*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Cameronin Avatar raivaa tietä 3D-elokuvien läpimurrolle

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 25.9.2009 15:31 Kommentteja (23)

Cameronin Avatar raivaa tietä 3D-elokuvien läpimurrolle Vaikka 3D-elokuvia pyörii elokuvateattereissa jo jonkin verran, säilyvät kolmiulotteiset elokuvat erikoisuutena vielä vuosien ajan. Näin uutisoi YLE, jonka mukaan 3D-elokuva yleistyy vasta sitten, kun niitä voidaan katsella kotonakin.
Elokuvateattereissa 3D-leffat ovat tänä vuonna keränneet kiitettävästi kokeiluhaluisia katsojia. Esimerkiksi Animaatio Ice Age 3: Dinosaurusten aika nousi YLEn mukaan kesän katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa pitkälti juuri 3D-version suosion ansiosta.

Tällä hetkellä 3D-elokuvia voi katsella Suomessa seitsemässä Finnkinon teatterissa. Lisäksi 3D-katselunautintoja tarjoavat jotkin pienemmät teatterit, kuten oululainen Elokuvateatteri Star. 3D-elokuvien tarjonta on vielä aika maltillista. Finnkinon ohjelmistossa on tällä hetkellä kuusi 3D-elokuvaa.

3D-elokuvat kiinnostavat yleisöä myös Yhdysvalloissa, joissa 3D-elokuvien suosio ja hieman kalliimmat liput auttoivat pitämään kesän lippumyynnin kohtalaisena. Kolmiulotteisten leffojen suosiosta huolimatta teattereiden kesäkauden kokonaiskatsojamääräennätystä ei olla rikottu sitten vuoden 2004.

Lopullista läpimurtoa 3D-leffoille povataan joulukuussa ensi-iltansa saavasta in Avatar-elokuvasta. Ohjaaja Cameron on kehittänyt elokuvaa silmällä pitäen aivan uudenlaista tekniikkaa.

"Jos elokuvan tekijöiden lupaukset pitävät paikkansa, Avatar muuttaa tapaa tehdä elokuvia ja kuinka ihmiset haluavat katsoa niitä", Finnkinon ohjelmistopäällikkö Toni Lähteinen kuvailee tekniikkaan kohdistuvia odotuksia.

Hollywoodissa valmistellaan myös muita suuria 3D-tuotantoja, esimerkiksi Peter Jackson ja Steven Spielberg valmistelevat yhdessä Tintti-elokuvatrilogiaa. Elokuvia tehtäessä tullaan käyttämään samaa tekniikkaa kuin Avatarissa.

Kunnolla 3D-elokuvat yleistyvät kuitenkin vasta silloin, kun niitä voidaan katsella kotona. Näin arvioi YLEn haastattelema elokuvatutkija Harri Kilpi Helsingin yliopistosta. Kilven mukaan kotikatsomoissa 3D-elokuvat eivät kuitenkaan yleisty vielä muutamaan vuoteen.

"3D-teknologian täytyy tulla jollakin tavalla kotikäyttöön, niin että peruskuluttajalla on varaa ostaa vaadittava teknologia. Vasta kun ihmiset voivat käyttää 3D-tekniikkaa omassa televisiossa, mahdollisesti tietokoneessa tai jonkin formaatin tallenteella, kolmiulotteiset elokuvat yleistyvät ja siitä tulee kannattavaa elokuvateollisuudelle", Kilpi toteaa.

Vaikka laitevalmistajat kehittävät koko ajan 3D-tekniikkaa, talouden taantuma hidastaa kolmiulotteisen elokuvan tuloa kotiteattereihin. Kilpi arvioi, että siihen menee aikaa vielä useita vuosia.

Laitevalmistajista Samsung ja Mitsubishi ovat jo esitelleet 3D-televisioita, ja Sony sekä Panasonic aikovat esitellä omat laitteensa vuoden 2010 aikana. Vuoden 2009 IFA-elektroniikkamessuilla Sonyn toimitusjohtaja Howard Stringer kertoi yhtiön suunnitelmista esitellä 3D:tä näyttäviä Bravia-televisioita ja laajentaa 3D-tuki PlayStation 3 -konsoliin, Vaio-tietokoneisiin sekä Blu-ray-soittimiin.

Kolmiulotteisen kuvatekniikan haasteena etenkin kotikäytössä ovat epämukavat 3D-lasit. Tekniikka on kuitenkin kehittynyt, eivätkä kömpelöt lasitkaan enää ole yhtä suuri haitta. Lisäksi tyylitietoisten riemuksi Ray-Ban-aurinkolasien valmistaja Luxottica on tuomassa myyntiin Wayfarer-klassikkolasien malliin muotoillut 3D-lasit.

Edellinen Seuraava  

23 kommenttia

125.9.2009 16:28

Ongelmahan kotikäytössä on television pieni koko. Edes kohtalaisen suurella 40 tuuman televisiolla 3d efekti ei näytä miltään. Harvalla on mahdollisuutta joko tilan tai rahan takia hankkia valkokangasta ja videotykkiä.

225.9.2009 17:24

Täytyy toivoa, etteivät elokuvayhtiöt lankea siihen harhakuvitelmaan, että 3D tarkoittaa parempaa elokuvaa.
80 vuotta vanha mykkä mustavalkoelokuva pieksee nykypäivän 3D-tuotokset, eikä siihen tarvita edes laseja.

325.9.2009 22:15

Lainaus:
Ongelmahan kotikäytössä on television pieni koko
Se taas ei elektroniikka valmistajien vika jos osa ostajista on köyhiä

Joku ostaa auton joku taas kunnon kotiteatterin
Lainaus:
80 vuotta vanha mykkä mustavalkoelokuva pieksee nykypäivän 3D-tuotokset, eikä siihen tarvita edes laseja.
Toi taas on mieli pide josta voi olla montaa eri mieltä

Ite taas pidän noista 3D leffoista

Jos Avatar mullistaa 3D elokuvia niin kuin T2 erikoisefektejä niin odotan kovasti tota leffaa

Kaikki ei pidä Hollywood efekti leffoista ite taas pidän

426.9.2009 12:50

Ei Terminator 2 mikään erityinen ollut tehosteiltaan. Pari vuotta vanhempi Abyss toteutti samat temput. Muitakin esimerkkejä varmasti on.

526.9.2009 13:15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:
Lainaus:
Ongelmahan kotikäytössä on television pieni koko
Se taas ei elektroniikka valmistajien vika jos osa ostajista on köyhiä

Joku ostaa auton joku taas kunnon kotiteatterin
Lainaus:
80 vuotta vanha mykkä mustavalkoelokuva pieksee nykypäivän 3D-tuotokset, eikä siihen tarvita edes laseja.
Toi taas on mieli pide josta voi olla montaa eri mieltä

Ite taas pidän noista 3D leffoista

Jos Avatar mullistaa 3D elokuvia niin kuin T2 erikoisefektejä niin odotan kovasti tota leffaa

Kaikki ei pidä Hollywood efekti leffoista ite taas pidän
Voi luoja mikä tampio...
Samuli23 sanoi viestissään että ongelma on juuri tuo tilan tai rahan puute, niin sitten joku apina tulee huutelemaan että köyhät kyykkyyn.

Lisäksi vaikka elokuvien hyvyys/huonous on mielipidekysymys, niin kuten Zeitsei sanoi: elokuvayhtiöt putoavat nopeasti siihen kuoppaan jossa juoni jää sivuosaan ja koko leffa on pelkkää efektitykitystä.

Hyvähän se on joku joku sellaista kuraa jaksaa katsoa, itse kyllä olen kiinnostuneempi siitä juonesta.

626.9.2009 13:37

Lainaus:
Samuli23 sanoi viestissään että ongelma on juuri tuo tilan tai rahan puute, niin sitten joku apina tulee huutelemaan että köyhät kyykkyyn.
En nyt ihan tota tarkoittanut

Samu sirkan kommentista huomaa negatiivisen lauseen 3D leffoja kohtaan
kun ei se sovi joka kotiin

tarkoitin että ei ole laiteen vika jos ei sovi joka kotiin

en tarkoittanut mitään köyhät kyykkyyn tapaista
Lainaus:
elokuvayhtiöt putoavat nopeasti siihen kuoppaan jossa juoni jää sivuosaan ja koko leffa on pelkkää efektitykitystä.
Se tapahtu jo 80 luvulla
Lainaus:
Hyvähän se on joku joku sellaista kuraa jaksaa katsoa, itse kyllä olen kiinnostuneempi siitä juonesta.
vaikka pidän suuresti nyky Hollywood leffoista kuten Iron man ym niin yksikään 2000 luvun leffa ei ole päässyt mun top 5 listalle

Top leffani on




1: Hackers

2: Goonies

3: Stargate

4: Stan by me

5: Starwars

Ja lisätään että juonellisesti menet aasia Mangat on hyviä

esim TV sarjoita Ghost in Shell mut sitä pitää katsoo yli puolet et ymmärtää
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.9.2009 @ 13:50

726.9.2009 13:52

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:
Se tapahtu jo 80 luvulla

Tarkoitin lähinnä 3D-efektejä. Mutta totta tuokin että suurin osa leffoista on kuraa koska ne ovat pelkkää efektikikkailua.

Lainaus:
Ja lisätään että juonellisesti menet aasia Mangat on hyviä
Miten manga liittyy elokuviin?

826.9.2009 14:54

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:

Lainaus:
Ja lisätään että juonellisesti menet aasia Mangat on hyviä
Miten manga liittyy elokuviin?
Ehkäpä hän uskoo, että adoptointi valkokankaalle pilaa teoksen, vaikkakin ketjussa puhuttiin elokuvista :)

Japanilaista Animaatiota kutsutaan Animeksi. Manga on vain Japanilainen sarjakuva. esim. Korealainen sarjakuva on taasen nimeltään Manhwaa.

926.9.2009 18:15

Pidän kyllä henkilökohtaisesti paljon enemmän elokuvasta jossa on paljon toimintaa ja hienoja efektejä, kuin elokuvasta jossa on ns. "hyvä juoni" eikä oikeasti tapahdu mitään.

Moni pitää titanic elokuvaa hyvänä. siinä tapahtuu noin 10min koko loputtoman pitkän filmin aikana. = huono elokuva.

Matka maan keskipisteeseen ei olisi puoliksikaan niin katsottava elokuva, ellei siinä olisi paljon kikkailua 3D-efekteillä. se tekeekin siitä hyvän elokuvan.

80-luvulla tehtiin vain muutamia hyviä elokuvia. Kaikki sen ajan hyvät elokuvat olivat "äijä-leffoja", eli arska, stallone yms. lataavat hienoa toimintaa koko elokuvan pituudelta. One linerit ovat yksi ehdottomasti tärkeimmistä mausteista näissä elokuvissa.

Yleensä hienot efektit tekevät elokuvasta paljon katsottavamman. Huono esimerkki on uusin fast&furious. käsittämättömän huonosti tehdyt efektit JA liian ennalta-arvattava juoni = kuraa.

1026.9.2009 18:18

Lainaus:
Ehkäpä hän uskoo, että adoptointi valkokankaalle pilaa teoksen
Ei nyt välttämättä pilaa

Mut esim 20-vuotta lehdessä olutta tarinaa joku tunkee 90min leffaan

Mut 3D leffoista edes Imax leffa teattereissa ei ole päästy kunnon 3D leffan vaikutelmaan nyt esim Ice Age 3D ym on perus leffoja jossa 90min leffassa ehkä 10 pikku 3D kohtausta

nyt leffoihin on lisätty vain pikkuisen 3D kohtauksia kun taas huvi puistojen tai heurekan 3D 10min pätkät on tehty 3D katselua varten tosin niiden leffa arvo on 0 koska tylsää katsoo kun helikopteri lentää kaupunkin yllä tai autolla väistetään esineitä noi näyttää paljon paremmalta mut tylsiä + kesto aina jotain 10 minuuttia

Siksi odotan Cameronin Avatar leffalta paljon
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.9.2009 @ 18:21

1126.9.2009 19:20

Lainaus:

Samu sirkan kommentista huomaa negatiivisen lauseen 3D leffoja kohtaan
kun ei se sovi joka kotiin

tarkoitin että ei ole laiteen vika jos ei sovi joka kotiin

en tarkoittanut mitään köyhät kyykkyyn tapaista

Kyllä alkuperäisesti esitettiin ihan todellinen fakta. Jos sen koet haukkumiseksi tekniikkaa kohtaa, niin se on yksin sinun ongelma ja myös se, että vähättelet selkeästi asian esittäjää.

Totuus nyt on vain se, että kaikilla ei ole about 100 tuuman näyttöä kämpässään. Syynä voi olla raha, tila tai vain haluttomuus hankkia massiivista esinettä johku nurkkaan, joka vie ihan hitosti tilaa.

Eli KYLLÄ. Se on tekniikan ongelma, jollei lopputulosta voi toteuttaa järjellisessä koossa, kuitenkin joka kotiin tarkoitetussa asiassa.

1226.9.2009 19:48
1326.9.2009 20:37

Lainaus:
Eli KYLLÄ. Se on tekniikan ongelma, jollei lopputulosta voi toteuttaa järjellisessä koossa, kuitenkin joka kotiin tarkoitetussa asiassa.
Eli haluat ison näytön joka on pieni ?

Kun hologrammi laiteet on vielä kehittelyvaiheessa niin videotykki on ainut jolla saa ison kuvan pienessä tilassa

ite rakensin kaverille 17-neliön yksiöön 1500€ paremman leffa elämyksen josta kuva vei 825€ + käytetty vahvistin ja 2 kaiutinta 600€ kankaana käytin 2m leveää pimennys verhoa makso 40€

eli yhteensä 1465€ 17-nelion asunnossa

valkokankaan voi nostaa ylös kun leffan on katsonut joten ei vie paljoo tilaa
Lainaus:
Harvalla on mahdollisuutta joko tilan tai rahan takia hankkia valkokangasta ja videotykkiä.
Jos 1500€ on ylitsepääsemätön summa tai asuu alle 17" asunnossa niin sitten ymmärrän kommentin

1426.9.2009 23:46

Lainaus:
Eli haluat ison näytön joka on pieni ?
Ei voi kuin nauraa tälläisille kommenteille. Nythän ei ole kyse minun halustani ylipäätään, vaan keskivertoihmisestä, joka EI HALUA mitään ylisuurta kuvaa kotiinsa ja siksi tekniikka, joka tarvitsee ylisuuren kuvan, ei yksinkertaisesti voi kovin hyvin iskeä läpi tavallisena kulutuskamana.


Lainaus:
Jos 1500€ on ylitsepääsemätön summa tai asuu alle 17" asunnossa niin sitten ymmärrän kommentin
Kysehän ei välttämäti ole "ylitsepääsemättömyydestä", vaan ihan haluttomuudesta hankkia mitään parin tonnin välineitä, joilla ei ole elämän kanssa mitään todellista painoarvoa. Monelle kuitenkin löytyy ihan oikeasti parempaakin rahareikää, kuin iso töllä, jotta näkee 3D-kuvaa.

Keskivertoihmiselle 1500 euroa on aika paha summa ihan "höpöhöpöön", kun se on monelle ihan todelliseen hyötyynkin iso raha.

1527.9.2009 1:15

Lainaus:
Kysehän ei välttämäti ole "ylitsepääsemättömyydestä", vaan ihan haluttomuudesta hankkia mitään parin tonnin välineitä, joilla ei ole elämän kanssa mitään todellista painoarvoa.
Niin jokaisella on eri asiat jotka ovat tärkeitä

Esim itellä ei ole auto en ole koskaan tarvinnut moista vekotinta minulle sillä ei ole mitään hyöty käyttöä kun taas jollekin se on maailman tärkein asia

Lainaus:
Keskivertoihmiselle 1500 euroa on aika paha summa ihan "höpöhöpöön", kun se on monelle ihan todelliseen hyötyynkin iso raha.
mikä sitten on höpöhöpöä

Keskiverto ihminen tuhlaa lomalla n:1700€ eli kahden kk palkan onko se turhaa vai ei se jokaisen oma mielipide

Turha kinastella mikä on höpönhöpöä koska ruuan ja juoman jälkeen kaikki on sitä

ihminen ei tarvitse kuin ruokaa ja juomaa esim asunto on ylellisyyttä

ymmärrän että hyvin moni tänne kirjoittelijoista on opiskelija ym elämän alku vaiheessa jollon asunto ym velat painaa niskassa

esim kun kävin tänä kesänä pienoismalli messuilla niin suurin kävijä kunta oli +40v syy on et yli 40 vuotiaat on jo hankkinut asunnon \ auton ym niin sillon jää aikaa harrastuksiin

esim ite kävin viime talvena Hannoverin mobiili messuilla en ole ottanut alla olevaa kuvaa mut olin kait nuorin kävijä koko messuilla

montako opiskelijaa \ alle 30-vuotiasta näet kuvassa


1627.9.2009 9:14

Lainaus:

Keskiverto ihminen tuhlaa lomalla n:1700€ eli kahden kk palkan onko se turhaa vai ei se jokaisen oma mielipide
Pointti koko jutussa on se, ettei keskivertoihmisellä ole tuhlata elämänsä aikana missään vaiheessa putkeen 1700 euroa (etenkään sellainen, jolla 1700 euroa olisi kahden kuukauden palkka), kuin ihan tosi harvoissa tapauksissa, jos koskaan. Yllättävän moni ihminen ei tienaa kuukaudessakaan tuollaisia summia.

Eli on ihan perusteltavaa sanoa, että nykyinen 3D-tekniikka ei tule menemän kovin tehokkaasti läpi, koska loppupeleissä aika harva on valmis tai edes kykenevä hankkimaan noinkin kalliita laitteita kotiinsa,

1727.9.2009 10:48

Videotykki nyt ei sovi läheskään kaikille ja tarvitsee vähintäänkikn hämärretyn tilan ja jonkun työkaluineen asentamaan sen.
3d käyttöön kelpaavat suuret telkkarit on vielä kallita.

1827.9.2009 18:13

Kunhan keksitään Star Warseista tuttu hologrammiteknologia, niin meitä vahvasti punaviher-värisokeitakin ilahduttaa :p Jotenkin ikävää kun ei saa elokuvista selvää, mutta nauttikaa te niistä efekteistä jotka voitte :)
Onhan noita muitakin 3D-efektejä olemassa, olisiko ollut puna-sini muttei ole vielä täälläpäin näkynyt :<

1927.9.2009 21:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ssammy:
Kunhan keksitään Star Warseista tuttu hologrammiteknologia, niin meitä vahvasti punaviher-värisokeitakin ilahduttaa :p Jotenkin ikävää kun ei saa elokuvista selvää, mutta nauttikaa te niistä efekteistä jotka voitte :)
Onhan noita muitakin 3D-efektejä olemassa, olisiko ollut puna-sini muttei ole vielä täälläpäin näkynyt :<
Eihän nuo aktiivilasisysteemit käytä puna-vihreyttä. Pääset kyllä nauttimaan 3D efekteistä.

2029.9.2009 20:25

Lainaus:
ettei keskivertoihmisellä ole tuhlata elämänsä aikana missään vaiheessa putkeen 1700 euroa
Säästäminen onko kukaan kuulut

esim minä ja moni muu työssä käyvä säästää kesä loma budjettiin rahaa kun se loput 11kk on sitten perus elämistä

mut ikinä en muovilla osta jos ei oo varaa niin velaks ostaminen on tyhmää tosin mun ajattelu tavalla kaikki luottokortti firmat menis nurin
Lainaus:
Videotykki nyt ei sovi läheskään kaikille ja tarvitsee vähintäänkikn hämärretyn tilan ja jonkun työkaluineen asentamaan sen.
Tiedän jotkut ei haluu rumaa kangas kotiin toisten koti muoto ei sovi ym ym

ja Led_LCD taulu töllössä on parempi kuva kuin missään tykissä oma mieli pide

Helsingin kampissa ollut Panasonicin 103-tuumannen oli hieno

mut se tuskin perus leffa ihmisen kotiin mahtuu valkokankaan etu on siinä et sen saa ylös "piiloon" kun ei käytä

esim oma 120" kangas on lähes "huomaamaton" katossa kun taas joku yli 100" töllö en sais mihinkään mahtumaan koska se vies kokoajan sen tilan

ja kun tuokin 3D tekniikka joskus yleistyy niin niitä voi normi ihmiset ostaa

esim alussa 32" taulu töllö makso 3500€ nyt 40" Full_HD töllön saa 665€

hoh hoijaa taas lukihäiriöisen puhelu ripuli iski

2129.9.2009 21:10

Lainaus:
Säästäminen onko kukaan kuulut
Säästäminen on aika heikkoa, jollei ole mistä säästää ja se tilanne on aika monella.

2229.9.2009 22:13

Säästäkää vaikka tähän

Kyllä mahtuis meille eikä ainakaan mun silmään pahalta näytä niin että pitäisi piiloon laittaa.

Tämäei ehkä enää mut jotain siltä väliltä ja lottovoitto myös.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.9.2009 @ 22:16

231.10.2009 19:15

Ongelmahan kotikäytössä on television pieni koko

Oikeastaan katselukulma ja erottelutarkkuus ovat tärkeitä. Ei 3D-kuvia kannata katsella matkapuhelimella, mutta 24 tuuman näyttö on jo OK. Suljinlasien kanssa tarvitaan kirkas kuva ja mielellään yli 100 kuvaa sekunnissa (nVidia 120 kuvaa). Itse asiassa 3D kuva ei ole kallis kahdella keskitason videoprojektorilla ja polarisaatiosuotimilla toteutettuna. Koneeksi riittää 3 GHz yksiydinkone, mutta grafiikkakortit kannattaa valita huolellisesti.

Olen katsellut muutaman nykyisen elokuvan hyvillä polarisaatiolaseilla, muutaman 1980-luvun värilasitelevisio-ohjelman ja muutaman 1950-luvun 3D-elokuvan, lisäksi joukon kokeiluja ja demoja LCD-näyttötekniikalla. Toteutuksen ei tarvitse olla kallis, alle 1000 euroa riittää.

Parhaimmillaan 3D-tekniikka on havainnollistuksessa. Se toimisi aika hyvin 1080 x 1920 pikselin 7 MHz HD-televisiosysteemissä jos käytössä olisi sopiva koodaus, eräänlainen 3D MPEG-4.

Innokkaille 3D kokeilijoille terveisiä. Oikean syvyysvaikutelman saamiseksi lähietäisyydellä pitää kameroita, peilejä, kuvan geometriaa, yms. korjata vastaavalla tavalla kuin ihminen kääntää silmiään lähelle katsottaessa. Aiheesta on alan lehdissä ollut hyviä juttuja.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta (6.12.2016 12:26)
Amazon on jo neljän vuoden ajan kehittänyt ruokakauppaa, josta voisi yksinkertaisesti lähteä pois kun ostokset on kerätty hyllyiltä kauppakassiin. Kassalla jonottaminen jäisi historiaan kokonaan. ....
Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen (6.12.2016 11:17)
Netflix aikoo kaksinkertaistaa alkuperäistuotantojen ensi vuonna, kertoo yhtiön sisältöjohtaja Ted Sarandos. Tämän vuoden aikana Netflix saanut valmiiksi omia tuotantoja noin 500 tunnin verran ....
VW yrittää kääntää autottomuuden voitoksi – Perusti uuden kyytipalvelun VW yrittää kääntää autottomuuden voitoksi – Perusti uuden kyytipalvelun (6.12.2016 10:26)
Kyytipalvelu Uber on omalla esimerkillään osoittanut, että sijoittajapiireissä liikkuu paljon rahaa toimivien liikennepalveluiden kehittäjille ja kaupunkien liikennöinnin uudistaminen voi olla ....
Microsoft perusti uuden chat-robotin – Politiikasta se ei saa puhua Microsoft perusti uuden chat-robotin – Politiikasta se ei saa puhua (6.12.2016 09:42)
Viime keväänä Microsoft esitteli tekoälyosaamistaan Tay-nimisellä Twitter-botilla, jonka luvattiin kykenevän keskustelemaan luontevasti muiden mikroblogipalvelun käyttäjien kanssa. Internet ....
Tekoälyn testaus avautuu: Googlen DeepMind julkaisi testialustansa lähdekoodin Tekoälyn testaus avautuu: Googlen DeepMind julkaisi testialustansa lähdekoodin (5.12.2016 18:50)
Alphabetin tekoälytutkimusta harjoittava DeepMind-yritys on päättänyt avata sen omien algoritmien testaamiseen käytetyn testiohjelman lähdekoodin kaikkien hyödynnettäväksi. DeepMind Lab -niminen ....

Uutisarkisto