*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Hovioikeus: TPB-jutun tuomari oli puolueeton

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 26.6.2009 02:17 Kommentteja (11)

Hovioikeus: TPB-jutun tuomari oli puolueeton Pitkään jatkunut pohdiskelu The Pirate Bayn (TPB) ylläpitäjät vankilaan tuominneen tuomari Tomas Norströmin mahdollisesta puolueellisuudesta on nyt päättynyt, kun Tukholman hovioikeus totesi Norströmin toimineen puolueettomasti ja täten The Pirate Bayn oikeusjuttua ei käsitellä uudestaan käräjäoikeudessa, vaan tapauksen käsittely jatkuu hovioikeudessa.
Hovioikeuden päätös ei ollut suuri yllätys, sillä aiemmin Tukholman käräjäoikeus totesi omassa tiedotteessa Norströmin toimineen puolueettomasti.

Hovioikeuden päätöksessä mukana ollut tuomari Anders Eka totesi lausunnossaan, ettei Norströmin toiminut virheellisesti jutussa, vaikka hän on ollut tekijänoikeusjärjestöjen jäsen. Ekan mukaan tekijänoikeusjärjestöjen jäsenyys ei vaikuta tuomarin puolueellisuuteen, koska Ruotsin laki suojaa tekijänoikeuksia, ja täten myös tekijänoikeusjuttuja käsittelevät tuomarit saavat olla mukana tekijänoikeusjärjestöjen toiminnassa.

Hovioikeus antoi kuitenkin Norströmille huomautuksen, koska hän ei ollut maininnut tekijänoikeusjärjestöjen jäsenyyttään jutun käsittelyn aikana.

TPB-ylläpitäjä Fredrik Neijiä edustava asianajaja Jonas Nilsson oli pettynyt hovioikeuden päätökseen. Hänen mukaansa Norströmin olisi pitänyt ilmoittaa jäsenyyksistään, ja koska Norström ei tehnyt näin, pitäisi juttu käsitellä uudelleen.

Pettynyt oli myös Ruotsin Piraattipuolueen meppi Christian Engström. Engströmin mukaan tapaus osoittaa jälleen sen, ettei Ruotsin oikeusjärjestelmä osaa käsitellä tekijänoikeusjuttuja. Engström pitää nykyisiä lakeja huonoina, jonka lisäksi oikeuslaitokset eivät edes osaa tulkita lakeja oikein. Seitsemän vuotta lautamiehenä toiminut Engström ei muista yhtä huonosti käsiteltyä oikeusjuttua kuin mitä TPB-jutun käsittely on ollut.

Engströmin mukaan tilannetta voi muuttaa ainoastaan politiikan avulla ja hän uskoo vuoden 2010 vaalien muuttavan poliittista tilannetta tarpeeksi, jotta lakiuudistukset ovat mahdollisia.

Edellinen Seuraava  

11 kommenttia

126.6.2009 5:39

Peter Sunde on ilmoittanut, että vie jutun Euroopan ihmisoikeustuomio-istuimeen, sillä (yllätys, yllätys) jutussa viimeisen sanan sanonut tuomari joka jutun arvosteli on listoilla samoissa ryhmissä kuin mm. Peter Drowsky, Monique Wasted, MPAA ja Ifpi-lakimiehet.

Levy-yhtiöt ja kaikki kärsivät kuulemma, mutta on ollut hyvin rahaa upottaa Ruotsin oikeusjärjestelmään O_o

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.6.2009 @ 05:51

226.6.2009 7:22

Eipä paljoa tunnu enää nämä vakuuttelut ja "päätökset" että tuomari ois ollu puolueeton ku kaikki ovat jo oman käsityksensä muodostaneet.

Tekijänoikeudet ovat tietenkin lainmukainen asia mutta kun kyseessä on järjestö vs järjestö niin kyllä se aika iso asia jos tuomari itse kuuluu näinkin selvästi toiseen niistä että puolueettomuus ei tule maalaisjärjelläkään ajateltuna kyseeseen.

Turha se on kyllä valittaakkaan joka päätöksestä kun siellä päättäjinä istuvat vielä ketkä istuvat. Tämän tapauksen jäljiltä piraatit on kuitenki Ruotsissaki saanu jo sen verran porukkaa mukaan että eiköhän sinne saada kohta parempia päättäjiä ja asia korjattua ennenpitkää.

326.6.2009 7:24

Täytyy kyllä toivoa että Ruotsin piraattipuolue kasvaa isoksi tekijäksi.Ei muuten mutta jos kerran meno on jo sellaista että vastapuolen lahjotut tuomarit eivät ole esteellisiä niin kuka sitten on?

426.6.2009 7:35

Kuuluisa kommentti: Money talks, shit walks... :) Pätee hyvin tähän nykyajan menoon.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.6.2009 @ 07:35

526.6.2009 8:45

Minä kun luulin että jäävääminen tehdään nimenomaan ennen käsittelyä jotta vältyttäisiin juurikin tällaiselta jossittelulta? Lieneekö syytä tarkistaa oliko hovioikeuden tuomari jäävi?

626.6.2009 11:21

Miksi levy-yhtiöt kärsivät?

No siksi, että maksavat katojärjestöille apurahaa, jotta ne "suojelisivat" niide "oikeuksia", sen sijaan, että yrittäisivät tuoda markkinoille piratismin tasoisen palvelun.

Mutta ei, haastetaan valmiiksi varattomia yksinhuoltajaäitejä isolla rahalla oikeuteen, vaikka eivät ikinä tule saamaan rahojaan.

What is the fucking point?

726.6.2009 14:12

kaikkein paras tuomari näihin juttuihin on ihan tavallinen peräkyililtä kotoisin oleva ihminen, joka ei ole lukenut näistä jutuista yhtikäs mitään IMHO...

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.6.2009 @ 14:12

826.6.2009 16:16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JJ_Niemi:

Mutta ei, haastetaan valmiiksi varattomia yksinhuoltajaäitejä isolla rahalla oikeuteen, vaikka eivät ikinä tule saamaan rahojaan.

What is the fucking point?
Pyrkivät pelottelemaan tenavia kynimällä nimenomaan yh-äitejä joilla ei ole varaa alkaa viilaamaan pilkkua ja pykälää käräjillä. Pitäis saada aikaiseksi jonkinlainen rahasto josta kustantaa ainakin osa tällaisten ihmisten oikeuskuluista.

926.6.2009 21:06

Lainaus:
Hovioikeus antoi kuitenkin Norströmille huomautuksen
Lämmittänee TPB-poikia yhtä paljon kuin housuun kuseminen..

Sekin olisi varmaan vain hyvästä että huumausainejutuissa tuomari polttelisi pilveä vapaa-ajallaan.

1029.6.2009 9:17
WumWum
Inactive

Usko ainakin Ruotsin oikeuslaitoksiin on mennyt ja eikä Suomikaan kaukana ole.

Oikeuslaitoksia viedään kuin pässiä narussa, sekä sisältä että ulkoa. Oliskohan aika laittaa ihminen etusijalle?


Meitä warettajia kun on satoja miljoonia ja sitten yksi kärsii, koska tekijänoikeuslobbarit väittävät jonkun rikkoneen lakia, koska heillä on "todisteet". p.s. Vertaisverkossa kulkee paljon "laillista materiaalia jota ei välttämättä edes saa muualta".

Kun tekijänoikeusjärjestöt saadaan kuriin, alkaa hirvittävä painostus liittymäoperaattoreita kohtaan. Lobbarit tekevät kaikkensa pitääkseen vanhanajan rahanteko menetelmänsä. Aika on kuitenkin muuttunut ja tekijänoikeusjärjestöjenkin on aika muuttua. Heti!

1115.7.2009 13:41

Liitänpä mukaan keskusteluun vain yhtenevän mielipiteeni että ratkaisu on IMHO käsittämätön. Ymmärtäisin, että tekijänoikeusrikkomuksia/rikoksia käsiteltäessä tuomari kyllä voi olla tekijänoikeusjärjestön jäsen, sen pystyn hyväksymään ihan hyvin *jos* ko. järjestö ei ole oikeudenkäynnissä yhtenä osapuolista.

Jos tuommari kuuluu mihin tahansa järjestöön joka on oikeudenkäynnissä yhtenä osapuolena niin pitäisi olla kaiken järjen mukaan selvä että tuomari on jäävi toimimaan oikeudenkäynnissä.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin (2.12.2016 13:01)
PC-pelikehittäjät ovat viime aikoina laajentuneet mobiilipelimarkkinoille ostamalla sektorilla jo markkinaosuuksia kahmineita yrityksiä. Esimerkiksi Activision Blizzard osti Candy Crush -pelejä ....
Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen (2.12.2016 12:26)
Huawei aikoo päivittää ensi vuoden alussa kaikkiaan kuusi puhelinmallia Android 7.0 Nougatiin. Näin kertovat HDBlog.it- ja Android Central -sivustot, jotka eivät kuitenkaan paljasta tietojensa lähdettä. ....
Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een (2.12.2016 11:16)
Steamin marraskuisten tilastotietojen mukaan lähes puolet pelaajista on siirtynyt Windows 10:een. Satunnaisotantaan perustuvien lukemien mukaan 48,37 prosenttia PC-pelaajista käyttää 64-bittistä ....
2 kommenttia
Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä (2.12.2016 10:53)
Vielä pari vuotta sitten Internet of Things oli hyvin epämääräinen käsite, jota käytettiin lähes kaikissa pöhinäpuheissa, mutta kukaan ei oikein tuntunut käsittävän mitä se käytännössä oikein ....
Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit (2.12.2016 10:32)
Taiwanilainen mobiilipiirikehittäjä MediaTek on esitellyt kaksi uutta suorituskykyisiin älypuhelimiin suunnattua järjestelmäpiiriä. Helio X23 ja Helio X27 ovat muun Helio X20 -malliston mukaisesti ....

Uutisarkisto