanlaisena tai jopa koventunut on meinaan sen verran kovia voitelioita tuo to-mafia..

#19.10.2009 10:29

Terveellä järjellä päätetty juttu harvoin onkaan enää otsikoissa.

Voisihan sitten vaikka autojen valmistajia syyttää osallisuudesta autoilla tehtyihin rikoksiin.

#29.10.2009 12:33

ftp? mitenkäs se?

Vuonna 1971 MIT-yliopiston paikallisissa koneissa ryhdyttiin koekäyttämään FTP:n kaltaista tiedostonsiirtoprotokollaa. Varsinainen termi FTP syntyi vuonna 1972, kun se määriteltiin Yhdysvaltain puolustusministeriön verkon ARPANETin (Advanced Research Projects Agency NETwork) tiedostonsiirtoprotokollaksi.

#315.10.2009 21:06

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto