*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

CD-hyvitysmaksut palautukseen Espanjassa

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 30.9.2009 14:30 Kommentteja (23)

CD-hyvitysmaksut palautukseen Espanjassa Espanjalainen kauppaoikeus on määrännyt myyjää palauttamaan cd-levyjen hintoihin sisällytetyn hyvitysmaksun, sillä levyille oli todistettavasti tallennettu muuta kuin tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Alioikeuden tekemä päätös koskee erittäin pientä levymäärää ja summia, mutta on periaatteellisena päätöksenä tärkeä.
Sanomalehti El Mundon uutisoimasta tapauksesta Suomessa uutisoi ensimmäisenä Tietokone.

Hyvitysmaksua kerätään tyhjien tallennusmedioiden myynnin yhteydessä. Maksulla katetaan tekijänoikeuskorvaukset yksityisen kopioinnin osalta. Hyvitysmaksujärjestelmä on käytössä lähes kaikissa Euroopan maissa, mutta maksut ja maksuperusteet vaihtelevat maittain.

Sevillan kauppaoikeuden käsittelemässä tapauksessa lakimies Efe Moeckel vaati palautettavaksi hyvitysmaksua neljästä ostamastaan cd-aihiosta, jotka hän oli hankkinut oikeustapausten arkistointia varten. Hyvitysmaksu oli yhteensä 1,12 euroa eli 28 senttiä levyltä. Koska cd-levyille oli todistettavasti tallennettu muuta kuin tekijänoikeudella suojattua materiaalia, määräsi oikeus kauppiaan palauttamaan hyvitysmaksut.

Moeckel totesi, että vaikka oikeuden päätös otti kantaa vain hänen tapaukseensa, saattaa se päteä muihin vastaaviin tilanteisiin.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hyvitysmaksuja käsiteltiin espanjalaisessa oikeudessa. Vuonna 2008 barcelonalainen tuomioistuin totesi, että hyvitysmaksu saattaa kohdella väärin ammatinharjoittajia, jotka tallentavat levyille työtiedostojaan. Malagalainen tuomioistuin taas totesi, että myös kuluttajilla pitää olla oikeus vapautua maksusta, mikäli levyille on tallennettu esimerkiksi perheen valokuva-albumi.

Suomessakin yrityksillä ja yhteisöillä on mahdollisuus saada vapautus maksusta. Vapautuksen saa toimittamalla maksun keräävän Teoston hyvitysmaksuyksikköön vakuutuksen siitä, ettei levyjä tulla käyttämään yksityiseen kopiointiin.

Suomessa maksu kattaa ääni- ja kuvanauhat, cd:t, dvd:t, minidiscin, hd dvd:n, blu-rayn sekä digitaaliset tallentimet, kuten mp3-soittimet ja digiboksit. Hyvitysmaksun käsittelystä on jo muodostunut lähes joka vuotinen perinnne. Teosto haluaisi laajentaa maksun kattamaan myös matkapuhelimet, puhelimissa käytettävät muistikortit ja USB-muistit, mutta asiasta päättävä Opetusministeriö ei ole katsonut tätä aiheelliseksi.

Edellinen Seuraava  

23 kommenttia

130.9.2009 15:40

Enpä maksa hyvitys maksua muutenkaan vaan tilaan levyt ulkomailta. Joten ei tarvitse perustella kenellekään mitä mä niihin tallennan.

Ihme vain ettei eu ole halunnut tuotakin yhtenäistettävän sillä Suomalaiset ovat todellakin eriarvoisessa asemassa kuin esim virolaiset. Ja se ei ole meidän etu maksaa enemmän kuin muut.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.9.2009 @ 15:42

230.9.2009 17:48

Onhan se hienoa tukea Teostoa polttamalla cd-r ja dvd levyille itse ottamiaan valokuva ja video-otoksia. Saiskohan anottua Teostolta rahaa, kun näyttää esim. sukulaisille kaikkia kiinnostavia synttärikakku kuvia ja mummolan pässin nurtsin märehdintä videoita???

330.9.2009 17:59

Hyvitysmaksuhan rikkoo perustuslakia, ja jokaisen sivistysmaan oikeuden kulmakiveä siitä, että jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan. Tässähän jokainen tallennusmedian ostaja on oletusarvoisesti syyllinen tekijänoikeusrikkomukseen ja maksaa siitä pienen sakonomaisen korvauksen.

Veisikö joku meillä asian oikeuden puntaroitavaksi?

430.9.2009 18:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti horgh:

Mitäköhän oikein selität? Hyvitysmaksu on ihan looginen korvaus siitä, että saat varmuuskopioida omat levysi omaan käyttöön. Ei se, että ostat tallennusmedian kaupasta, sisällä mitään sakonomaista korvausta kenellekään. Älkää ihmiset aina itkekö siitä, että Teosto muka riistää rahaa jostain. Kun lähes kaikki raha, mikä Teostoon menee sisään, lähtee sieltä myös ulos. Tarvitsee ne artistitkin leipää pöytään.

530.9.2009 19:05

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti T/D/F:
Hyvitysmaksu on ihan looginen korvaus siitä, että saat varmuuskopioida omat levysi omaan käyttöön.
Miksi sitten levyillä on kopioinninestoja, jonka kiertäminen taas rikkoo lakia? Hyvitysmaksu on aikansa elänyt maksu, jonka onneksi voi välttää helposti tilaamalla tallennusmediat ulkomailta.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.9.2009 @ 19:05

630.9.2009 19:19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti T/D/F:
Hyvitysmaksu on ihan looginen korvaus siitä, että saat varmuuskopioida omat levysi omaan käyttöön.
Miksi sitten levyillä on kopioinninestoja, jonka kiertäminen taas rikkoo lakia? Hyvitysmaksu on aikansa elänyt maksu, jonka onneksi voi välttää helposti tilaamalla tallennusmediat ulkomailta.
Kopiosuojatut levyt voi jättää ostamatta. Sitäpaitsi, en ole moneen vuoteen nähnyt julkaistavan kopiosuojalla varustettuja levyjä. Ehkä joskus 2005 vuonna viimeksi.

Musiikkia ja teknologiaa käsittelevä blogi osoitteessa
musatekniikka.blogspot.fi

730.9.2009 20:13

Lainaus:
Hyvitysmaksu on ihan looginen korvaus siitä, että saat varmuuskopioida omat levysi omaan käyttöön.
Mutta kun niitä levyjä käytetään paljon muuhunkin kuin mihinkään tekijänoikeusjärjestöille kuuluvaan asiaan.
Itse en edes muista milloin olisin mitään musiikkia polttanut CD:lle, joten minua rankaistaan aiheettomasti jostain. Hyvitysmaksu ei kuitenkaan anna mitään erityisoikeutta, vaan tuntuu olevan kollektiivinen rangaistus, korjatkaa jos olen väärässä.

830.9.2009 21:19

Toki käytetään, sitä en kiistä. Olisi silti äärimmäisen mielenkiintoista tietää, millaisia käyttöprosentit ovat. Minkä verran myydyistä levyistä käytetään oikeasti TO-vapaaseen tavaraan? Veikkaanpa, että aika minimaalisen pieni osa.

930.9.2009 21:25

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti horgh:
Hyvitysmaksuhan rikkoo perustuslakia, ja jokaisen sivistysmaan oikeuden kulmakiveä siitä, että jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan. Tässähän jokainen tallennusmedian ostaja on oletusarvoisesti syyllinen tekijänoikeusrikkomukseen ja maksaa siitä pienen sakonomaisen korvauksen.

Veisikö joku meillä asian oikeuden puntaroitavaksi?
Mitäköhän oikein selität? Hyvitysmaksu on ihan looginen korvaus siitä, että saat varmuuskopioida omat levysi omaan käyttöön. Ei se, että ostat tallennusmedian kaupasta, sisällä mitään sakonomaista korvausta kenellekään. Älkää ihmiset aina itkekö siitä, että Teosto muka riistää rahaa jostain. Kun lähes kaikki raha, mikä Teostoon menee sisään, lähtee sieltä myös ulos. Tarvitsee ne artistitkin leipää pöytään.
Hmm... Mielestäni nimenomaan sinun logiikkasi hieman ontuu.
Mikäli saisin kopioida kenen tahansa levyt omaan käyttööni levyille joista olen maksanut jo tekijänoikeusmaksuja voisin pitää käytäntöä loogisena ja oikeutettuna.

1030.9.2009 22:05

Lainaus:
Toki käytetään, sitä en kiistä. Olisi silti äärimmäisen mielenkiintoista tietää, millaisia käyttöprosentit ovat. Minkä verran myydyistä levyistä käytetään oikeasti TO-vapaaseen tavaraan? Veikkaanpa, että aika minimaalisen pieni osa.

Mutta kun ei se hyvitysmaksu anna silti mitään lisäoikeutta, vaan on kollektiivinen rangaistus jota ainakaan minä voi hyväksyä. Jos hyvitysmaksuja maksamalla yms. sallittaisiin waretus yms. niin silloin kokisin sen oikeutetuksi, samoin kuin kirjastot, mutta kokisin tarpeelliseksi levittää rahan jonkun muun kuin Teoston kautta.

Lainaus:

Kun lähes kaikki raha, mikä Teostoon menee sisään, lähtee sieltä myös ulos. Tarvitsee ne artistitkin leipää pöytään.

No ei kyllä oikeastaan. En muista nyt lukuja mutta Teosto kuluttaa aivan uskomattoman paljon rahaa omiin juttuihinsa, eli ilmeisesti pomojen palkkoihin. En nyt tosiaan muista niitä lukuja mutta joku laskeskeli että se on aivan suhteettoman suuri suhteessa Teoston vaatimaan kirjanpidon yms. määrään.

1130.9.2009 23:16

Lainaus:
Mitäköhän oikein selität? Hyvitysmaksu on ihan looginen korvaus siitä, että saat varmuuskopioida omat levysi omaan käyttöön. Ei se, että ostat tallennusmedian kaupasta, sisällä mitään sakonomaista korvausta kenellekään. Älkää ihmiset aina itkekö siitä, että Teosto muka riistää rahaa jostain. Kun lähes kaikki raha, mikä Teostoon menee sisään, lähtee sieltä myös ulos. Tarvitsee ne artistitkin leipää pöytään.
Miksi minun täytyy maksaa artistin leipää ostaessani tyhjiä levyjä talleentaakseni omat lomavideoni ?

Se vikahan näissä maksuissa on, että oletetaan kaikkien ihmisten tekevän tiettyjä asioita ja otetaan maksu etukäteen, teet tai et.

En pidä lainkaan loogisena sitä, että joutuu maksamaan uudelleen hyvitysmaksun kopioidessaan omia alkuperäislevyjä omaan käyttöön. Sehän on nimenomaan varmuuskopiointia sen varalle, jos sattuu se kaupasta ostettu levy hajoamaan vaikka parin vuoden kuluttua, ei niissä mitään ikuista takuuta kuitenkaan ole. Niistä on jo maksu maksettu.

Se, että osa tekee sellaista, josta maksu on oikeutettu, ei anna oikeutta periä maksua kaikilta.

1230.9.2009 23:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti T/D/F:

Kopiosuojatut levyt voi jättää ostamatta. Sitäpaitsi, en ole moneen vuoteen nähnyt julkaistavan kopiosuojalla varustettuja levyjä. Ehkä joskus 2005 vuonna viimeksi.
Leffoissa ja peleissä on kyllä vieläkin suojauksia, vuonna 2009.

131.10.2009 4:06

Poistettu

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.11.2009 @ 01:01

141.10.2009 9:02

Lainaus:

Toki käytetään, sitä en kiistä. Olisi silti äärimmäisen mielenkiintoista tietää, millaisia käyttöprosentit ovat. Minkä verran myydyistä levyistä käytetään oikeasti TO-vapaaseen tavaraan? Veikkaanpa, että aika minimaalisen pieni osa.
Äärimmäisen huono kysymys. Vaikka aihiolle menisikin paljon TO-tavaraa, on todennäköistä, että erittäin pieni määrä tästä kattaa laillisen lähteen vaatimuksen. Hyvitysmaksun tarkoitus ei ole korvata laittomasta lähteestä hankittuja teoksia ja laittomasta lähteestä hankittu kopio pysyy maksusta huolimatta laittomana.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 1.10.2009 @ 09:02

151.10.2009 11:20

Lainaus:
Lainaus:

Toki käytetään, sitä en kiistä. Olisi silti äärimmäisen mielenkiintoista tietää, millaisia käyttöprosentit ovat. Minkä verran myydyistä levyistä käytetään oikeasti TO-vapaaseen tavaraan? Veikkaanpa, että aika minimaalisen pieni osa.
Äärimmäisen huono kysymys. Vaikka aihiolle menisikin paljon TO-tavaraa, on todennäköistä, että erittäin pieni määrä tästä kattaa laillisen lähteen vaatimuksen. Hyvitysmaksun tarkoitus ei ole korvata laittomasta lähteestä hankittuja teoksia ja laittomasta lähteestä hankittu kopio pysyy maksusta huolimatta laittomana.
Tässä viimeisessä lauseessasi on jotain logiikkaa, jota on vaikea ymmärtää. Miksi hyvitysmaksu ei oikeuta esim. kaverin levyn kopiointiin? Eikö sen kaiken järjen mukaan pitäisi?

161.10.2009 13:37

Minä en vieläkään ymmärrä sitä miksi minun pitää maksaa hyvitysmaksua jos olen kerran ostanut laillisen CD levyn kaupasta kopioidessani jo maksetun sisällön matkakäyttöä varten puhelimeen tai mp3 soittimeen että voin kuunnella ostamaani ja maksamaani laillista musiikkia muutenkin kuin kotistereoilla.

Ja ei, en ala etsimään kauppaa joka möisi kannettavia CD-soittimia saatika sitten ostamaan sellaista tiiliskiven kokoista, taskuun mahtumatonta laitoista.

172.10.2009 21:54

T/D/F tai coocie98 ovat ilmeisesti lähteneet viikonlopun viettoon TO-mafiapositioistaan tai sitten heillä on vaikeuksia vastata kysymyksiini.

182.10.2009 22:09

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:

Toki käytetään, sitä en kiistä. Olisi silti äärimmäisen mielenkiintoista tietää, millaisia käyttöprosentit ovat. Minkä verran myydyistä levyistä käytetään oikeasti TO-vapaaseen tavaraan? Veikkaanpa, että aika minimaalisen pieni osa.
Äärimmäisen huono kysymys. Vaikka aihiolle menisikin paljon TO-tavaraa, on todennäköistä, että erittäin pieni määrä tästä kattaa laillisen lähteen vaatimuksen. Hyvitysmaksun tarkoitus ei ole korvata laittomasta lähteestä hankittuja teoksia ja laittomasta lähteestä hankittu kopio pysyy maksusta huolimatta laittomana.
Tässä viimeisessä lauseessasi on jotain logiikkaa, jota on vaikea ymmärtää. Miksi hyvitysmaksu ei oikeuta esim. kaverin levyn kopiointiin? Eikö sen kaiken järjen mukaan pitäisi?
Lue vaikka täältä hiukan faktaa:
http://www.selko-e.fi/tekijanoikeus/tekijanoikeus.doc

Katso erityisesti kohta "Sallittua kopiointia."

192.10.2009 22:40

2. Musiikki

Tietokoneella tapahtuva musiikin kuunteleminen, tekeminen, käsitteleminen ja kopioiminen ovat arkipäivää. Tavallinen käyttäjä törmää tekijänoikeuskysymyksiin useimmiten musiikin käsittelyn yhteydessä.
Tärkeintä on muistaa musiikin käsittelyssä perussäännöt eli musiikkia saa kopioida omaan käyttöön alkuperäisiltä levyiltä ja kopioitua levyä tai musiikkia ei saa myydä eikä levittää eteenpäin, ei edes Internetissä.

Sallittua kopiointia
1. Levyjen kopiointi kaverilta alkuperäisiltä levyiltä. WTF???
2. Musiikin kopiointi kirjaston levyiltä ja kaseteilta. WTF???
3. Musiikin kopiointi kaverille alkuperäisiltä levyiltä. ???
4. Omien levyjen kopiointi, esimerkiksi korvalappustereoihin, tietokoneeseen.
5. Varmuuskopiointi eli kopion ottaminen siltä varalta että alkuperäinen tuhoutuu.
6. Laillisesti levitetyn musiikin kopiointi Internetistä.

Kiellettyä kopiointia
1. Kopioista kopioiminen.
2. Musiikin kopiointi maksua vastaan eli piraattien myyminen. Piraatti on laittomasti valmistettu kopio, jonka valmistamisen tarkoituksena on taloudellinen hyötyminen.
3. Musiikin levittäminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa. Tekijänoikeuksien alaista musiikkia ei saa laittaa saataville esimerkiksi Internet-sivuille tai vertaisverkkoon. Tämä koskee myös omia versioita näistä musiikkiesityksistä.
4. Muiden tekemien laulujen levyttäminen itse ja myyminen ilman lupaa.
5. Kopiosuojattujen levyjen kopiosuojauksen tahallinen ohittaminen eli murtaminen ja tämän jälkeen tapahtuva kopiointi.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 2.10.2009 @ 22:43

203.10.2009 4:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti T/D/F:

Lue vaikka täältä hiukan faktaa:
http://www.selko-e.fi/tekijanoikeus/tekijanoikeus.doc

Katso erityisesti kohta "Sallittua kopiointia."

...ei millään pahalla, mutta teknologian juna meni jo, ja jäitte jälkeen pahasti.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

213.10.2009 7:47

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:

Toki käytetään, sitä en kiistä. Olisi silti äärimmäisen mielenkiintoista tietää, millaisia käyttöprosentit ovat. Minkä verran myydyistä levyistä käytetään oikeasti TO-vapaaseen tavaraan? Veikkaanpa, että aika minimaalisen pieni osa.
Äärimmäisen huono kysymys. Vaikka aihiolle menisikin paljon TO-tavaraa, on todennäköistä, että erittäin pieni määrä tästä kattaa laillisen lähteen vaatimuksen. Hyvitysmaksun tarkoitus ei ole korvata laittomasta lähteestä hankittuja teoksia ja laittomasta lähteestä hankittu kopio pysyy maksusta huolimatta laittomana.
Tässä viimeisessä lauseessasi on jotain logiikkaa, jota on vaikea ymmärtää. Miksi hyvitysmaksu ei oikeuta esim. kaverin levyn kopiointiin? Eikö sen kaiken järjen mukaan pitäisi?
Lue vaikka täältä hiukan faktaa:
http://www.selko-e.fi/tekijanoikeus/tekijanoikeus.doc

Katso erityisesti kohta "Sallittua kopiointia."
No okei, kaverin alkuperäiseltä levyltä on luvallista kopioida. Tämä ei silti tee tästä yhtään loogisempaa. Mikäli kaikesta mediasta maksetaan Teostolle hyvitysmaksua niin ei kai sillä voi olla mitään merkitystä onko levy "alkuperäinen" vai ei?
Nykyaikana tuon "alkuperäisyyden" käsite ei muutenkaan välttämättä ole kovin selkeä.

223.10.2009 12:53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mbsjoblom:
T/D/F tai coocie98 ovat ilmeisesti lähteneet viikonlopun viettoon TO-mafiapositioistaan tai sitten heillä on vaikeuksia vastata kysymyksiini.
Luepa se viestini uudestaan. Itse en kannata koko maksua monesta syystä ja maksun kannattaminen pelkästään sen takia, että "ihmiset kopioivat musiikkia niille levyilleen" on turha, sillä harva kopio kattaa laillisen lähteen vaatimuksen, etenkin kun suojausten kiertäminen on kriminalisoitu ja nettikaupat saavat sanella omat ehtonsa. Omasta levystään pitäisi muutenkin saada ottaa varmuuskopio ilman mitään kollektiivisia rangaistusmaksuja ja oletus, että kaikki talletusmediat ovat vain TO-tavaraa varten on aivan naurettava tänä päivänä.

Koko hyvitysmaksusysteemi on kokonaisuudessaan epäoikeudenmukainen, vanhettunut ja järjetön. Joko se maksu kattaa kaiken ei-kaupallisen kopioinnin tai sitten sen voi minun puolestani poistaa. Tällä hetkellä me maksamme kopioinnista, joka tuntuu olevan sallittua vain poikkeustilanteissa, eli sellaisissa missä sitä ei olla kielletty.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3.10.2009 @ 12:58

233.10.2009 21:28

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mbsjoblom:
T/D/F tai coocie98 ovat ilmeisesti lähteneet viikonlopun viettoon TO-mafiapositioistaan tai sitten heillä on vaikeuksia vastata kysymyksiini.
Luepa se viestini uudestaan. Itse en kannata koko maksua monesta syystä ja maksun kannattaminen pelkästään sen takia, että "ihmiset kopioivat musiikkia niille levyilleen" on turha, sillä harva kopio kattaa laillisen lähteen vaatimuksen, etenkin kun suojausten kiertäminen on kriminalisoitu ja nettikaupat saavat sanella omat ehtonsa. Omasta levystään pitäisi muutenkin saada ottaa varmuuskopio ilman mitään kollektiivisia rangaistusmaksuja ja oletus, että kaikki talletusmediat ovat vain TO-tavaraa varten on aivan naurettava tänä päivänä.

Koko hyvitysmaksusysteemi on kokonaisuudessaan epäoikeudenmukainen, vanhettunut ja järjetön. Joko se maksu kattaa kaiken ei-kaupallisen kopioinnin tai sitten sen voi minun puolestani poistaa. Tällä hetkellä me maksamme kopioinnista, joka tuntuu olevan sallittua vain poikkeustilanteissa, eli sellaisissa missä sitä ei olla kielletty.

Oukei, eli olemme samoilla linjoilla. Edellinen kirjoituksesi vaikutti nopeasti luettuna olevan sävyltään Hyvitysmaksu-myönteinen, mutta aivan oikein: Eihän se sitä välttämättä olekaan. Pahoitteluni...

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto