Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

YouTuben hittivideo tuottaa nyt helpommin rahaa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26.8.2009 19:01 Kommentteja (7)

YouTuben hittivideo tuottaa nyt helpommin rahaa YouTube käynnisti oman mainostulojensa jako-ohjelman videoiden tekijöille vuoden 2007 keväällä ja eilen YouTube laajensi ohjelmaansa jälleen yhdellä uudella lisäyksellä, jonka avulla jopa yksittäisen videon tehneet henkilöt voivat päästä käsiksi YouTuben dollareihin.

Jatkossa YouTube seuraa siis kaikkien videoiden suosiota, ja jos yritys löytää suosittuja videoita, jotka noudattavat YouTuben sääntöjä, voi videon palveluun lähettänyt taho saada sähköpostiinsa ehdotuksen mainosten lisäämisestä videoon. Tämän jälkeen videon palveluun lähettänyt taho voi painaa videonsa sivulla näkyvää nappia, jonka myötä videon yhteydessä näytetään jatkossa mainoksia, joiden tuomista tuloista videon lähettänyt taho saa jatkossa oman siivunsa.

Mainostulot pulitetaan Google AdSense -tilille, ja jos videon lähettäjällä ei ole vielä omaa tiliä, voi hän avata itselleen samassa yhteydessä oman tilin.

Toistaiseksi uudistus on käytössä ainoastaan Yhdysvalloissa, mutta YouTuben blogin mukaan se on tarkoitus kansainvälistää lähiaikoina.

YouTubeen videoita lisäävien käyttäjien ohella uudistus on kiinnostanut tiettyjä mainostajia, jotka ovat jo pidemmän aikaa halunneet näyttää mainoksiaan tietyissä videoissa, mutta koska videoiden lähettäjät eivät ole voineet valita mainosten näyttämistä videoissaan, ovat myös mainostajat jäänet ilman mainospaikkaa.

Aiheet: Nettivideo
  Mininovan pitää poistaa torrent-tiedostoja Film Fresh kauppaa Hollywood-elokuvia DivX:nä  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

hyvä videon tehneelle huono katsojille jos mainokset rupee pomppimaan joka videos

#126.8.2009 19:33

Samaa mieltä Ne mainokset voisivat ihan hyvin pysyä siellä videon vieressä - ne nykyisetkin mainokset ( jotka tulee videon alalaitaan ) alkaa välillä nyppiä.

#226.8.2009 20:02

Ei pahemmin haittaa. Käytän Adblockia niin ei videoissa eikä missään näy mainoksia. :D

#326.8.2009 20:19

Hienoa jos tulee myös suomeen. Minä en nää mainoksia mutta muut näkee ja rahaa tulee. Tai no, tulisi jos joku todella katsoisi niitä videoita.

#426.8.2009 22:23

eli tämä tulee siis adsense tiliin suoraan? jaa pitänee pistää tili taas vireille pitkästä aikaa ..

Jatkossa vaan tekemään uutuus laitteistoista toimivia ja kattavia käytännön esittely videoita. ja tuote/mallinumero niin johan osumaa löytyy. ja centit kilisee (ainakin verottajalle)

#526.8.2009 22:50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti niksutin:
Ei pahemmin haittaa. Käytän Adblockia niin ei videoissa eikä missään näy mainoksia. :D
No eipä se niitä videoiden alussa näkyviä mainospätkiä voi poistaa, kun ne tulevat siinä samassa striimissä kun varsinaiset videot.

#626.8.2009 22:51

Joo siis "youtube partner" on jo vanha sana.Partnerit yleensä tekee rahaa.

#727.8.2009 7:22

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto