AfterDawn logo

Amazon julkaisi oman elektroniikkamalliston

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Nettikauppajätti Amazon julkaisi eilen oman AmazonBasics-elektroniikkamalliston, jonka tarkoituksena on tuoda laadukkaita ja edullisia tarvikkeita saataville ilman välikäsiä. Mallisto keskittyy muun muassa DVD- ja CD-aihioihin sekä erilaisiin kaapeleihin.

"Näimme mahdollisuuden lanseerata kuluttajaelektroniikkatarvikkeiden malliston, joka tarjoaa hyvän hinta-laatusuhteen", kertoi Amazonin kuluttajaelektroniikasta vastaava Paul Ryder.

Toistaiseksi AmazonBasics-sarjan tarjonta on varsin suppeaa, mutta yritys lupaa malliston kasvavan jatkossa. Tällä hetkellä esimerkiksi Blu-ray-aihiot loistavat poissaolollaan. Kaapelitarjonnasta löytyvät muun muassa HDMI-, USB- ja verkkopiuhat. Vaikka Amazon julkaisi jo vuonna 2007 sähköisien kirjojen lukemiseen tarkoitetun Kindlen, niin ainakaan Basics-sarjaan ei ole tulossa mitään suurempia laitejulkistuksia.

AmazonBasics ei kuitenkaan kilpaile suoraan aivan halvimpien tarvikkeiden kanssa, sillä esimerkiksi HDMI-kaapeli maksaa halvimmillaan noin 8 dollaria, joka on yli kaksi kertaa enemmän kuin Monoprice-verkkokaupan vastaava. Sadan DVD-R:n tai DVD+R:n spindle-pakkaus maksaa puolestaan hieman alle 20 taalaa.


Wall Street Journalin haastattelussa ollut elektroniikkatarvikeyritys Eforcityn toimitusjohtaja Jack Sheng ei ollut huolissaan yrityksensä myynnistä Amazonissa. Hänen mielestään Amazon on aina toiminut asiakkaiden etujen mukaan. "Mikäli yritykset eivät pysty kilpailemaan, heidän on tehtävä kovemmin töitä."

1 KOMMENTTI

snoy1/1

Lainaus:

Mallisto keksittyy muun muassa DVD- ja CD-aihioihin sekä erilaisiin kaapeleihin. :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT