*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Teleoperaattorit kisaavat koulutiensä aloittavista

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 10.8.2009 14:09 Kommentteja (22)

Teleoperaattorit kisaavat koulutiensä aloittavista Koulujen alku on teleoperaattoreille otollinen markkinarako. Operaattorit lähestyvät lasten vanhempia markkinoinnilla, jossa tunteisiin ja suojeluvaistoon vedoten kehotetaan hankkimaan kännykkä myös koulutiensä aloittavalle pienokaiselle.
Teleoperaattori DNA on lähestynyt tänä vuonna kaikkia koulunsa aloittavien lasten vanhempia. DNA:n kirjeen mukana on puhelinnumerollinen prepaid-liittymän ja kymmenen euroa ilmaista puheaikaa. Vanhemmille suunnatussa kirjeessä tarjotaan ”Turvaa pienelle koululaiselle, huolettomuutta vanhemmille”, Keskustan verkkojulkaisu Verkkoapila kertoo.

DNA:lle kyseessä on jo pitempään käyetty markkinointikikka. "Olemme säännöllisesti vuosittain huomioitu kaikki koulunsa aloittavat, se on ollut tapana", DNA:n myyntijohtaja Erik Sylvestersson toteaa Verkkoapilalle.

DNA kertoo saaneensa kampanjastaan positiivista palautetta lasten, koska prepaid-liittymällä lapsi pääsee turvallisesti harjoittelemaan kännkän käyttöä rajatulla summalla. DNA muistuttaa, että mainonta ja markkinointikirjeet on suunnattu lasten vanhemmille eikä pienille lapsille, joten markkinointiin ei liity mitään eettisesti epäilyttävää.

Myös Sonera ja Elisa ovat huomioineet markkinoinnissaan sen, että kännykän käyttäjäksi tulee yhä nuorempia perheenjäseniä. Koulujen alku on tämän vuoksi hyvä hetki satsata markkinointiin. "Kyllähän se tietynlainen sesonki tällä alalla on", Soneran myyntijohtaja Juha Koivuniemi toteaa.

Sonera ei tänä vuonna rakentanut erillistä kampanjaa ekaluokkalaisille, mutta operaattorilla on käynnissä perhekampanja, jolla houkutellaan koko perhettä ottamaan liittymät.

Elisalta taas kerrotaan, että heillä kampanjoidaan ympäri vuoden, ja koululaisille tarjotaan Elisan peruspakettia. "Vanhempien olisi hyvä muistaa laitaa liittymiin estot", palvelujohtaja Pasi Vanninen muistuttaa.

Ensimmäinen matkapuhelin hankitaan nykyään yhä nuoremmille. Vannisen mukaan kymmenen vuotta sitten ei vielä kukaan osannut ajatella, että kehitys olisi näin nopeaa. "Nyt jo monella alle kouluikäisellä on kännykkä", Vanninen päivittelee.

Edellinen Seuraava  

22 kommenttia

110.8.2009 14:41

En menisi sanomaan, että lapset vielä tuossa iässä tarvisivat kännykkää. Tuolloin pitäisi vielä mennä kävellen naapuriin ja pimpottaa ovikelloa, että tuleeko Jukka pihalle leikkimään. Ei soitella kehtaako tulla käymään tai pilapuheluita.

210.8.2009 15:23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FrostRose:
En menisi sanomaan, että lapset vielä tuossa iässä tarvisivat kännykkää. Tuolloin pitäisi vielä mennä kävellen naapuriin ja pimpottaa ovikelloa, että tuleeko Jukka pihalle leikkimään. Ei soitella kehtaako tulla käymään tai pilapuheluita.

Samaa mieltä.

310.8.2009 15:24

Itsehän sain ekan luurini kuudennella luokalla. Sitä ennen käytettiin kotipuhelinta ja kaverin kotipuhelinta, jotta "Voinko olla timpan kanssa koulun jälkeen" jne.

410.8.2009 17:47

Kirjoitusvirheitä aika hyvin tossa uutisessa.

510.8.2009 23:02

"Teleoperaattorit kisaavat koulutiensä aloittavista" - Paremminkin: Teleoperaattorit kiusaavat koulutiensä aloittavia

610.8.2009 23:27
WumWum
Inactive

On se pikkaisen härskiä ja suoraviivaista myyntiä. Toisaalta tämä keinotekoinen markkinatalous on tehnyt sen moneen muuhunkin asiaan. 'Jos lapsia ei käytetä hyväksi seksuaalisesti niin viedään sitten ainakin lasten vanhempien rahat.' Tämä tuntuu olevan ajatus karrikoiden.

710.8.2009 23:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Diazzi:
Itsehän sain ekan luurini kuudennella luokalla. Sitä ennen käytettiin kotipuhelinta ja kaverin kotipuhelinta, jotta "Voinko olla timpan kanssa koulun jälkeen" jne.
sama täällä

810.8.2009 23:45

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:
tämä keinotekoinen markkinatalous

selitä

911.8.2009 0:50

Lainaus:
En menisi sanomaan, että lapset vielä tuossa iässä tarvisivat kännykkää. Tuolloin pitäisi vielä mennä kävellen naapuriin ja pimpottaa ovikelloa, että tuleeko Jukka pihalle leikkimään. Ei soitella kehtaako tulla käymään tai pilapuheluita.
itellä ei lapsena ollut kännykkää eikä sellaista edes kaivannut

no ehkä asiaan vaikutti että niitä ei ollut sillon vielä olemassa

tai no ne koulu repun kokoiset 4kg painavat NMT mikä isällä oli työn takia mut ei sitä saanut mahtuu edes etu penkille saati sitten taskuun
Lainaus:
On se pikkaisen härskiä ja suoraviivaista myyntiä. Toisaalta tämä keinotekoinen markkinatalous on tehnyt sen moneen muuhunkin asiaan. 'Jos lapsia ei käytetä hyväksi seksuaalisesti niin viedään sitten ainakin lasten vanhempien rahat.' Tämä tuntuu olevan ajatus karrikoiden.
nytkö ton vasta huomasit

Pokemon Pokemon catch them all + tarttuva tunnus biisi

eiköhän ne ole jo viimeiset 100 vuotta pyrkinyt vanhempien lompakolle eri leluilla ja vimpaimilla


kenen rahoilla ne vaihto lätkä ym kortit ostettiin

vaihto peli kortit -> neppis auto -> super soaker -> konsoli pelit -> kännykät markkinointi sama vuosi kymmeniä tuote eri

tosin suomessa vielä aika varovaista TV mainontaa tai piilo mainontaa kun vertaa ulkomaan tv ohjelmiin jossa heidän mainoksia

1011.8.2009 15:36

-

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.7.2014 @ 10:27

1112.8.2009 0:22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6volttia:
Ajathan muuttuvat jatkuvasti ja se mikä oli ennen toisin, ei välttämättä ole se paras mahdollinen vaihtoehto nyky yhteiskunnassa. Itsekin hankin luurin vasta 18 vuotiaana ensimmäisestä palkasta. Ja vaikka elin koko lapsuuden ilman kännykkää niin en sano, että niin pitäisi tehdä nykyäänkin.

Tuttava perheiden lapsilla on kännykät jo, kun alottavat koulunkäynnin ja se on helpottanut paljon asioita ja luonut sitä turvaa. Ihmiset, jotka eivät ole vanhempia tuskin ymmärtävät sitä miksi lapselle kännykkä hankitaan. Kyse ei ole rahastuksesta tai siitä, että lapset tekisivät pilapuheiluita yms, vaan puhtaasti käytännön syistä.

Ja DNA:n kampanjassa ei ole moraalisesti mitään vialla, koska se kohdistetaan vanhempiin.
Itse en oikein tunnu tarvivan sitä kännykkää juuri muuhun kuin palveluihin. Jos jaksaisin sen jotenkin lisätä vaikka Skypeen, tai vastaavaan, niin voisin oikeastaan heittää koko kännykän mäkeen. Toki sillä voi olla käyttöä ns. hätätilanteissa ja vastaavissa, mutta muuten oikein ei. Sitä paitsi tällä hetkellä pyörii mielessä milloin nykyinen kännykkä lasahtaa. Ostaisinko uuden karvalakki mallin vai jättäisinkö ostamatta. Jos työt eivät vaadi niin aika turhaa hommata mitään N-sarjalaisia, kun sitä tulee ainakin vielä käytettyä kuin Wordiä. Eli vain murto-osaa toiminnoista.

Ajatteliko joku sitten että ykkösluokkalainen Janne, joka tykkää liituväreistä ja hiekkalaatikolla leikkimisestä. Saa isin ostaman N95:n pysymään kasassa kolmea kuukautta? Vastustan hieman ajatusta siinä mielessä, että lasta voi kasvattaa muunkin kuin teeveen ja tietokoneen ääressä (jossa itse kasvoin :P).

Jos ajattelit tosiaan sitten sitä, että vanhemmilla on turvallinen mieli, kun Janne soittaa äitille, että meneekin Jukan luo (leikkimään ja) pelaamaan Counter-Stikeä. Toki se voi tuntua myös turvalliselta että soittaa lapselle, kun ei tiedä missä se luuraa. Pessimististä ja Skeptistä touhua vanhempien osalta, ja siihen iskevä mainoskin.

1212.8.2009 10:10

-

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.7.2014 @ 10:28

1312.8.2009 14:36

Elisan Habbo-mainokset saavat varmastikin monet lapset kitisemään puhelimen perään. Tuskin puhelin on tarpeellinen ainakaan alle kouluikäiselle - jos edes ala-asteikäiselle.

1412.8.2009 15:25

Lainaus:
Elämä kehittyy... kannattaa yrittää pysyä kehityksessä mukana.

Kehitykselläkin pitää tulla raja vastaan.

Power corrupts

1512.8.2009 16:23

Lainaus:
Itsekin hankin luurin vasta 18 vuotiaana ensimmäisestä palkasta. Ja vaikka elin koko lapsuuden ilman kännykkää niin en sano, että niin pitäisi tehdä nykyäänkin.
Joo mut entäs kun akku loppuu

jos pikku lapset opetetaan siihen että apu on aina puhelimen takana entäs kun vesi sade rikkoo ja vaippa ihottuma tuo itkun eikä luuri toimi

ei se puhelin huono asia ole mut se pitäisi olla apuvälinen ei turva laite
Lainaus:
Elisan Habbo-mainokset saavat varmastikin monet lapset kitisemään puhelimen perään.
kait vähän sama juttu kun parilla lapsella koulussa on tamagotsi lelu niin muidenkin on saatava se

mitä teidän niin ei lapsilla mitään N97 ole vaan Nokitel 5130 tai uus pommin kestävä Nokia 3270

1612.8.2009 17:15

Kyllä se on hyvä, että lapsilla/nuorilla on puhelin jo aikaisin. Voin sanoa tämän kokemuksesta, sillä itse sain ensimmäisen puhelimeni jo 6-vuotiaana vuonna 1997 - vähän yli 12 vuotta sitten - olen siis ollut edelläkävijöiden joukossa. :D

1712.8.2009 17:21

Lainaus:
sain ensimmäisen puhelimeni jo 6-vuotiaana vuonna 1997
varmaan kivaa pitää Nokia 2110 halkoa taskussa oli oliko se hakaselle vaipoissa kiini ?

muista luurin koska se oli mun eka puhelin tosin olin sillon jo hieman vanhempi


Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.8.2009 @ 17:27

1812.8.2009 18:31

Lainaus:
Lainaus:
sain ensimmäisen puhelimeni jo 6-vuotiaana vuonna 1997
varmaan kivaa pitää Nokia 2110 halkoa taskussa oli oliko se hakaselle vaipoissa kiini ?
Kaikki ei ehkä käytä enää kuuden vanhana vaippoja.

1912.8.2009 19:45

no joo tarkoitin lähinnä että kun vuonna 1997 ei kännykällä voinut kuin soittaa tai lähettää tekstarin niin mitä 6v sillä tekee

koska ei vastuutuntoinen äiti päästä 6v lastaan näkö piiristään

minusta eka luokkalaiset pitäis viedä ja hakea koulusta niin mihin sitä luuria tarvitaan ?

ymmärrän että joku 10v olis kännykkä koska ne osaavat jo liikkua yksin jos vaikka myöhästyy bussista soittaa huolissaa olevalle äitille että olen henkissä ym

2013.8.2009 20:39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sokar80:
no joo tarkoitin lähinnä että kun vuonna 1997 ei kännykällä voinut kuin soittaa tai lähettää tekstarin niin mitä 6v sillä tekee

koska ei vastuutuntoinen äiti päästä 6v lastaan näkö piiristään

minusta eka luokkalaiset pitäis viedä ja hakea koulusta niin mihin sitä luuria tarvitaan ?

ymmärrän että joku 10v olis kännykkä koska ne osaavat jo liikkua yksin jos vaikka myöhästyy bussista soittaa huolissaa olevalle äitille että olen henkissä ym
Voi hellanlettas sentään. Mihin tämä maailma oikein on menossa? Kyllä minun aikanani "ekaluokkalaisena" kaikki menivät ihan yksin kouluun ja myöskin palasi yksin. Noh, okey..oltiin seitsemän vuotta vanhoja, mutta...

Yhteiskunnan muka pitäisi olla kehittyneempää, kuin ennen, mutta silti lapset ja nuoret aikuiset on niin uusavuttomia, ettei mitään rajaa.

Niin ja se puhelin nimenomaan pitäisi hankkia siksi, että lapsi sillä soittaa tai tekstaa. Eli ei vissiin ole epäselvää mitä se sillä tulisi tehdä vuonna 1997 tai tänä vuonna?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.8.2009 @ 20:42

2114.8.2009 12:30

Lainaus:
Voi hellanlettas sentään. Mihin tämä maailma oikein on menossa? Kyllä minun aikanani "ekaluokkalaisena" kaikki menivät ihan yksin kouluun ja myöskin palasi yksin. Noh, okey..oltiin seitsemän vuotta vanhoja, mutta...
Kait myös riippuu asuinpaikka kunnasta vanhemmat asui \ asuu Helsingin keskustassa ja kun minä tulin koulu ikään niin kaikki lähi koulut oli täys jouduin 1 ja 2 luokan käymään toisessa kaupunkissa

ite asun myös Helsingin keskustassa eikä täällä paljoo alle 10v lapsi näy yksin kait vanhemmat pelkää et jos jotain sattuu

niin ja jos jotain sattuu alaikäisen yksin jättäminen on rikos 14§ mistä voi saa max 2 vuotta linnaa

2214.8.2009 13:33

Lainaus:
Kait myös riippuu asuinpaikka kunnasta vanhemmat asui \ asuu Helsingin keskustassa ja kun minä tulin koulu ikään niin kaikki lähi koulut oli täys jouduin 1 ja 2 luokan käymään toisessa kaupunkissa

ite asun myös Helsingin keskustassa eikä täällä paljoo alle 10v lapsi näy yksin kait vanhemmat pelkää et jos jotain sattuu

niin ja jos jotain sattuu alaikäisen yksin jättäminen on rikos 14§ mistä voi saa max 2 vuotta linnaa
Noh, jos nyt ihan eri kaupunkiin joutuu, niin sitä varten on koulukuljetukset. Ei siihen vanhempia tarvita.

Yksinjättäminen on "hieman" toinen juttu, kuin heitteillejättö. Koulumatka ei ole heitteillejättö, jollei nyt muutaman satametrin tai kilsan matkaa mene hakemaan.
Kyllä minun iässäni kolumatka taitettiin yksin ja varmasti taitetaan nykyisinkin, koska vanhemmat on töissä, tai ainakin siihen on varauduttava.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä (8.12.2016 15:20)
YouTube ja Netflix ovat olleet edelläkävijöitä Ultra HD -sisältöjen verkkojakelun testauksessa, mutta hiljalleen myös muut palveluntarjoajat ovat aloittaneet omat testinsä. Tuoreimpana esimerkkinä ....
YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – Se ei riitä YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – "Se ei riitä" (8.12.2016 14:55)
Taylor Swift ja monet muut artistit ovat kritisoineet voimakkaasti YouTubea ja Spotifyta siitä, että ne mahdollistavat musiikin kuuntelemisen täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa artistit ....
1 kommentti
Super Mario Runista tulossa uusi villitys? Peliä pääsee kokeilemaan Applen myymälöissä Super Mario Runista tulossa uusi villitys? Peliä pääsee kokeilemaan Applen myymälöissä (8.12.2016 12:23)
Nintendon on määrä julkaista odotettu Super Mario Run -mobiilipeli iPhonelle ja iPadille 15. joulukuuta. Esimakua uudesta pelistä on kuitenkin tulossa saataville jo tänään, paljasti Nintendon ....
Bluetoothista uusi versio – Nopeuteen ja kantomatkaan iso parannus Bluetoothista uusi versio – Nopeuteen ja kantomatkaan iso parannus (8.12.2016 11:40)
Bluetooth SIG on julkaissut kehittämästään langattomasta tiedonsiirtostandardista viidennen version, jonka luvataan mahdollistavan monipuolisemmat IoT-laitteet sekä niiden joustavamman käytön kotona. ....
Applekaan ei pysty haastamaan Spotifyta? Jää tilaajamäärissä jälkeen Applekaan ei pysty haastamaan Spotifyta? Jää tilaajamäärissä jälkeen (8.12.2016 11:09)
Vuoden 2015 kesällä lanseerattu Apple Music -suoratoistopalvelu on kerännyt tähän mennessä 20 miljoonaa tilaajaa. Pitempään markkinoilla toimineella Spotifylla on syyskuussa päivitetyn tilastotiedon ....

Uutisarkisto