Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Piraattien saaliina 7 prosenttia äänistä ja paikka Euroopan parlamentista

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8.6.2009 00:40 Kommentteja (21)

Piraattien saaliina 7 prosenttia äänistä ja paikka Euroopan parlamentista Ruotsin Piraattipuolueen (Piratpartiet) tarina on jatkunut puolueen kannalta menestyksekkäästi, kun puolue nappasi eilen järjestetyissä Euroopan parlamentin vaaleissa noin seitsemän prosentin osuuden äänistä ja täten se sai yhden paikan Euroopan parlamenttiin.

Ruotsin Piraattipuolueen osalta vaalitulos ei ollut viimeaikaisten tapahtumien osalta suuri yllätys, sillä puolueen jäsenmäärä on kasvanut vauhdilla huhtikuussa annettujen TPB-tuomioiden jälkeen, jonka lisäksi ovensuukyselyt povasivat puolueelle jopa yhdeksän prosentin kannatusta ja vähintään yhtä paikkaa.

Puoluetta johtava Rick Falkvinge oli mielissään vaalituloksesta, jonka myötä puolue pääsee vaikuttamaan Brysselissä tehtäviin päätöksiin. Falkvinge kiitti menestyksestä äänestäjiä, jotka ovat hänen mielestään ymmärtäneet, että nyt on aika vaikuttaa.

Piraattipuoluetta äänestivät erityisesti nuoret, joista erinäisten arvioiden mukaan jopa viidennes äänesti piraattipuoluetta. SVT:n tekemän kyselyn mukaan Piraattipuolue ei tunnu kiinnostavan naisia, sillä vain neljä prosenttia naisista tuki puoluetta, kun taas miesten osuus oli 12 prosenttia.

Äänestysaktiivisuus kasvoi Ruotsissa edellisiin EU-vaaleihin verrattuna ja noin 44 prosenttia ruotsalaisista hyödynsi eilen äänioikeuttaan. Täten Piraattipuolue sai Ruotsissa yhteensä noin 215 000 ääntä, ja äänisaaliin myötä se oli vaalien viidenneksi suurin puolue.

  LG esitteli sähköistä paperiaan Channel 4:n vanhat ohjelmat ilmaiskatseluun  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

21 kommenttia

Loistava uutinen... yksi ihminen nyt ei vielä paljoa voi tehdä EU-hallinnossa, mutta tästä se lähtee =)

#18.6.2009 1:05

Nyt kysymys kuuluu: oliko PB:n oikeustappio sittenkin hyvä asia?

#28.6.2009 1:44

Hieno tulos nuorelta puolueelta ja lupaa hyvää ensi vuoden eduskuntavaaleihin, etenkin kun kannatus nuorissa ikäluokissa on todella kovaa. Piratpartiet taitaa olla alle 30-vuotiaiden ruotsalaisten joukossa jo nyt suosituin puolue, eli tulevaisuus on heidän.

#38.6.2009 2:38

jes, onnea piraateille! :)

#48.6.2009 6:32

Suomessa piraatit eduskuntaan seuraavaksi.

#58.6.2009 7:38

*Tuuletus!*

#68.6.2009 8:05

Tuostahan voisi villisti vetää sellaisen johtopäätöksen, että 12% äänestävistä Ruotsin miehistä on nettirikollisia.

#78.6.2009 8:19

Siis mitäköhän nuokin voivat siellä vaikuttaa? Tehdä piratismin lailliseksi euroopassa?

#88.6.2009 8:37

Voisi sanoa, että eilinen oli ikimuistoinen päivä poliittisella kentällä - Ruotsissa piraattipuolue ja Suomessa persut onnistuivat nappaamaan (TPB:n ja Soinin) huiman kannatuksen siivittämänä yhden paikan suurilta puolueilta. Muutoksen myötäisät tuulet puhaltavat.

Pienimuotoisen juhlan paikka siis - myös meille, jotka emme ole ennättämässä Afterdawnin kymmenvuotissynttäreille ylihuomenna.

#98.6.2009 9:15
Ibanez90
Inactive

Todennäköisesti 8 teistä on warettajia ainakin kommenttien perusteella.

#108.6.2009 9:37

Yhtäläisellä todennäköisyydellä samat 8 kirjoittajaa ovat valveutuneita kuluttajia. Mikä mahtoi olla pointtisi?

#118.6.2009 9:48

No eihän hän nyt tosissaan sitä waretus juttua sanonut?? Vai sanoiko :D??

Tosiaan. Ite välillä latailen jotain kiellettyä, mutta ikinä en tietenkään seedaa yhtään! ;) Olisi kyllä parempi jos piratismi loppuisi kokonaan, että saataisiin vielä hyviä pelejä ja elokuvia ja musiikkia..

#128.6.2009 10:04

Eikös piratpartietin pitänyt olla kolmanneksi suurin puolue. Siihen jos vertaa niin vähän heikko tulos.

#138.6.2009 10:32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti t4re:
Eikös piratpartietin pitänyt olla kolmanneksi suurin puolue. Siihen jos vertaa niin vähän heikko tulos.
Jäsenmäärältään kyllä, kannatukseltaan ei. Gallupit povasivat juuri tuon suuntaista tulosta, eli kyllä tämä heille hyvä tulos oli.

#148.6.2009 10:54

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:
No eihän hän nyt tosissaan sitä waretus juttua sanonut?? Vai sanoiko :D??

Tosiaan. Ite välillä latailen jotain kiellettyä, mutta ikinä en tietenkään seedaa yhtään! ;) Olisi kyllä parempi jos piratismi loppuisi kokonaan, että saataisiin vielä hyviä pelejä ja elokuvia ja musiikkia..

Niin ja silloin kaikki tekisävät kovalla vauhdilla vain täyttä paskaa ja kaikki silti ostaisivat sitä, ja rahakirstu kasvais.

#158.6.2009 12:54

Käsittääkseni Piratepartiet ei ole Ruotsissa ainoa puolue, joka laillistaisin nämä P2P jutut? Koko EU:n tasollakin Vihreät ovat kampanjoineet tiedostojen jakamisen sallimisesta.
http://iwouldntsteal.net/

#168.6.2009 13:15

Olisi voinut kuvitella Ruotsin Piratpartietille kahtakin paikkaa kovan suosion ja maineen vuoksi.

Vaikka eipä se tainnut kauas jäädäkkään kun Ruotsin KD sai jo 4.7% yhden paikan ja Vihreät 2 paikkaa 10,8%:lla äänimäärästä.

Oli kyllä eilen heti vaalien jälkeen pakko käydä kurkkaamassa PP.se:n sivuilla että montako ehdokasta lähtee.



#178.6.2009 15:54

Onneksi olkoon PP.

#188.6.2009 16:11

Ei näin.

#198.6.2009 22:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Flibo:
Ei näin.
Niinpä. Toinen varma paikka heti olisi ollut parempi. Etkö sitä tarkoittanutkin? ;)

#208.6.2009 22:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jake1912:
Tuostahan voisi villisti vetää sellaisen johtopäätöksen, että 12% äänestävistä Ruotsin miehistä on nettirikollisia.
Voisi ja voisi... Arvio saattaa olla lähellä totuutta tai sitten ei. Lainmuutoksen kannattaminen ei tarkoita sitä että elää jo noudattaen "omia lakejaan" eli siten kuin toivoisi lakien sallivan... Esim. kannabiksen laillistamisen kannattajistakin vaikka suurin osa luultavasti pössyttelee niin mukana on myös porukkaa jotka toivoisivat voida laillisesti pössytellä mutta eivät sitä laittomana harrasta (tunnen itsekin yhden tällaisen henkilön) - varmasti sama pätee myös vapaan latailun ja jakamisen kannattajiin, mutta määrää en muuten rupea spekuloimaan. Tästä ei voi tehdä kuin suht. perusteettomia arvailuja mutta siihen arvioon en kyllä itse usko että kaikki tätä kannattavat tällä hetkellä automaattisesti rikkoisivat lakia.

#2123.6.2009 0:15

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto