*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Chrome-selaimen 3-versio on nyt vakaa

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 16.9.2009 10:06 Kommentteja (8)

Chrome-selaimen 3-versio on nyt vakaa Vauhdikkaalla tahdilla päivittyvän Chrome-selaimen kehitys on jälleen saavuttanut yhden merkkipaalun, kun selaimen 3-versio (3.0.195.21) pistettiin lopulta jakoon vakaana versiona.
Aiempaan 2-versioon verrattuna selain on parantunut mm. suorituskykynsä osalta, jonka myötä Javascript-ohjelmat toimivat selaimessa jopa 25 prosenttia nopeammin.

Ominaisuuksien puolelta uudistuksia ovat esim. parempi HTML5-tuki (tuettuina ovat mm. audio- ja video-tagit), uudistettu aloitussivu, tuki omille teemoille selaimen koristamista varten sekä uudistettu hakukenttä, joka erottelee selkeämmin haut, sivustot ja kirjanmerkit.

Vakaa 3-versio on aiempien versioiden tavoin saatavilla ainoastaan Windows-käyttöjärjestelmille, joten Linux- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmiin tukeutuvat henkilöt joutuvat ainakin toistaiseksi tyytymään nykyisiin kehitysversioihin. Googlen työntekijät ovat kuitenkin lupailleet Mac OS X:n version vakaan version julkaisun tapahtuvan vielä tämän vuoden aikana.

Edellinen Seuraava  

8 kommenttia

116.9.2009 11:37

Loistavaa! Ehdottomasti paras vaihtoehto Firefoxin jälkeen.

Sitten kun tuon "muut kirjainmerkit" kansiota voi siirtää (vasemmalle) ja uudelleen nimetä tai poistaa, niin saata harkita Chromen kokeilemista vähän enemmän.

216.9.2009 13:20

Olis muuten hyvä, mutta kovalevy raksuttaa jatkuvasti :(

316.9.2009 13:39

Loistavaa, että päivittyi.. Nimittäin chrome 1->2 rikkoi nordean verkkopankin ja tämä näyttäisi korjaavan sen

416.9.2009 14:15
WumWum
Inactive

Niinkin hyvä kuin Chrome on, sillä on vielä pitkä pitkä tie kuljettavanaan. Ei vielä mun selain.

516.9.2009 14:28

Näyttää siistiltä, hyvältä ja yksinkertaiselta selaimelta. Toivottavasti Chrome 3. -versio ilmestyisi pian linuxillekin niin pääsisi kokeilemaan sitä. Hienoa, että Firefoxin lisäksi on tullut tällainen upealta vaikuttava selain. Uskon, että molemmat ruokkivat hyvillä ideoillaan toisiaan ja näin saataisiin entistä kehittyneempiä sekä käyttäjäystävällisempiä selaimia. :-D

616.9.2009 14:38

Mutsin koneelle tuon asensin, kun kyllästyin internet exploderin hitauteen. Firefox kyllä oma lemppari-selain, mutta olis ollu vähän turhan raskas, pikaiseen tiedonhakuun. (Ja mutsia ei saa muita selaimia käyttämää, ku sitä mikä tulee koneen mukana valmiiks :D (mitenköhän 7:n suhteen käy :P )

716.9.2009 18:37

Ainakin Chromium toimii jo Linuxissa (betana). Vaikuttaa oikein hyvältä. Suosittelen kokeiltavaksi.

814.11.2009 23:57

Ylläoleva kommentti vastaakin jo kysymykseeni, onko linuxille saatava chromium kuinka samanlainen / mitä mahd. eroja on googlen "viralliseen" chromeen?

Ja saako tuota pakettina, siis debian tai edes ubuntu .deb tai vaikka .rpm (alienilla muuttuu) vai onko joku epästandardi asennus vai peräti sorsista kääntö?

Ei sinänsä estä vaikka olisi mikäl kun linuxiin siirryin niin sorsat oli enemmän sääntö kuin pakettienhallinnan paketit :) Ne erot winkku chromeen lähinnä kiinnostaa.

Ja kun on beta niin onko vielä huomattavissa määrin bugeja ja/tai puutteita? Swiftfox tyydyttää mutta web-designer harrastelijana mulla on jopa ies4linux testailua varten :)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto