AfterDawn logo

BSA: Luvattomien ohjelmakopioiden käyttö on kasvussa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
17 kommenttia

Tietokoneohjelmistojen luvatonta kopiointia vastaan taisteleva Business Software Alliance (BSA) on julkaissut tietoja tutkimusyhtiö IDC:n tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan luvattomien ohjelmakopioiden käytön suosio kasvoi viime vuonna kolme prosenttiyksikköä.

Viime vuonna luvattomien ohjelmakopioiden osuus kansainvälisistä ohjelmistomarkkinoista oli noin 41 prosenttia. Näiden luvattomien ohjelmakopioiden kauppaamisen ja käyttämisen arvioidaan aiheuttaneen viime vuonna yli 50 miljardin dollarin tulonmenetykset ohjelmistoyrityksille.

Suurimpana syynä luvattomien ohjelmakopioiden suosion kasvamiselle kansainvälisesti ovat BSA:n mukaan Kiinan ja Intian markkinat, joissa nopeasti kasvaneet tietokoneiden toimitusmäärät ovat myös kasvattaneet luvattomien ohjelmakopioiden suosiota.

Intian ja Kiinan lisäksi luvattomien ohjelmakopioiden suosio kasvoi viime vuonna myös Suomessa (PDF). Suomessa luvattomien kopioiden prosenttiosuus on kuitenkin kohtuullisen pieni moniin muihin maihin verrattuna, sillä Suomessa tietokoneohjelmista noin 26 prosenttia on luvattomassa käytössä. Harvinaisinta luvattomien ohjelmakopioiden käyttäminen on Yhdysvalloissa, jossa vain noin viidennes ohjelmista oli luvattomia kopioita, mutta tästä huolimatta Yhdysvalloista tulevat tulonmenetykset ovat BSA:n arvioiden mukaan suurimmat 9,1 miljardin dollarin osuudella.

Suomessa luvattomat ohjelmistokopiot aiheuttivat ohjelmistoteollisuudelle viime vuonna noin 139 miljoonan euron tappiot. Euromääräinen summa on BSA:n tiedotteen mukaan suurin Suomessa mitattu menetys sitten vuoden 2003. Vuonna 2007 vastaava summa oli 114 miljoonaa euroa, joten viime vuonna kasvua tuli yli 20 prosenttia.

IDC:n selvityksen mukaan luvattomien ohjelmakopioiden kitkeminen pois markkinoilta voisi luoda jopa satoja tuhansia uusia työpaikkoja ja samalla auttaa talousongelmissa kylpeviä valtioita useiden miljardien dollareiden edestä.

17 KOMMENTTIA

mjk1/17

Olisikohan hinnalla jotain tekemistä asiankanssa :-p, meinaan kuvankäsittelyohjelmat ovat sika kalliita, onneksi tuli joskus vanhan koneen mukana photoshop-versio se köyhä ... mutta tuskin olisin ostanut kaupasta sillähinnalla.

pain832/17

Millähän he ovat tämän todenneet? Ettei vaan myynnin laskemisella... Tosi asia on se, että nykyään lähes jokaisesta ohjelmasta löytyy ilmainen ja käyttökelpoinen versio.

Elmokki3/17

GIMP on ainakin ihan kohtuullinen ilmainen vaihtoehto Photoshopille, ainakin amatöörille ;)

stillborn4/17

Lainaus:

IDC:n selvityksen mukaan luvattomien ohjelmakopioiden kitkeminen pois markkinoilta voisi luoda jopa satoja tuhansia uusia työpaikkoja ja samalla auttaa talousongelmissa kylpeviä valtioita useiden miljardien dollareiden edestä.

Huutonaurua tälle anal-yysille.

Pihlis125/17

Ainut mistä itse maksan vapaa-ajan käytössä on käyttis ja pelit mitä pelaan. Ja Photoshop CS on nyt ainut maksullinen softa mitä käytän työssäni. Kaikki muut työssäni käyttämät ohjelmat ovat ilmaisia ja hyvin olen pärjännyt niillä.

parazitez6/17

höh... ei saa varettaa... on mullakin 3 maksettua softaa joista 2 on FlashFXP ja WinRAR... :D

arcanix7/17

Itsellä ainakin piraattiohjelmien käyttö on loppunut kokonaan. Ennen niitä ei saanut muuta kuin maksullisena, eikä tulottomana teininä ollut varaa niitä ostaa. Nykyään kaikki koneella on opensourcea tai muuten ilmaista, mitä nyt piirtopöydän mukana tullut elements pyörii tietty, hakkaa gimpin käytettävyydessä satanolla, vaikka toimintoja onkin vähemmän. Pelkillä levelseillä pääsee jo pitkälle, gimp totta kai varalla jos tulee jotain vaativampaa.

Töissä minullakin ainoa maksullinen ohjelma on virustorjunnan lisäksi Photoshop CS3.

Supo8/17

Ilmankos Kiina Ja Intia pärjää niin loistavasti kun varastavat lännestä sekä ohjelmat,muotoilun että tekniikan.Ja lännen hallitukset työntävät sormensa omaan anaaliin ja pyytävät voisivatko kenties vielä antaa jotain lisää.Luulisi yritystenkin kiinnostuvan tästä kilpailu tilanteen vääristymästä mutta ei kiinnosta.

mhieta9/17

Itse en kyllä ymmärrä miksi pitää warettaa muutaman kympin arvoisia softia. Tuskimpa se hinnasta on kiinni ja jos on niin mikä olisi oikea hinta?

QoS10/17

Älkää warettako, käyttäkää vapaata softaa.

teme56511/17

Lainaus:

IDC:n selvityksen mukaan luvattomien ohjelmakopioiden kitkeminen pois markkinoilta voisi luoda jopa satoja tuhansia uusia työpaikkoja ja samalla auttaa talousongelmissa kylpeviä valtioita useiden miljardien dollareiden edestä.

Siinä on taas olla joku tosi viisas. Tässä on taas käytössä se tuttu olettamus että jos softaa/leffaa/mp3:sta x ei löydä ilmaiseksi, se mennään automaattisesti ostamaan.

mjk12/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mhieta:

Itse en kyllä ymmärrä miksi pitää warettaa muutaman kympin arvoisia softia. Tuskimpa se hinnasta on kiinni ja jos on niin mikä olisi oikea hinta?

Muutaman kympin? esim, kunnollinen kuvankäsittely ohjelma maksaa satasia ja samallatavalla videoiden etc ei siis halpoja, tosin itse olen kanssa siirtynyt ilmaisohjelmiin :-p.

Ddarud13/17

Photoshopista saa maksaa sen tonnin, että ihan pari kymppiä.

Edit: Creative Suite 4 Design Premium maksaa 2000 € :pppp. Ostan_vissiin_heti!11

tonttila14/17

Lainaus:

luvattomien ohjelmakopioiden kauppaamisen ja käyttämisen arvioidaan aiheuttaneen viime vuonna yli 50 miljardin dollarin tulonmenetykset ohjelmistoyrityksille.

.

Mitenkähän tuokin laskettiin. Luulevatko ne että jokainen piraattiohjelmaa käyttävä ostaisi juuri sen tuotteen jos joutuisi ostamaan ohjelmat. Ehkä valitsisi ilmaisen siinä vaiheessa.

mhieta15/17

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mhieta:

Itse en kyllä ymmärrä miksi pitää warettaa muutaman kympin arvoisia softia. Tuskimpa se hinnasta on kiinni ja jos on niin mikä olisi oikea hinta?

Muutaman kympin? esim, kunnollinen kuvankäsittely ohjelma maksaa satasia ja samallatavalla videoiden etc ei siis halpoja, tosin itse olen kanssa siirtynyt ilmaisohjelmiin :-p.

Tarkoitin lähinnä WinRARin kaltaisia softia. Ja tosiaankin on paljon softia jotka maksavat 20-30 euroa/dollaria.
Toki Photoshop tahi Creative Suitet maksavat. Mutta miksi niitäkään pitäisi warettaa?

muppis16/17

Eipä ole tällä hetkellä koneella asennettuna mitään maksullista ohjelmaa ja hyvin pärjään. Musiikkikin tulee nettiradiosta, joten sitäkään ei ole piratisoitu.

jartar17/17

Lainaus:

Tarkoitin lähinnä WinRARin kaltaisia softia. Ja tosiaankin on paljon softia jotka maksavat 20-30 euroa/dollaria.
Toki Photoshop tahi Creative Suitet maksavat. Mutta miksi niitäkään pitäisi warettaa?

Photoshop CS4 = Photoshop Creative suite 4

Photari on varmasti yksi yleisimmistä ns. ammattisoftista mitä waretetaan. Erittäin monikäyttöinen ohjelma josta moni pystyy hyötymään.

Sillä nyt ei ole merkitystä miksi ihmiset esim. sen photarin warettaa vaan sillä että ellei photaria olisi mahdollista warettaa niin kuinka moni sen ostaisi?

Koska tämä on mahdoton tietää niin on aika vaikeaa laskea todellista ohjelmistojättien tappioita...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT