Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

PS3:n hinta tippuu satasella

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.8.2009 13:59 Kommentteja (38)

PS3:n hinta tippuu satasella PlayStation 3 -pelikonsolin tuleva hinnanalennus näyttää varmistuneen, sillä nettiin on vuotanut useita kuvia, joissa PS3:n suositushinta on tippunut satasen verran.

Ensimmäinen kuva on FYE-kauppaketjun uudesta mainoksesta, jonka mukaan PS3:n tuleva hinta olisi 299,99 dollaria.

299,99 dollarin summalla saa itselleen 80 gigatavun kiintolevyllä varustetun PS3:n. Aiemmin kyseisen paketin hinta oli 399,99 dollaria, joten hinnanalennusta tulee sadan dollarin verran. FYE kauppaa myös 160 gigatavun kiintolevyllä ja Uncharted: Drake's Fortune -pelillä varustettua PS3:a alennettuun 399,99 dollarin hintaan (aiemmin 499,99 dollaria).

Mainoksessa ei kuitenkaan kerrota milloin uudet hinnat tulevat voimaan, mutta arveluiden mukaan hinnanalennus nähdään tämän kuun puolella tai syyskuun alussa.

Yhdysvaltojen lisäksi alennukset tulevat myös Eurooppaan, joista todisteena toimivat mm. Portugalissa ja Espanjassa laskeneet hinnat, joiden myötä konsolin saa omakseen alle 300 eurolla.

Laskevien hintojen ohella pelaajat odottelevat uudistettua PS3 Slim -mallia, joka julkaistaan mahdollisesti ensi viikolla Saksassa pidettävässä Gamescom-tapahtumassa.

Aiheet: Pelikonsolit
  Oikeus kiinnostunut DVD Jonin ja Applen kommunikoinnista FairPlay-oikeudenkäynnissä RIAA jälleen The Pirate Bayn uhrina  

Jaa tämä

Kirjoita kommentti

38 kommenttia

BaldAngel
Inactive

muutaman vuoden vaan myöhässä

#115.8.2009 14:05

Niimpä, ja hinta pitäisi nyt olla 250€ jolloin varmaan osa sen jo ostaisi pelkästään BR:n takia, 199€ on hyvä xo:sta kun ei ole sitä br-asemaa..

#215.8.2009 14:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:
muutaman vuoden vaan myöhässä
En ymmärrä. Jos hinta olisi ollut kolme vuotta sitten se mikä nyt, niin hinta olisi silti tippunut nyt satasen. Itse ostin konsolin heti kun se ilmestyi ja joka pennin arvoinen on vieläkin.

Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.

Bertrand Russell

#315.8.2009 14:27

Ihan kiva, mutta ostettu jo.

#415.8.2009 14:28

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:
muutaman vuoden vaan myöhässä
En ymmärrä. Jos hinta olisi ollut kolme vuotta sitten se mikä nyt, niin hinta olisi silti tippunut nyt satasen. Itse ostin konsolin heti kun se ilmestyi ja joka pennin arvoinen on vieläkin.
Jaa? Ja jos hinta olisi ollut alussa 100e niin nyt saisi ilmaiseksi? Et todellakaan ymmärrä..

#515.8.2009 14:35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 5trummer:

Jaa? Ja jos hinta olisi ollut alussa 100e niin nyt saisi ilmaiseksi? Et todellakaan ymmärrä..
Mutta sinä tietämättäsi näköjään ymmärsit. :D

#615.8.2009 14:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Niimpä, ja hinta pitäisi nyt olla 250€ jolloin varmaan osa sen jo ostaisi pelkästään BR:n takia, 199€ on hyvä xo:sta kun ei ole sitä br-asemaa..
Perusteletko, miksi hinnan pitäisi olla nyt 250€?

#715.8.2009 14:38

Arvaas..

#815.8.2009 14:47
Ibanez90
Inactive

Teknologia kehittyy...

#915.8.2009 14:48
BaldAngel
Inactive

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Niimpä, ja hinta pitäisi nyt olla 250€ jolloin varmaan osa sen jo ostaisi pelkästään BR:n takia, 199€ on hyvä xo:sta kun ei ole sitä br-asemaa..
Perusteletko, miksi hinnan pitäisi olla nyt 250€?

jotta joku ostais pleikkarin xboxin sijaan ettei pleikkari menettäis enää enempää yksinoikeuspelejä ja asiakkaita? Myynti laskee ku lehmän häntä ja on kokoajan boxia jäljessä

#1015.8.2009 14:50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Niimpä, ja hinta pitäisi nyt olla 250€ jolloin varmaan osa sen jo ostaisi pelkästään BR:n takia, 199€ on hyvä xo:sta kun ei ole sitä br-asemaa..
Perusteletko, miksi hinnan pitäisi olla nyt 250€?

Arvaas..
No on tuossa PS3:ssa paljon enemmän muutakin kuin BR-asema, mutta eikös sen nyt kumminkin saa kohta alle kolmella huntilla? En tarkoita sitä, ettenkä pitäisi hinnanpudotuksista, mutta usein täälläkin näkee epärealistisia odotuksia hintojen suhteen.

#1115.8.2009 14:51

Itse olen ostanut PS3 Blu-ray aseman takia ja onhan se edullisempi hankkia PS3 kun pelkkä blu-ray soittimen.

#1215.8.2009 15:20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Niimpä, ja hinta pitäisi nyt olla 250€ jolloin varmaan osa sen jo ostaisi pelkästään BR:n takia, 199€ on hyvä xo:sta kun ei ole sitä br-asemaa..
Jos oletetaan että pleikan peliominaisuuset ovat 200e arvoisia (kuten äksboksissa) niin silloin blu-ray soittimen hinnaksi tulee se 100€ jonka pleikka on 'pelkkää pelikonetta' äksboksia kalliimpi. 100€ on erittäin halpa blu-ray soitin. Eli yksinkertaisesti sanottuna pleikka tulee halvemmaksi kuin ostaa äksboks sekä blu-ray soitin erikseen.

#1315.8.2009 15:22

Joo oletetaan että kaikki jotka haluaa ostaa pelikonsolin haluaa ostaa myös bluray-soittimen!

#1415.8.2009 15:26

Lainaus:
Joo oletetaan että kaikki jotka haluaa ostaa pelikonsolin haluaa ostaa myös bluray-soittimen!

Ei tietenkään, pointti oli vain ettei peleikasta voi puhua pelkästään kalliina blu-ray soittimena tai kalliina pelikonsolina. Vertailu pelkiin Blu-ray soittimiin ja pelkkiin pelikonsoleihin on harhaanjohtavaa.

#1515.8.2009 15:34
BaldAngel
Inactive

mut sit ei oo varaa valittaa kun pleikka menettää yksinoikeuspelinsä ja mutkin pelaajat kun esim GTA IV ja fallout 3 jne jne ei tuu lisäsisältöä pleikkarille mutta xboxille tulee, koska pelifirmat pitää pleikkaria vain pelikoneena, ja siks siirtää panostuksensa xboxiin

#1615.8.2009 15:40

Sitten kun täällä AD:n uutisotsikoissa seuraavan kerran lukee "PS3:n hinta tippuu satasella", niin voisi ehkä harkita ps3:n hankkimista. Siihen voi tosin mennä tovi, eli ei tarvi edes alkaa miettimään vielä.

EDIT: Ja vielä se, että ennenkuin tuo seuraava hinnan alennus tulee, niin varmaankin on aika kuraa jo nuo ps3 komponentit ja pelit, että rahat tulee sijoitettua edelleen parempaan tietokoneeseen ja sen kehittyneempiin peleihin. Tosin eihän sitä tiiä jos sieltä tuleekin joku ps4, mutta hinnat ovat silloin taas aivan muuta.

#1715.8.2009 15:49

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
Niimpä, ja hinta pitäisi nyt olla 250€ jolloin varmaan osa sen jo ostaisi pelkästään BR:n takia, 199€ on hyvä xo:sta kun ei ole sitä br-asemaa..
Perusteletko, miksi hinnan pitäisi olla nyt 250€?

Arvaas..
No on tuossa PS3:ssa paljon enemmän muutakin kuin BR-asema, mutta eikös sen nyt kumminkin saa kohta alle kolmella huntilla? En tarkoita sitä, ettenkä pitäisi hinnanpudotuksista, mutta usein täälläkin näkee epärealistisia odotuksia hintojen suhteen.
Aivan, Myös ne valmistuskustannukset ovat kalliimmat kuin ms:n laatikossa jolloin sony "melkein" vaistomaisesti maksaa myös enemmän, tosin nyt rupeaa tuo hintalappu olemaan kohillaan.

#1815.8.2009 16:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:
mut sit ei oo varaa valittaa kun pleikka menettää yksinoikeuspelinsä ja mutkin pelaajat kun esim GTA IV ja fallout 3 jne jne ei tuu lisäsisältöä pleikkarille mutta xboxille tulee, koska pelifirmat pitää pleikkaria vain pelikoneena, ja siks siirtää panostuksensa xboxiin
Edelleenkin, se Pleikka saa ne Fallout lisärit ensikuusta alkaen. Ja toi 300e on kyllä jo niin edullinen, että ei voi enää kalliina kyllä millään pitää. Paitsi jos on jo periaatteena pitää PS3:a "ylihinnoiteltuna paskana matolaatikkona" :/

#1915.8.2009 16:38
Michelola

Silti multiplattarien pleikkari versiot on monesti vasta kakkosprioriteettina, fallout3 xbox360 ja PC versioilla on menossa jo 5. lisäosa, ja ps3 saa ensimmäisensä vasta syyskuussa. GTA IV:een pleikkari ei saa ollenkaan lisäosia, mut xbox360 ja PC saa. Sit pleikkari menetti Metal Gear Solidin yksinoikeudet ja seuraava osa on tulossa xboxillekkin. Tätä tullaan näkemään jatkossa lisääkin.

#2015.8.2009 17:02

Niin, mutta Microsoft maksoi siitä, että he saavat väliaikisen yksinoikeuden Fallout 3:n osalta ja GTA IV kai pysyvän? Ja se on totta, että ulkopuoliset julkaisijat panostavat yleensä ekana Xboxiin, koska se on helpompi alusta. Tuosta MGS:sästä; ei pleikka oo menettänyt MGS 4 yksinoikeutta. Uuteen peliin ei mistään yksinoikeuksista olla puhuttukkaan, ja sitä paitsi onhan se Snake nähty Nintendokin alustoilla. Ja oliko Substance Xboxillakin? Mutta onhan niitä loikkareita toiseenkin suuntaan ;) Ninja Gaideninkin piti olla Xbox only, mutta niin vaan sekin julkaistiin PS3:lle.

#2115.8.2009 17:31
Michelola
Inactive

Lainaus:
Niin, mutta Microsoft maksoi siitä, että he saavat väliaikisen yksinoikeuden Fallout 3:n osalta ja GTA IV kai pysyvän?

Niin, ja Sony ei, koska ei välitä pelaajistaan ja on pihi

#2215.8.2009 17:43

Taas kipuaa hinta sinne melkeen BD-soittimien tasoon kilpailemaan :)

#2315.8.2009 17:49

Lainaus:
Lainaus:
Niin, mutta Microsoft maksoi siitä, että he saavat väliaikisen yksinoikeuden Fallout 3:n osalta ja GTA IV kai pysyvän?

Niin, ja Sony ei, koska ei välitä pelaajistaan ja on pihi
No sovitaan näin. MICRO$OFT RULES!

#2415.8.2009 17:53

no ennemmin ku $ony

#2515.8.2009 17:55

Kunnon fanimittelöä..itse ratkaisin asian ja ostin myös XBOX:in, joka tosin on jäänyt alkukokeilun jälkeen aikalailla rauhaan. Itse olen ainakin löytänyt tarpeeksi laadukkaita pelejä PS3:en, tosin en mikään himopelaaja olekaan, joskus kaljapäissäni vähän fiilistelen. Hyviä koneitahan nuo molemmat ovat ja ei niiden välillä hirveästi kannata hintavertailua harrastaa, koska ovat niin erilaisia. Itse esimerkiksi arvosta ainakin 100€:n arvosta PS3:n hillittyä ja tyylikästä ulkonäköä, joka sopii muun hifin joukkoon hienosti.

#2615.8.2009 18:23
BaldAngel
Inactive

itse pidän pleikkaria taas rumana ja sillon kun sen omistin ennekuin HTPC sen korvasi ja teki hyödyttömäksi niin oli kyllä piilossa katseilta....tosin on se xboxikin ruma ja piilossa

#2715.8.2009 18:35

Sony pihi?

Jos Sony olis pihi se ei myis konsoliaan alusta asti tappiolla!

Olen miettinyt tuota ps3 nyt keväästä asti, ja kokoaja alkaa tuo mielenkiinto konetta kohtaan olla liian kova. Harmi kun intissä ei sillä tee mitään.

Veljellä on xbox ja se sai sen jouluna. Olen tämän 8kk aikana nähnyt sitä pelattavan jopa 3-4 kertaa! Ei taida olla riittävän mielenkiintoinen jos pc sen kokoajan voittaa ajanvietossa.

#2815.8.2009 19:14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JJ_Niemi:

No siis PC:tä ei kannata yhdistää mitenkään kumpaakaan konsoliin, koska PC on niin selvästi parempi ja tulee aina olemaan.

#2915.8.2009 20:03

Onhan se Pc parempi jos on varaa vähän väliä päivitellä kalliita osia , että saa uusimmat pelit pyörimään.

#3015.8.2009 20:15

Ei sitä tarvitse vähän väliä päivitellä... esimerkiksi viiden vuoden väli on aika sopiva ja se on kyllä aika pitkä aika.

#3115.8.2009 20:20
BaldAngel
Inactive

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JJ_Niemi:
Sony pihi?

Jos Sony olis pihi se ei myis konsoliaan alusta asti tappiolla!

Olen miettinyt tuota ps3 nyt keväästä asti, ja kokoaja alkaa tuo mielenkiinto konetta kohtaan olla liian kova. Harmi kun intissä ei sillä tee mitään.

Veljellä on xbox ja se sai sen jouluna. Olen tämän 8kk aikana nähnyt sitä pelattavan jopa 3-4 kertaa! Ei taida olla riittävän mielenkiintoinen jos pc sen kokoajan voittaa ajanvietossa.
No siis PC:tä ei kannata yhdistää mitenkään kumpaakaan konsoliin, koska PC on niin selvästi parempi ja tulee aina olemaan.
Onhan se Pc parempi jos on varaa vähän väliä päivitellä kalliita osia , että saa uusimmat pelit pyörimään.

Kuka sitä pakottaa päivittämään? Jätät päivittämättä ja toimii silti yhtä hyvin uusimmat pelit kun pleikkarillakin, vai luuletko että pleikkari jotenkin maagisesti aina päivittyy ajantasalle? Et ihan yhtä usein se on "PAKKO" päivittää kun pleikkarikin (=ostaa kokonaan uus kone, uuden sukupolven) ja kohtahan se uuden koneen osto onkin konsolipojilla edessä, ohan noi jo monta vuotta vanhat. PC pojilla sentään on se vaihtoehto että päivittää vähitellen ja on grafiikat aina paremmat ku pleikalla

#3215.8.2009 21:16

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JJ_Niemi:
Sony pihi?

Jos Sony olis pihi se ei myis konsoliaan alusta asti tappiolla!

Olen miettinyt tuota ps3 nyt keväästä asti, ja kokoaja alkaa tuo mielenkiinto konetta kohtaan olla liian kova. Harmi kun intissä ei sillä tee mitään.

Veljellä on xbox ja se sai sen jouluna. Olen tämän 8kk aikana nähnyt sitä pelattavan jopa 3-4 kertaa! Ei taida olla riittävän mielenkiintoinen jos pc sen kokoajan voittaa ajanvietossa.
No siis PC:tä ei kannata yhdistää mitenkään kumpaakaan konsoliin, koska PC on niin selvästi parempi ja tulee aina olemaan.
Onhan se Pc parempi jos on varaa vähän väliä päivitellä kalliita osia , että saa uusimmat pelit pyörimään.

Kuka sitä pakottaa päivittämään? Jätät päivittämättä ja toimii silti yhtä hyvin uusimmat pelit kun pleikkarillakin, vai luuletko että pleikkari jotenkin maagisesti aina päivittyy ajantasalle? Et ihan yhtä usein se on "PAKKO" päivittää kun pleikkarikin (=ostaa kokonaan uus kone, uuden sukupolven)
Myös se pleikka/xbox päivityy, tosin vain softa ei rauta...Konsolithan ovat köyhänmiehen pc:tä :-p. Pc:llä kun pysty tekemään paljon muutakin kuin pelata/dvd yms tekeminen, pc selvästi monipuolisempi. Täältä löytyy snes nes, snes, megadrive, DC, xbox, xbox360 ja ps se vanha kunnon harmaaloota ;-p...

Pc on mielestäni juuri monipuolisuutensa ansiosta parempi valinta kuin konsolit, mutta tämä oma mielipiteeni. Pc:n pelipäivittämiseen usein riitää se näyttiksen vaihto, ei koko masiinaa tarvitse välttämättä uusia.

#3315.8.2009 21:24

Oli XO HDDVD asemalla, nyt pleikka. Aivan hemmetisti parempi, tosin pelejä oli ehkä kivempi boxilla hakata. Leffoja striimaan peeseeltä ja kuvia ja musaa, hemmetin hyvä noihin. Hyvän näköinen ja riittävän hiljainen, kumpaakaan ei XO ollut!

#3415.8.2009 23:48

Eipä jaksa vieläkään innostaa PS3. XO:nkin jo myin pois turhana. Wii se on yhä tuossa BR-soittimen ja kotiteatterin vieressä, kun joskus kavereiden kanssa kaljoissa päätetään ottaa tennismatsia. Se ongelma, joka on XO:ssa ja PS3:ssa on puhtaasti tarjonta. Samat peli-tyypit, -ideat ja -grafiikat (vielä parempina) saa PC:llä ja sitä FPS:sää on nähty jo ihan tarpeeksi (C64, NES, SNES, Sega MegaDrive, Saturn, PS1, PS2, Xbox ja PC), että ei enään tee oikeen mielikään ostaa mitään seuraavaa PS:ää tai Xboxia, koska tietää, ettei ne tuo muuta uutta kuin grafiikan ja jonkun BR:n tapaisen lisäkilkuttimen. Tulee halvemmaksi ostaa PC:n osia kerran puolessa vuodessa/vuodessa ja päivittää sitä pikkuhiljaa mitä sitten uutta ja ostamisen arvoista löytyy, kuin alkaa ostamaan 2-3 vuoden välein 300-700€ maksava konsoli, jolla monipuolisuus, grafiikka, lisäkilkkeet jne. ovat vähäisempiä ja huononpia kuin PC:llä, aina.

#3516.8.2009 0:08

Melkein voisi jo ostaa.Jouluksi voi harkita.

#3616.8.2009 9:50

Itsellä on ollut (melkein) aina se uusin ja paras konsoli... On ollut Nintendo 8bit, SNES, Sega, Playstation 1, PS one, Playstation 2 ja GC sekä myös käsikonsoleita ollut. Mutta itse en ole ikinä ottanut, niitä paremmuuden takia. Vaan pelitarjonnan ja niin päädyin XO 360 koska se julkaistiinki aikasemminki ku PS3 ja sille oli sillo luvassa. Tosi isoja nimijä ja only pelei.

Voisin harkita itse myös pelkästään BR ja homebrew käyttöön tota PS3... Tosin ei taida siihenkää tulla. Koska gigantista saa Philipsin BR soitimen 149€

#3717.8.2009 11:55

BaldAngelin kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa, kunhan yrittää provota minkä kerkiää.

#3817.8.2009 19:55

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto