Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

TPB-kauppa ei toteutunut vieläkään

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1.10.2009 11:24

TPB-kauppa ei toteutunut vieläkään The Pirate Bay -sivusto (TPB) ei ole vieläkään siirtynyt Global Gaming Factory X -yrityksen (GGF) haltuun, vaikka yrityksen toimitusjohtaja Hans Pandeya näin lupasi viime viikolla.

TorrentFreak-sivusto yritti udella Pandeyalta TPB-kaupan nykyistä tilannetta, mutta toimitusjohtaja ei ole vastannut sivuston lähettämiin viesteihin, eikä hänen puhelimeensa saada yhteyttä.

TPB:n tällä hetkellä omistava Reservella-yhtiö ei myöskään ole saanut TorrentFreakin tietojen mukaan rahoja tai tietoa mahdollisesta maksusta, joten tilanne ei vaikuta GGF:n kannalta kovin valoisalta.

TorrentFreakin spekulaatioiden mukaan TPB ei tule koskaan siirtymään GGF:n omistukseen, ja TPB:n nykyiset omistajat etsinevät jo sivustolle uutta ostajaa. Lisäksi sivusto enteilee Pandeyan kommentoivan tulevaisuudessa vielä sitä, että miksi TPB-kauppaa ei saatu vietyä loppuun asti, vaikka lupauksia ja takeita tästä on annettu useaan otteeseen sekä osakkeenomistajille että lehdistölle kesäkuusta asti.

Kaupan peruuntumisen lisäksi GGF:llä on muitakin ongelmia, sillä sen toimintaa tutkitaan mm. mahdollisten sisäpiirikauppojen takia ja yrityksen entinen työntekijä vaatii satojen tuhansien eurojen saamisiaan oikeusteitse, koska yritys ei ole tiettävästi maksanut niitä hänelle.

  Microsoftin ilmainen virustorjuntaohjelmisto ladattavissa Pioneerin uutuus kirjoittaa Blu-ray-levyjä 12x-nopeudella  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto