Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

PlayStation Homella jo 6,5 miljoonaa käyttäjää

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 30.5.2009 10:50 Kommentteja (4)

PlayStation Homella jo 6,5 miljoonaa käyttäjää Sony julkaisi pitkän odotuksen jälkeen PlayStation Home -virtuaalimaailmansa beta-version kaikille PlayStation 3:n käyttäjille hieman alle puoli vuotta sitten. Kiinnostusta palveluun on ollut paljon, sillä jopa 6,5 miljoonaa käyttäjää on jo kokeillut PlayStation Homea.

GamesIndustry.biz-sivuston haastateltavana ollut PlayStation Home -projektin vetäjä Peter Edward kertoo olevansa mielissään Homen saavuttamasta suosiosta.

"Julkaisimme beta-version joulukuussa, jonka jälkeen palvelun on ladannut noin 6,5 miljoonaa käyttäjää. Käyttäjäkuntamme on hyvin aktiivinen, eivätkä he käy vain kääntymässä, vaan palaavat aina uudelleen. Tämä on tietysti olennaista ja tärkeää tällaiselle palvelulle", Edward kertoo.

Peter Edwardin mukaan Home-palvelulla on tällä hetkellä enemmän palaavia käyttäjiä kuin sen jättäviä käyttäjiä. Suunta yritetään pitää oikeana kasvavan ja päivittyvän sisällön avulla, jolloin käyttäjien kiinnostus pysyy yllä.

Voiton tavoittelu ei ole Edwardin mukaan tällä hetkellä PlayStation Home -palvelun ainoa päämäärä, mutta tietysti yksi useista tavoitteista.

"Teemme tällä hetkellä sekä voittoa että tappiota. Tuoton saaminen on tietysti tärkeä osa, kuten kaikessa muussakin. Olemme kuitenkin siinä uskossa, että kun käyttäjät pidetään tyytyväisinä ja heille tarjotaan hyvää sisältöä, saadaan heidät palaamaan palveluun uudelleen ja uudelleen. Rahallinen puoli hoituu tällöin lähes itsestään", hän aprikoi.

Aiheet: Pelikonsolit
  HDMI 1.4 tuo mukanaan mm. 3D-kuvan ja verkkoliikenteen Iso-Britanniassa seitsemän miljoonaa warettajaa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

4 kommenttia

Xbox Livellä 5 kertaa enemmän?

#130.5.2009 20:55
Michelola
Inactive

ei oo verrattavavissa

#230.5.2009 23:10

Lainaus:
Käyttäjäkuntamme on hyvin aktiivinen, vätkä he käy vain kääntymässä, vaan palaavat aina uudelleen.

#331.5.2009 9:06

Olen hieman ihmetellyt tämän ohjelman funktiota. Hahmon luominen oli oikein mukavaa monipuolisella muokkausohjelmalla, mutta mitä luomani tukeva insinööri tekee tässä virtuaalimaailmassa? Juoksen muutaman paikan välillä katsellen muita höpöttäviä hahmoja ja odottelen päivitysten latautumista? Voin myös pelata muutamaa "kolikkopeliä" ja voin katsella esityksiä leffateatterissa. Näen kyllä potentiaalin, mutta ei sitä kyllä tällä hetkellä mitenkään hyödynnetä...

#431.5.2009 19:06

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (15)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto