Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

NPD: Prototype kesäkuun myydyin, pelialan alamäki jatkuu

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.7.2009 03:41 Kommentteja (9)

NPD: Prototype kesäkuun myydyin, pelialan alamäki jatkuu Peliteollisuuden kesäkuu ei sujunut rapakon toisella puolella kovin valoisasti, vaan laskua tuli Yhdysvalloissa myyntilukuja mittaavan NPD Groupin mukaan 31 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Pelimyyntien osalta laskua tuli 29 prosenttia ja konsolimyyntien osalta 38 prosenttia. Tällaista ahdinkoa ei NPD:n mukaan ole nähty sitten vuoden 2000, joten toivottavasti konsolijätit piristävät pian markkinoita alentamalla konsoleiden ja pelien hintoja.

Analyytikko Michael Pachterin mukaan pelien ja konsoleiden myynti piristynee vasta syyskuussa, kun uusia hittipelejä ilmaantuu kauppojen hyllyille.

Kesäkuun myydyin pelikonsoli oli edelleen Nintendon Wii, jota myytiin noin 362 000 kappaletta. Laskua edelliseen vuoteen verrattuna tuli reilusti, sillä viime vuoden kesäkuussa Wiitä myytiin 666 000 kappaletta. Toinen kovan kolauksen kokenut oli Sony, joka onnistui kesäkuussa kauppaamaan Yhdysvalloissa noin 165 000 PlayStation 3 -konsolia. Edellisen vuoden kesäkuussa konsoleita kävi kaupaksi 405 000 kappaletta, mutta tuolloin myyntiä oli avustamassa juuri julkaistu Metal Gear Solid 4 -peli (MGS4).

Edellisen kuun tavoin konsoleidensa myyntiä onnistui parantamaan Microsoft, jonka Xbox 360 -pelikonsolia kaupattiin kesäkuussa 241 000 kappaletta (viime vuonna 220 000 kappaletta).

Nintendon DS-konsoli pääsi myös lähelle nollarajaa, sillä viime vuoden kesäkuussa kaupaksi kävi 783 000 käsikonsolia ja nyt 767 000 käsikonsolia. Sonyn PSP:n kohdalla tilanne ei ollut yhtä positiivinen, vaan myynnit yli puolittuivat 337 000 konsolista 164 000 konsoliin.

Pelien puolelta parhaiten kaupaksi kävi Prototype, jonka Xbox 360 -versiota myytiin kuukauden aikana noin 420 000 kappaletta. Samaisen pelin PS3-versio ei kuitenkaan mahtunut edes kymmenen myydyimmän pelin listalle ja arveluiden mukaan samantapainen Infamous-peli hankaloitti PS3-version kauppaamista. PS3:n parhaiten menestynyt peli oli listan kuudennen ja seitsemännen sijan napannut Fight Night Round 4, jota kaupattiin PS3-versioina 210 000 kappaletta ja Xbox 360 -versioina 261 000 kappaletta.

Wiin kesäkuun myydyin peli oli listan kolmossijalta löytyvä EA Sports Active -kuntopeli, jota myytiin 289 000 kappaletta. Nintendon pahaksi pettymykseksi Wii Play putosi kesäkuussa pois kymmenen myydyimmän pelin joukosta, jossa se ehti viettää aikaa 29 kuukautta yhtäjaksoisesti.

Aiheet: Pelikonsolit
  The Pirate Bay muuttuu maksulliseksi DEG: Blu-ray-elokuvat kelpasivat kuluttajille alkuvuodesta  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

9 kommenttia

Äskenhän juuri väitettiin, että pelit myyvät enemmän kuin dvd:t.Kumpi on oikeassa?

#117.7.2009 3:48

Ei kumpikaan, kaikki on valetta! Kuusneppa For eva!!

#217.7.2009 9:57

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yesse:
Äskenhän juuri väitettiin, että pelit myyvät enemmän kuin dvd:t.Kumpi on oikeassa?
Tässähän verrattiin peli ja konsoli myyntiä viimevuoteen. On aivan eri keskustelu peli myynti vs elokuva myynti.

#317.7.2009 10:58

mitäs toi pleikkari nyt failaa noin pahasti

#417.7.2009 13:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tubbana:
mitäs toi pleikkari nyt failaa noin pahasti
Se nyt failaa aina ku sen pelit maksaa yks kpl jonku 100€.

#517.7.2009 14:40

X360:n pelit maksaa ihan yhtä paljon. Ainakin suomessa.

#617.7.2009 18:04

no mikä siinä sit failaa, onks se muuten vaan paskempi? ~Saman hintanenkin jo pitkän aikaa ollut

#717.7.2009 19:29

Paha se on pelejä ostaa ku lähes koko vuosi on myyty eioota. Jos pelejä edes julkastais niin saattas niitä sitte ostellaki :)

#821.7.2009 11:08

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:
X360:n pelit maksaa ihan yhtä paljon. Ainakin suomessa.
Ehkä jos kyseessä on uusi peli.Ale pelit ovat paljon halvempia Wiillä ja Xbox360:lla.

#921.7.2009 16:25

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto