Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

GE esitteli 500 gigatavun holografista levyä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27.4.2009 20:36 Kommentteja (6)

GE esitteli 500 gigatavun holografista levyä Tallennusmedioiden kehitys on jatkunut viime vuosien aikana vauhdikkaana, ja monet eri tutkimus- ja kehityslaitokset ovat julkaisseet tietoja omista keksinnöistään, joiden avulla CD-levyn kokoiselle levylle voidaan tallentaa satojen gigatavujen edestä tietoa.

Viimeisin tällaisen kehitysaskeleen esittelijä on General Electric (GE), jonka holografista tallennusmenetelmää hyödyntävät levyt voivat tallentaa tietoa jopa 500 gigatavun edestä. Täten yhdelle tällaiselle levylle voisi tallennuskapasiteetin puolesta tallentaa kymmenen kaksikerroksista Blu-ray-elokuvaa.

Holografisen tallennusmedian tuoma etu nykyisiin optisiin tallennusmenetelmiin verrattuna on se, että tietoa voidaan tallentaa levyn sisään useisiin eri kerroksiin, kun taas nykyiset levyt tukevat tiedon tallennusta yleensä yhteen tai kahteen kerrokseen. Tiedon tallentaminen ja lukeminen useista kerroksista on luonnollisesti hankalampaa kuin tiedon lukeminen levyn pinnasta, mutta GE:n holografisen tutkimusosaston johtajana tunnettu Brian Lawrence sanoi yrityksen tehneen materiaalin osalta uuden läpimurron, jonka avulla levyille kirjoittamisen ja niiltä lukemisen pitäisi helpottua huomattavasti.

GE:n tekniikka on tarkoitettu alun perin arkistointikäyttöön, mutta Lawrencen mukaan samoja tallennuslevyjä voisi hyödyntää myös kuluttajaelektroniikassa. Tämä mullistus ei kuitenkaan saavu olohuoneisiin vielä muutamaan vuoteen, koska GE:n tekniikka on toistaiseksi vasta laboratorioasteella. GE:n arvioiden mukaan tekniikka voidaan saada markkinoille vuosien 2011 tai 2012 aikana, jolloin levyn tarjoaman tallennustilan pitäisi kustantaa 10 senttiä per gigatavu eli 500 gigatavun levy maksaisi tällöin 50 dollaria.

Holografisten formaattien kanssa on kuitenkin aiemmin esiintynyt useita ongelmia, joiden takia niiden saapuminen kuluttajamarkkinoille on viivästynyt useaan otteeseen, joten GE:n aikatauluun saattaa tulla vielä muutoksia. Ongelmia on kokenut mm. Maxell, joka lupasi tuoda 300 gigatavun tallennuskapasiteetilla varustetut levyt markkinoille vuonna 2006.

  RapidSharen kautta Metallican levyä jakanut jäi kiinni Saksassa Euroopassa ilmainen Xbox LIVE Gold -viikonloppu  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

6 kommenttia

Vielä jaksavat naarmualttiita levyjä väkerrellä :P No mikäs siinä.. itse tosin toivoisin että siirryttäisiin tekniikkaan joka ei ole altis naarmuuntumiselle, eikä tarvitse fyysisesti liikkuvia osia toimiakseen. Ehkä sitten joskus.

#127.4.2009 22:33
Michelola
Inactive

Ja muutenkin tiedon säilyvyyteen vois panostaa enemmän. Nykyiset optiset levythän menee lukukelvottomiks 10+ vuodessa vaikka ei naarmuuntuisikaan.

#227.4.2009 23:14

SSD saattaa nytten saada vähän pakkia.Ellei hinta laske ja koko nouse.

#328.4.2009 0:04

GE:n arvioiden mukaan tekniikka voidaan saada markkinoille vuosien 2011 tai 2012 aikana, jolloin levyn tarjoaman tallennustilan pitäisi kustantaa 10 senttiä per gigatavu eli 500 gigatavun levy maksaisi tällöin 50 dollaria.


Tallennettavat CD-, DVD-, Blu-ray, HD DVD ja MiniDisc-levyt


Muistia enintään 1 gigatavu 0,20 euroa
Muistia yli 1 gigatavu, mutta enintään 10 gigatavua 0,60 euroa
Muistia yli 10 gigatavua, mutta enintään 25 gigatavua 1,20 euroa
Muistia yli 25 gigatavua 1,80 euroa

#428.4.2009 7:20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti parazitez:
GE:n arvioiden mukaan tekniikka voidaan saada markkinoille vuosien 2011 tai 2012 aikana, jolloin levyn tarjoaman tallennustilan pitäisi kustantaa 10 senttiä per gigatavu eli 500 gigatavun levy maksaisi tällöin 50 dollaria.


Itse maksoin jo 58€ 500gigatavun levystä.

#528.4.2009 14:53

Joskus, aikoja sitten (n.1980), tuota hologrammitallennusta tutkittiin ja silloin parhaaksi tallennusmateriaaliksi todettiin suolakide.
Erikoista oli vielä se ilmiö, että jos aikaansatu tallenne pirstottiin, niin jokainen yksittäinenkin kide sisälsi koko alkuperäisen informaation.
Toivotaan, että tämä ominaisuus on vielä jonakin päivänä käytössä.
Kopiointiin se toisi todella valtavat näkymät.

#628.4.2009 17:32

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto