Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

20 piraattikauppiasta tuomittiin vankeusrangaistuksiin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30.4.2009 12:19 Kommentteja (8)

20 piraattikauppiasta tuomittiin vankeusrangaistuksiin Monissa maissa elokuvien, pelien ja musiikkilevyjen piraattikopioita myydään avoimesti kaduilla. Internetin aikakaudella piraattituotteiden myyntiä voi kuitenkin harjoittaa myös verkkohuutokaupoissa. Kummassakin tapauksessa kiinnijäämisen riski on aina olemassa ja tämän saivat huomata myös eBayn kautta piraatti-CD:eitä kaupanneet italialaiset, jotka tuomittiin vankeusrangaistuksiin ja vahingonkorvauksiin toimistaan.

Tuomitut olivat myyneet eBayn kautta CD-levyjä, joihin he olivat tallentaneet kappaleita MP3-muodossa. Kappaleet oli alun perin ladattu P2P-ohjelmien avulla, joten kauppiaat pystyivät helposti vastaamaan asiakkaiden kysyntään lataamalla uudet kappaleet P2P-ohjelmien avulla tietokoneelle, jonka jälkeen ne oli helppo tallentaa CD-levylle.

Tuomitut jäivät toimistaan kiinni vuonna 2007, kun Italian poliisi suoritti ratsian piratismia vastaan taistelevan FPM-järjestön kanssa. Ratsian yhteydessä poliisi takavarikoi tietokoneita ja tallentavia CD-asemia.

Tuomittujen vankeusrangaistukset eivät olleet erityisen ankaria, sillä 20 ihmisen saamista tuomioista pisin vankeusrangaistus oli kahdeksan kuukauden mittainen. Vahingonkorvauksien osalta tilanne ei ole kuitenkaan yhtä valoisa, vaan IFPI:n tiedotteen mukaan tuomituilta aiotaan penätä yhteensä noin kymmenen miljoonan euron korvauksia.

  Tule ja testaa: download.fi -sivuston uusi ilme Paramount ottaa käyttöön BD+-kopiointisuojauksen  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

8 kommenttia

Michelola
Inactive

<insert perus "tollasien kuuluukin jäädä kiinni" -kommentti>

#130.4.2009 12:47

Mieli teki jo sanoa, että nyt tuomittiin taas oikeita, mutta en sano, kun Michelola ehti ensin.

Sen sijaan hieman huvituttaa tuomioiden kovuus suhteessa TPB-tuomioihin. 20 hengelle 8 kk linnaa ja jotain miljoonia korvaussummia (jos 10 milj. pitää paikkansa, niin 500 000 paikallista valuuttaa per pärstä), kun harrastivat kaupallista piratismia. Vastapuolella TPB, joka on vain mahdollistanut ihmisten välisen kulttuurin jakamisen ja linnatuomio on kovempi ja korvaukset suuremmat.

Vaikka tiedossahan se oli, ettei TPB-oikeudenkäynti mitään todellista oikeudenkäyntiä ollut vaan mediateatteria.

#230.4.2009 13:24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hamatti:
Mieli teki jo sanoa, että nyt tuomittiin taas oikeita, mutta en sano, kun Michelola ehti ensin.

Sen sijaan hieman huvituttaa tuomioiden kovuus suhteessa TPB-tuomioihin. 20 hengelle 8 kk linnaa ja jotain miljoonia korvaussummia (jos 10 milj. pitää paikkansa, niin 500 000 paikallista valuuttaa per pärstä), kun harrastivat kaupallista piratismia. Vastapuolella TPB, joka on vain mahdollistanut ihmisten välisen kulttuurin jakamisen ja linnatuomio on kovempi ja korvaukset suuremmat.

Vaikka tiedossahan se oli, ettei TPB-oikeudenkäynti mitään todellista oikeudenkäyntiä ollut vaan mediateatteria.
eikös tuomari tuossa TPB jutussa määrittänyt myös tuomiot?

#330.4.2009 14:23

@Hamatti

Onhan se ihan normaalia nykyisessä yhteiskunnassa, että itse rikoksen tekijät pääsevät vähällä.

Onhan se paljon pahempi asia pitää torrent trackeria ja auttaa laillisen sekä laittoman tiedoston jaossa, kuin esim. raiskata, varastaa, tuhota omaisuutta...
Kyllä kohta p2p verkkojen kannattajille tulee pahempia rangaistuksia kuin taposta syytetyille.

Hyvä että meillä on prioriteetit kunnossa.

#430.4.2009 14:24

waretus hyvä, piratismi huono

#530.4.2009 15:16

Tämä on juuri sitä oikeata piratismia, mistä pitääkin jäädä kiinni.

#630.4.2009 16:22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:
<insert perus "tollasien kuuluukin jäädä kiinni" -kommentti>
Tollasia nappuloitahan ne hamuaa "jotka tuomitsee"

#730.4.2009 21:15

Lainaus:
eikös tuomari tuossa TPB jutussa määrittänyt myös tuomiot?
Et kai sä ees kehtaa sanoo sitä maksettuu paskanpuhujaa tuomariks,pelkkä pellle se oli ja oikeudenkäynti uusitaan tottakai.

Siltä pitää välittömästi ottaa tuomarin arvo pois ja oikeuteen ja linnaan ,tollasia korruptoituneita kääkkiä tarvita enää missään.

#81.5.2009 20:52

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto