Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Tuhansia elokuvia ladannut ja jakanut todettiin syyttömäksi

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 31.5.2009 20:31 Kommentteja (19)

Tuhansia elokuvia ladannut ja jakanut todettiin syyttömäksi Espanjassa oikeus on hylännyt syytteet miestä vastaan, joka oli ladannut vertaisverkoista yhteensä jopa 3 322 tekijänoikeuksilla suojattua elokuvaa. Hän oli myös jakanut elokuvia muille, TorrentFreak kertoo.

Espanjan Pamplonan rikostuomioistuin totesi kyseisen tuhansia elokuvia ja tuntemattoman määrän musiikkia ladanneen henkilön syyttömäksi, koska syyttäjä ei pystynyt esittämään näyttöä siitä, että hän olisi tehnyt rikoksen ansiotarkoituksessa. Espanjalaisen 20minutos.es-sivuston mukaan mies latasi tiedostot vuosina 2003 - 2004.

Oikeuden päätökset ovat kääntyneet Espanjassa lähes poikkeuksetta yksityisen lataajan hyväksi, vaikka tekijänoikeusjärjestöt ovatkin hangoitelleet vastaan. Espanjassa tunnutaankin pitävän yksityisen lataajan puolia, mikäli motiivina ei ole ollut raha, vaan musiikki ja elokuvat on ladattu omaan käyttöön.

Koska Espanjassa suhtaudutaan yksityiseen lataamiseen myönteisemmin kuin useimmissa muissa maissa, ei ole yllätys, että maassa rikotaan enemmän tekijänoikeuksia kuin missään muualla.

  Sims 3 matkalla suosituimmaksi piraattipeliksi Sky TV näkyy syksyllä Xbox 360:lla  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

19 kommenttia

Hmm. Olenkin aina pitänyt Espanjasta... :D

#131.5.2009 20:33
Michelola
Inactive

no ehdottomasti oikea meininki. Muu EU sais ottaa mallia

#231.5.2009 20:36

Hieno maa.

#331.5.2009 20:50

Hieno juttu!

#431.5.2009 21:52

Näin sen olla pitää! Rispektit Espanjalle!

#531.5.2009 22:13

espaniaan siis

#631.5.2009 22:40

Olenkin aina pitänyt tuosta maasta 8)

Noin sen pitäisi olla muuallakin: ei ansiotarkoitusta - ei laitonta.

#731.5.2009 23:13

Mjoo kyl täs epsanjaan ollaanki mennossa pitemmäksi aikaa. Ehkä jään lopullisesti kun hamppuakin saa poltella kotonaan ilman et poliisi tulee.

#81.6.2009 0:10

Hieno maa. Työttömyys huipussaan ja torit täynnä rosvoja. En kyllä ensimmäisenä muuttaisi.

#91.6.2009 4:47

Eikä eläkkeestä peritä veroa ollenkaan, hieno maa.

#101.6.2009 5:22

En haluais olla combobreaker, mut tuollakaan nyt hommat ei menny IHAN niin kuin pitäis... En mitenkään(missään tapauksessa) ole RIAA:n ja muiden vastaavien puolella, mutta toi oli taas yksi näyttö kun hommat katsottiin liian läpisormien.

Nyt pitää kyl sanoa, mitä on sanottu jo monta vuotta ja mitä jopa yksi korealainen sanoi ihan vahingossa (koska englannin kieli 10+): "Did the problem become to a solution."
Jos jengi miettis asoita näin, niin hommat toimis huomattavasti paremmin...

Tällä hetkellä RIAA:t summuut, tökkii pikku tikulla ampiais pesää ja tekee ampiaisista vieläkin vihaisempia. (is there another way to do it?)... vastauksia (omani on: Kyllä on!)

#111.6.2009 9:10

Lähdetään kaikki Espanjaan, koska täällä kaikki harmaa, pikkuisen laiton kielletään? Kaikki hauskuus loppuu... Suomessa ei kohta enää onnistu musiikin tai elokuvien p2p-levitys ilman, että on vaara joutua maksamaan hirveitä tekijänoikeuskorvauksia niiden tekijöille. Lisäksi liikenteeseen ylinopeuksiin on tulossa typerä nollatoleranssi, kuka sitä nyt nopeusrajoitusten mukaan jaksaa ajella. Kaiken lisäksi televisiotaan ei enää kauaa pysty katsomaan salaa ilmaiseksi vaan pitää ruveta maksamaan jotain hemmetin mediamaksuja.

#121.6.2009 15:47

Joo kait sitä vois jossain vaihees muuttaa vaikka Ibizalle. Ei varmaa yhtää hullumpi paikka asua:D

#131.6.2009 18:06

Kuinkas kävis suomen maalla samassa tapauksessa?

#141.6.2009 22:06

Eikös uutisen sisällön perusteella ole itse asiassa niin, että nuo mediaosapuolen väittämät tekijänoikeuden rikkomukset eivät Espanjan lainsäädännön näkökulmasta ole rikkomuksia, mikäli niillä ei ole tavoiteltu merkittävää taloudellista hyötyä. Eli siis Espanjassa rikotaan tekijänoikeutta VÄHEMMÄN kuin monessa muussa maassa.

#152.6.2009 14:23

Lainaus:
Noin sen pitäisi olla muuallakin: ei ansiotarkoitusta - ei laitonta.
Samaa mieltä.

#162.6.2009 17:09

Jälleen yksi syy muuttaa espanjaan =), alkaa näyttää aika paratiisilta tuo maa

#172.6.2009 17:39
Hybridi
Inactive

Hienoa, hienoa... :O oho mikä määrä, minun yhteydelläni tuohon menisi ikuisuus, koska yhden 700MB elokuvan lataa 6 tunnissa.. ;( Buu!

#186.6.2009 6:05

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:
no ehdottomasti oikea meininki. Muu EU sais ottaa mallia
oikeassa olet

#197.6.2009 11:11

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto