Pitkä kädenvääntö Yleisradion toiminnan rahoittamiseksi tarkoitetusta mediamaksusta on nyt päättynyt, kun hallituspuolueet pääsivät asiasta tänään sopuun. Uusi maksu tunnetaan Yleisradiomaksu-nimellä ja sitä aletaan periä vuoden 2012 alusta alkaen.
Samalla hallitus päätti Ylen hallintomallin uudistuksesta, joka tarkoittaa uuden ulkoisen valvontaneuvoston luomista, jonka tehtävänä on valvoa julkisen palvelun toteutusta. Hallituksen mukaan "valvonnasta on tarkoitus tehdä kattavampaa ja itsenäisempää".
Ennen Yleisradiomaksun käyttöönottoa TV:n katseluun kykenevät taloudet joutuvat edelleen maksamaan TV-maksua, jota korotetaan ensi vuonna kolmen prosentin verran eli 6,73-6,97 euron verran vuodessa.








