AfterDawn logo

Yahoo voitti nettiradiokiistan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
6 kommenttia

Monien nettiradioiden taloudellinen arki saattaa helpottua huomattavasti tulevaisuudessa, sillä entisenä hakujättinä tunnettu Yahoo on voittanut Yhdysvalloissa merkittävän oikeusjutun, jonka myötä sen hallinnoimien nettiradioiden ei tarvitse neuvotella esitysoikeuksia tai maksaa erikseen tekijänoikeuskorvauksia oikeudenhaltijoille.

Tekijänoikeuskorvauksia oikeudessa itselleen vaati musiikkijätti Sony BMG Music, jonka mukaan Yahoon tapaisten interaktiivisten nettiradioiden täytyy neuvotella erikseen esitysoikeudet kappaleisiin ja täten maksaa kappaleiden soittamisesta ylimääräisiä korvauksia. Tapausta käsitellyt kolmen tuomarin ryhmä oli kuitenkin asiasta eri mieltä, ja heidän mukaansa Yahoon nettiradiot eivät ole interaktiivisia, joten niiden kautta soitettavasta musiikista riittää korvauksien maksaminen soittokorvauksia keräävälle SoundExchangelle, eikä erillisiä esityssopimuksia siis tarvita.


Musiikkiteollisuuden etuja jutussa puolustanut Rey Sanchez sanoi Yahoon toiminnan olevan interaktiivista, koska kuuntelijat voivat valita haluamansa musiikkigenren ja tarvittaessa ohittaa kuuntelemansa kappaleen. Oikeuden perusteluiden mukaan genren valinta ei itsessään tee kuuntelukokemuksesta interaktiivista, koska genrevalintaa voidaan verrata tavallisten radioasemien kanaviin, joiden ei myöskään tarvitse neuvotella tai maksaa näitä korvauksia. Myöskään kappaleiden ohitusmahdollisuus ei tuomareiden mukaan tee nettiradiosta interaktiivista.

Interaktiiviseksi palveluksi laskettaneen ne nettiradiot, joissa kuulijat saavat itse valita tarkalleen mitä kappaleita he haluavat kuunnella, jolloin kuuntelutapahtuma voidaan laskea esitykseksi ja siitä pitää silloin maksaa ylimääräisiä tekijänoikeuskorvauksia.

Oikeusjuttu Sonyn ja Yahoon välillä pyörähti käyntiin jo vuonna 2001, mutta ensimmäinen oikeuskäsittely saatiin päätökseen vasta 2007, jolloin Yahoo todettiin voittajaksi. Sony kuitenkin valitti alimman oikeusasteen päätöksestä, joten asian käsiteltiin oikeudessa parin vuoden verran lisää.

Tappio oli musiikkiteollisuudelle karvas, koska sen johdosta miljoonien dollareiden tulot jäävät saamatta. Sony ja muut levy-yhtiöt eivät suostuneet kommentoimaan tappiota uutistoimisto Reutersille.

6 KOMMENTTIA

syrtek661/6

hahhaah voitto ihmiskunnalle tappio teostomafialle

teosto2/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

hahhaah voitto ihmiskunnalle tappio teostomafialle

ja nyt jahdataan kahta kovempaa p2p porukkaa jotta saadaa taas kirjanpitoo debet ja kredit samaa tasoo

WumWum3/6

Yahoo = Microsoft

Aunustico4/6

Musiikkiteollisuuden onneksi niiltä ei ole rahat ihan äkkiä kuitenkaan loppumassa, vaikka jokunen "turha" lisätienesti jää saamatta.

tubbana5/6

Onneks järki voitti taas, eikä ahne paska Sony

jehu806/6

Sony BMG:ltä ei tule muutoinkaan, kuin (Repomiehen sanoin) schaissea jumalaauuta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT