*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

EU tahtoo suojata musiikinkuuntelijoita rajoituksilla ja informoinnilla

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 28.9.2009 19:08 Kommentteja (3)

EU tahtoo suojata musiikinkuuntelijoita rajoituksilla ja informoinnilla Euroopan komissio teki tänään päätöksen, jolla pyritään suojaamaan kuluttajia musiikinkuuntelun aiheuttamilta kuulovaurioilta. Päätöksen mukaan kannettavissa musiikkisoittimissa on jatkossa oltava oletusasetuksena turvallinen äänenvoimakkuus ja soittimissa on oltava selkeät varoitukset liiallisen melulle altistumisen haittavaikutuksista. EU:n tutkimusten mukaan noin 5–10 prosentilla musiikin kuuntelijoista kuulo on vaarassa heikentyä pysyvästi. Vaarassa ovat ne, joille on tyypillistä kuunnella musiikkia suurella äänenvoimakkuudella yli tunti päivässä. EU:ssa tähän riskiryhmään arvioidaan kuuluvan jopa 10 miljoonaa ihmistä
Kuluttaja-asioista vastaava EU-komissaari Meglena Kuneva totesi, että ”mp3-soittimen äänenvoimakkuuden tulee helposti säätäneeksi liian suureksi varsinkin ruuhkaisilla kaduilla tai julkisissa liikennevälineissä”. Kunevan mukaan on käynyt selväksi, että etenkin nuoret – jotka kuuntelevat kovaäänistä musiikkia joskus useita tunteja joka viikko – eivät lainkaan ymmärrä vaarantavansa kuulonsa. Saattaa kestää vuosia, ennen kuin kuulovaurio tulee ilmi, ja silloin on jo liian myöhäistä.

Euroopan komission päätös konkretisoituu teknisten turvallisuusnormien kautta, joiden uusimisen komissio antoi tänään EU:n standardointijärjestö CENELECin tehtäväksi. Nykyisellään turvallisuusnormit eivät määritä äänen enimmäisvoimakkuutta tai edellytä merkintöjä äänenvoimakkuustasosta. Ainoa kuulon suojelemiseen liittyvä normi on vaatimus varoittaa käyttöoppaassa liian suurelle äänenvoimakkuudelle altistumisen haittavaikutuksista.

”Turvallisuusnormeilla soittimiin tehdään pieniä teknisiä muutoksia, joiden myötä soitinten normaali käyttö oletusasetuksilla on turvallista. Halutessaan kuluttajat voivat sivuuttaa oletusasetukset, mutta siitä on selkeät varoitukset, joten he tietävät, millaisia riskejä ottavat”, Kuneva sanoi.

Euroopan komission esittämä toimeksianto ehdottaa musiikkisoittimien varustamista kuuloa varjelevilla oletusasetuksilla sekä kuluttajien informoimista eri keinoin. Teknisiin ratkaisuihin komission toimeksianto ei ota kantaa, sillä teollisuuden innovointikykyä ei haluta tukahduttaa. Oletusasetusten mukaisten turvallisuusvaatimusten toteutuminen jää siis valmistajien ratkaistavaksi.

Ehdotettujen oletusasetusten on taattava turvallinen altistumistaso. Toimeksiannossa todetaan käytön turvallisuuden riippuvan altistumisajasta ja äänenvoimakkuudesta. Tämän vuoksi 80 dB(A):n voimakkuudelle altistuminen olisi rajattava 40 tuntiin viikossa ja 89 dB(A):n voimakkuudelle saisi altistua enintään 5 tuntia viikossa. Soittimien olisi kyettävä huolehtimaan siitä, että oletusasetuksilla soitin pysyy näiden rajojen sisässä.

Komissio sallii myös korkeammat altistumistasot, mutta käyttäjän on valittava ne tietoisesti ja tuotteessa on luotettavalla tavalla ilmoitettava käyttäjälle aiheutuvat riskit. Käyttäjiä on varoitettava asianmukaisesti riskeistä ja heille on kerrottava tavoista, joilla riskit voi välttää. Tämä koskee esimerkiksi tilannetta, jossa äänenvoimakkuus kohoaa vaaralliselle tasolle, jos alkuperäiset kuulokkeet vaihdetaan toisenlaisiin. Tehtävänannossa ei määrätä, millä tavalla asiasta on huolehdittava. Ratkaisuksi kelpaavat yhtä hyvin soittimiin liimattavat tarrat tai näyttöruudulle tulevat ilmoitukset.

Turvallisuusnormit koskevat kaikkia kannettavia musiikkisoittimia ja soittimella varustettuja matkapuhelimia. Euroopan komission esittämä toimeksiannon ovat hyväksyneet kaikki 27 jäsenvaltiota. Turvallisuusnormien laatiminen tehdään yhdessä tieteen ja teollisuuden edustajien sekä kuluttajaryhmien kanssa, ja prosessi saattaa kestää parikin vuotta.

Edellinen Seuraava  

3 kommenttia

128.9.2009 19:19

kieltämättä joskus on ärsyttänyt kun teinit huudattanut kuulokkeistaan jotain lehmänsuolensilpomis musaa joukkoliikenteessä mutta tyhjänpäiväisen holhoamisen piikkiin tämä menee taas. omapahan on ongelmansa jos haluaa tosissaan kuulonsa pilata.

mutta jos tälle linjalle lähdetään niin samaan syssyyn voisi puhelimen kuulokkeen volyymitasoa laskea myös rankalla kädellä. monesti kun julklisilla paikoilla kuulee vielä 10m päästä mitä se toinen siellä puhelimen toisessa päässä selittää.

228.9.2009 21:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:
kieltämättä joskus on ärsyttänyt kun teinit huudattanut kuulokkeistaan jotain lehmänsuolensilpomis musaa joukkoliikenteessä mutta tyhjänpäiväisen holhoamisen piikkiin tämä menee taas. omapahan on ongelmansa jos haluaa tosissaan kuulonsa pilata.


Jotenkin tuntuu siltä että et lukenut uutista kunnolla. Tarkoitus ei ole holhota ja estää musiikin kuuntelua liian korkeilla voimakkuuksilla.

Tarkoitus on lisätä tietoisuutta liian korkeiden voimakkuuksien vaaroista ja varoittaa seuraamuuksista. Jokainen voi tämän jälkeen itse päättää että pilaako kuulonsa vai ei.

Tälläinen valistustoiminta on mielestäni hyvä juttu.

328.9.2009 22:28

No, jos sen kerta voi ohittaa niin mitäpä tässä protestoimaan. Jos kuulokkeet "tukitaan" lopullisesti alkaa asia jo häiritsemään.

Onko kukaan kokeillut PSP:n mukana tulevia "ear friendly" kuulokkeita? Voin kertoa ettei niillä voi leffaa ainakaan katsoa jos haluaa puhetta kuulla.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kumpi kannattaa ostaa, Nokia 8 vai OnePlus 5? Kumpi kannattaa ostaa, Nokia 8 vai OnePlus 5? (17.8.2017 14:26)
HMD Globalilta on viime vuoden lopusta lähtien odotettu kieli pitkällä lippulaivapuhelinta, joka näyttäisi millaista rautaa Nokia-puhelimet parhaimmillaan ovat. Sellainen puhelin esiteltiin ....
7 kommenttia
Apple pistää rahat pöytään – Hyökkää Netflixiä vastaan omilla tuotannoilla Apple pistää rahat pöytään – Hyökkää Netflixiä vastaan omilla tuotannoilla (17.8.2017 11:52)
Apple aikoo sijoittaa tulevan vuoden aikana miljardi dollaria TV-ohjelmien hankintaan ja tuotantoon, kertoo Wall Street Journal. Yhtiö on jo pidemmän aikaa puhunut palveluliiketoiminnan kasvattamisesta, ....
1 kommentti
Tältä näyttää LG:n V30 – Yksi syksyn kiinnostavimmista älypuhelimista Tältä näyttää LG:n V30 – Yksi syksyn kiinnostavimmista älypuhelimista (17.8.2017 11:08)
Useiden Android-vuotojen takuuvarma lähde, Evan Blass, on julkaissut Twitter-tilinsä kautta lehdistökuvan myöhemmin tässä kuussa esiteltävästä LG V30 -lippulaivapuhelimesta. Kuten odottaa saattoi, ....
Teknologiayhtiöt nousivat vastarintaan – Siivoavat valkoisen ylivallan kannatuksen piiloon Teknologiayhtiöt nousivat vastarintaan – Siivoavat valkoisen ylivallan kannatuksen piiloon (17.8.2017 09:41)
Yhdysvalloissa poliittinen keskustelu on kiihtynyt Charlottesvillen levottomuuksien seurauksena. Virginialaiseen kaupunkiin julistettiin hätätila äärioikeiston mielenosoituksen takia, jotta ....
3 kommenttia
Tässä on uusi Nokia 8 – Lippulaiva kaksoiskameralla Tässä on uusi Nokia 8 – Lippulaiva kaksoiskameralla (16.8.2017 22:03)
HMD Global on laajentanut Android-pohjaisten Nokia-puhelimien valikoimaa neljännellä mallilla. Uusi Nokia 8 edustaa yhtiön tuoteportfolion ylempää hintaluokkaa ja sen luvataan haastavan muut ....
3 kommenttia

Uutisarkisto