AfterDawn logo

MPAA:n opetusvideo neuvoo DVD-elokuvien kopioimista

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
20 kommenttia

Yhdysvalloissa voimassa olevan DMCA-lainsäädännön (Digital Millennium Copyright Act) takia monien kaupallisten elokuvien kopiointi ei ole laillista, koska kuluttajat eivät saa kiertää kopioinnin yhteydessä DVD-Video-levyillä mahdollisesti käytettävää CSS-kopiointisuojausta.

Elokuvastudioiden harmiksi Yhdysvalloissa asuvat kuluttajat eivät tunnu piittaavaan DMCA-laista, vaan he kopioivat kaupallisia DVD-elokuvia vaikka tämä tarkoittaa lain rikkomista. Elokuvateollisuuden etuja suojeleva MPAA (Motion Picture Association of America) ei luonnollisesti ole kovin mielissään kuluttajien toimista, mutta monien yllätykseksi MPAA opastaa myös itse, kuinka DVD-elokuvia voidaan kopioida.


MPAA:n levittämä opetusvideo DVD-elokuvien kopioimisesta on tarkoitettu opettajille ja luennoitsijoille, jotka voivat videon ohjeiden avulla tehdä DVD-elokuvan pätkästä tai pätkistä oman videon, jota he voivat näyttää opetustarkoituksissa oppilaille. MPAA:n videon ohjeet ovat kuitenkin monien mielestä vähintäänkin koomisia, sillä MPAA:n ohjeiden mukaan DVD-elokuvien kopiointi suoritetaan kuvaamalla toistettavaa videota videokameralla. Tällöin tuloksena on ns. analoginen kopio, jossa mm. kuvan- ja äänenlaatu kärsivät selvästi, jonka lisäksi kopion tekeminen onnistuu ainoastaan videon normaalilla toistonopeudella.

Laadullisten ongelmien lisäksi kopion tekeminen vaatii luonnollisesti videokameran ja sopivan kuvaustilan, joten kyseessä ei ole paras tai helpoin tapa tehdä kopiota olemassa olevasta DVD-elokuvasta.

MPAA tukee nykyisellään kantaa, jonka mukaan kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta kiertää CSS-kopiointisuojausta. DMCA-lakiin tehdyt muutokset sallivat kuitenkin nykyisellään opettajien kiertää CSS-suojaukset, jos kopioitavia videoita käytetään ainoastaan opetustarkoituksissa. MPAA ei kuitenkaan anna opettajille neuvoja tämän operaation suorittamiseksi, vaan MPAA:n mielestä tässäkin tapauksessa opettajien tulisi tehdä kopio videokameran avulla.

DMCA-lakiin mahdollisesti tulevia muutoksia mietitään parhaillaan ja CSS-kopiointisuojauksen lisäksi tapetilla ovat mm. matkapuhelinten jailbreak-oikeudet.

Alla DMCA-lain muutosehdotuksia käsittelevässä tilaisuudessa kuvattu video, jonka alussa näkyy osa MPAA:n opetusvideosta.

20 KOMMENTTIA

6volttia1/20

-

mcmopo2/20

Siis tämhän on vitsi? eikö..? Siis ihan oikeesti?

Gurumies3/20

Typerää, että tekijänoikeusjärjestöt päästetään Suomalaiseen opetusjärjestelmään "luennoimaan" piratismista samoin kun poliisi luennoi huumeiden vaaroista.

OneMember4/20

Miksi pitäisi tehdä huonoa laatua, kun saman voi tehdä hyvällä laadulla valmiilla ilmaisilla ohjelmilla?

Sumppi875/20

Tän on pakko olla vitsi.. Nauru tuli juttua lukiessa.

Mustis16/20

Edelleenkin oli si mikä suojaus levyssä tahansa ni kerran ku olen äänitteen ostanut niin omassa käytössäni teen sillä mitä haluan.. oli si lait mitkä hyvänsä. Nuo suojauksethan on melkein verrattavissa siihen et Fiskars pistäis lapioiden päähän muovisuojukset ja sanois ettei sillä saa maata kaivaa ja suojuksen poisto rikkois lakia.

pesiaali7/20

tuo lienee kai sit sellainen TC-versio tuosta opetusnauhasta.

vinikka8/20

Aamun paras sai vitummoiset naurut tuosta hahahhahah

LoBer9/20

Päivän paras vitsi. Oisko pari vuotta linnaa jokaselle joka tuon videon kahtoo vai?

mjk10/20

Hyvä vitsi...MPAA oikeuteen kopiosuojausten kierrosta tai oikeastaan sen opettamisesta :-p.

HifiTollo11/20

Kyllä kaikilta jonkun elokuvan katsoneilta pitää amputoida aivot pois, sillä niihinhän voi jäädä muistikuva leffasta, siis laiton kopio.

Tai sitten kasettimaksu kaikkien aivoille, silmille, korville....

Bani66612/20

Miten se voi ehdottaa videokuvausta? Kelatkaa jos yks eka kopiois sen sit antais toiselle joka seki kopiois siitä kopiosta kopion jne, nii miltä se 10. videonauha näyttäis? tai pikemminkin kuulostais? :)

Aika huvittavaa toi. MPAA oikeuteen opettamisen estämisestä! XD

mbsjoblom13/20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gurumies:

Typerää, että tekijänoikeusjärjestöt päästetään Suomalaiseen opetusjärjestelmään "luennoimaan" piratismista samoin kun poliisi luennoi huumeiden vaaroista.


Tämä vain osoittaa sen miten korruptoituneessa yhteiskunnassa elämme.
Toivon vaan etteivät nämä mafioosot tule minun poikani kouluun saarnaamaan. Mielummin saisivat vaikka PirateBayn kaverit tulla kertomaan internetin suunnattomista mahdollisuuksista.

aph190014/20

Tämä on varmaan joku vanha aprilli pila

sumppi1215/20

Huoh...

TheFox6916/20

No huhhuh...

muranziel17/20

Sori jos astun varpaille, mujt aprilli päivä meni jo.

jamppa6718/20

Minusta tuossa ei ollut oikeastaan mitään hauskaa.
Kaikki peelot olisivat varmasti mielissään, jos tuossa oikeasti olisi neuvottu tekemään kopio hyvälaatuisesti. On ihan hyvä, että edes tuollainen "opetuspätkä" on sallittua.
Mutta kylmä tosiasia on se mistä eräs kotimainen bändikin laulaa, että "kiva tehdä kaikkee mitä kielletään".

yussef19/20

Eeeehh...ei voi olla totta..

Ei tällä tavalla piratismia varmaan ainakaan vähennetä..

windown20/20

Tuli päivän parhaat naurut.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT