*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Ruotsissa perustettiin rahasto lataajien oikeusturvan takaamiseksi

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 26.4.2009 15:20 Kommentteja (12)

Ruotsissa perustettiin rahasto lataajien oikeusturvan takaamiseksi Ruotsissa tämän kuun alussa voimaan tullut IPRED-laki saattaa pian ruuhkauttaa oikeuslaitoksia, kun tekijänoikeusjärjestöt ja mediajätit aloittavat oikeustaistelut Ruotsissa asuvia tiedostonjakelijoita vastaan. Koska nämä oikeustaistelut käsitellään siviilioikeuden puolella, eivät ruotsalaiset saa valtiolta taloudellista tukea asianajajan hankkimiseen, vaan syytettyjen täytyy maksaa itse asianajajien kulut ja pahimmassa tapauksessa myös vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, jos heidät todetaan syyllisiksi.
Tämän ongelmakohdan johdosta Ruotsiin on avattu rahasto, jonka tarkoitus on auttaa tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattomasta jakelusta syytettyjä henkilöitä maksamaan heille tulevia oikeudenkäyntikuluja. Rahaston tarkoituksena olisi tarjota 50 000 - 100 000 kruunun eli noin 4 500 - 9 000 euron avustusta yhtä oikeusjuttua kohden.

Avustukset ovat tarkoitettu ainoastaan oikeudenkäyntikuluja varten, ja mahdollisesti maksettavaksi määrättävät tekijänoikeuskorvaukset ja muut vahingonkorvaukset täytyy kerätä kokoon toisin keinoin.

Rahaston perustivat The Pirate Bayn (TPB) ylläpitäjänä tunnettu Peter Sunde sekä Ruotsin vihreiden kansanedustaja Lage Rahm ja saman puolueen nuorisojärjestön jäsen Maria Ferm. Rahmin mukaan on tärkeää, että ihmisille voidaan taata kunnollinen oikeusturva, jonka takia myös kyseinen rahasto on perustettu.

Rahaston kassa täydentyy vapaaehtoisten tekemillä lahjoituksilla ja Rahm on kertonut lahjoittavansa rahastoon useampia tuhansia kruunuja.

Edellinen Seuraava  

12 kommenttia

126.4.2009 16:50

Tällaista sitten tapahtuu, kun valtioltakaan ei heru apua, pitää järjestää omat avut. Suomessakin pitäisi olla tuollainen, vaikka oikeustapauksia ei suomessa olekaan kauhean paljon.

Aika paska juttu myös toi toisen oikeudenkäyntikulujen maksaminen, kun mediajäteillä on varaa kalliisiin asianajajiin, sitten matti meikäläinen joutuu koville maksuissa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.4.2009 @ 16:50

226.4.2009 17:28

Mielestäni se on hyvä että tekijänoikeus rikkomuksia tekevät joutuvat maksamaan itse jolloin ei juuri ole varaa kallisiin asian ajajiin ja tulee kovemmat sakot ym joten porukka alkaa tajuta ettei kannata ladata.

326.4.2009 18:06

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bani666:
matti meikäläinen joutuu koville maksuissa.

Täysin vapaaehtoinen ja itseaiheutettu maksu joten täysin turhaa pulinaa. Mutta älä sure, kyllä kohta saat tältä foorumilta myötätuntoakin, sikäli tulit oikeaan osoitteeseen...;)

426.4.2009 18:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:
Mielestäni se on hyvä että tekijänoikeus rikkomuksia tekevät joutuvat maksamaan itse jolloin ei juuri ole varaa kallisiin asian ajajiin ja tulee kovemmat sakot ym joten porukka alkaa tajuta ettei kannata ladata.

Phah :) Hyvin helpon todennäköisyyslaskun tuloksena mielestäni nimenomaan on kannattavaa ladata. Riski kiinnijäämiseen on jotakuinkin murto-osa todennäköisyydestä voittaa lotossa seitsemän oikein.

526.4.2009 21:04
pernite
Inactive

HETKINEN... Siis siviilikanteena... siviilikanteena ymmärtääkseni käsitellään sellaisia asioita joihin ei liity rikosta tai rikos on epämääräinen eli ei ole takana syyttäjänvirastoo??? Suomessa on asia hiukka eri kuin ruotsissa.. suomessa kyllä siviiliasiaankin saa oikeusapua määrätyin perustein eli ei ole rikollisten yksinoikeus, ruotsissahan laki on jonkun verran erilainen kuin suomessa ja tämä asia aina unohtuu jokaiselta muulta kommentoijalta. Pitää tässä vielä kerran sanoa se tosi seikka että piratismi ja piraattituote on aivan eri kuin lataaminen ja lataaminen ei ole suomen lain mukaan laitonta mutta se on jos laitat yleisesti saatavaksi tekijänoikeudellis asian tai tuotteen ilman tekijän lupaa tai maksamatta tekijänoikeusmaksua. suomessa piraattituote määritellään aika tarkasti laissa ja myös se milloin kyseessä on kaupallinen hyötyminen jostain tuotteesta eli jos laittaa jakoon jotain ilman kaupallista hyödyn tavoittelua ei kyseesä ole, siis ei todellakaan ole pirattituote tai edes piratismia vaan tekijänoikeusrikkomus ja niin se pitäisi katsoa myös mahdollisessa (erittäin epätodennäköinen) oikeuden käynnissä mutta eihän nämä suomen korruptoituneet ja teoston ynm järjestöjen lobbaamat ja lahjomat tuomarit toimi lain mukaan.. johan tämä huomattiin ruotsin oikeusistuimessa the piratebay:ta vastaan jossa tuomari olikin jäävi ja tekijänoikeusjärjestöjen lahjoma ja lobbaama.. MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA DEMOKRATIASSA???

626.4.2009 22:00
akkalis
Inactive

Luumukiisseli

726.4.2009 22:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pernite:
HETKINEN... Siis siviilikanteena? Siviilikanteena ymmärtääkseni käsitellään sellaisia asioita joihin ei liity rikosta tai rikos on epämääräinen eli ei ole takana syyttäjänvirastoo???

Suomessa on asia hiukka eri kuin Ruotsissa... Suomessa kyllä siviiliasiaankin saa oikeusapua määrätyin perustein eli ei ole rikollisten yksinoikeus. Ruotsissahan laki on jonkun verran erilainen kuin Suomessa ja tämä asia aina unohtuu jokaiselta muulta kommentoijalta.

Pitää tässä vielä kerran sanoa se tosiseikka että piratismi ja piraattituote on aivan eri asia kuin lataaminen. Lataaminen ei ole Suomen lain mukaan laitonta mutta se on jos laitat yleisesti saatavaksi tekijänoikeuden piirissä olevan asian tai tuotteen ilman tekijän lupaa tai maksamatta tekijänoikeusmaksua.

Suomessa piraattituote määritellään aika tarkasti laissa ja myös se milloin kyseessä on kaupallinen hyötyminen jostain tuotteesta. Eli jos laittaa jakoon jotain ilman kaupallista hyödyn tavoittelua ei kyseessä ole, siis ei todellakaan ole pirattituote tai edes piratismia vaan tekijänoikeusrikkomus. Ja niin se pitäisi katsoa myös mahdollisessa (erittäin epätodennäköisessä) oikeudenkäynnissä. Mutta eihän nämä Suomen korruptoituneet ja Teoston ym. järjestöjen lobbaamat ja lahjomat tuomarit toimi lain mukaan...

Johan tämä huomattiin Ruotsin oikeusistuimessa The Piratebay:ta vastaan jossa tuomari olikin jäävi ja tekijänoikeusjärjestöjen lahjoma ja lobbaama. MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA DEMOKRATIASSA???

Jos haluat että joku jaksaa lukea viestisi niin yritä saada tekstisi edes hieman vähemmän vastenmieliseen muotoon. Jäihän tähän vielä korjattavaa mutta ehkä seuraavalla kerralla parantelet vielä tästä. ;)

826.4.2009 22:31

Lainaus:
Täysin vapaaehtoinen ja itseaiheutettu maksu joten täysin turhaa pulinaa. Mutta älä sure, kyllä kohta saat tältä foorumilta myötätuntoakin, sikäli tulit oikeaan osoitteeseen...;)
Tupakoijan keuhkosyövän hoitaminen on täysin vapaaehtoinen ja itseaiheutettu maksu, netistä lataaminen taas on todella viatonta puuhaa eikä korvausvaatimukset ole missään suhteessa oikeutetut aiheutettuun "vahinkoon" nähden.

927.4.2009 0:40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:
Mielestäni se on hyvä että tekijänoikeus rikkomuksia tekevät joutuvat maksamaan itse jolloin ei juuri ole varaa kallisiin asian ajajiin ja tulee kovemmat sakot ym joten porukka alkaa tajuta ettei kannata ladata.
Syytön kunnes toisin todistetaan... eikö tämä ole se peruspilari länsimaisessa oikeuskäytännössä?

Hieman vaikeata on todistaa olevansa syytön, jos itsellä ei ole varaa asianajajaan ja vastapuolella on ylihintainen huippujuristi, joka on hoitanut 1001 vastaavaa tapausta. Eikö?

1027.4.2009 14:45
Herlokki
Inactive

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:
Mielestäni se on hyvä että tekijänoikeus rikkomuksia tekevät joutuvat maksamaan itse jolloin ei juuri ole varaa kallisiin asian ajajiin ja tulee kovemmat sakot ym joten porukka alkaa tajuta ettei kannata ladata.
Syytön kunnes toisin todistetaan... eikö tämä ole se peruspilari länsimaisessa oikeuskäytännössä?

Hieman vaikeata on todistaa olevansa syytön, jos itsellä ei ole varaa asianajajaan ja vastapuolella on ylihintainen huippujuristi, joka on hoitanut 1001 vastaavaa tapausta. Eikö?
Siviilioikeuteen ei kyllä edes mennä ratkomaan kenenkään syyllisyyttä, vaan sopimaan kahden osapuolen välisistä asoista, kuten nyt näistä vahingonkorvauksista. Jos vastapuolella ei olisi korvausvaatimuksessaan esittää mitään todisteita ,että to-suojattujen tiedostojen jakamista on tapahtunut, niin tuskinpa sinne raastupaan silloin on edes kutsuttu. Korvaussummista ,ja niiden kohtuullisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta eihän kukaan ole ketään pakottanut jakamaan/lataamaan yhtään mitään.

1127.4.2009 19:18

Lainaus:
Siviilioikeuteen ei kyllä edes mennä ratkomaan kenenkään syyllisyyttä, vaan sopimaan kahden osapuolen välisistä asoista, kuten nyt näistä vahingonkorvauksista. Jos vastapuolella ei olisi korvausvaatimuksessaan esittää mitään todisteita ,että to-suojattujen tiedostojen jakamista on tapahtunut, niin tuskinpa sinne raastupaan silloin on edes kutsuttu.
Olet kyllä siinä mielessä oikeassa, että verrattuna rikosoikeuteen siviilioikeudessa ei etsitä syyllistä epäiltyjen joukosta, mutta kyllä se näyttö pitää molemmissa olla yhtä pitävä, jotta syylliseksi voidaan todeta, oli epäiltyjä sitten yksi taikka kymmenen.

Jos vähänkin seuraa uutisia, voi huomata mm. että "sopimaan kahden osapuolen välisistä asioista" tekijänoikeuskysymyksissä on kutsuttu viimeaikoina esimerkiksi 1500-luvulla eläneitä henkilöitä ja ihmisiä joilla ei ole edes tietokonetta.

Myös TPB:n tapauksessa ei esimerkiksi ole kyse mistään sopimisesta, vaan siellä pyritään nimenoman osoittamaan, onko TPB:n väki syyllistynyt to-rikkomuksiin vai ei. Ja sekin oikeudenkäynti on siviilioikeuden puolella.

1227.4.2009 23:11

Poistettu

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.11.2009 @ 00:18

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin (2.12.2016 13:01)
PC-pelikehittäjät ovat viime aikoina laajentuneet mobiilipelimarkkinoille ostamalla sektorilla jo markkinaosuuksia kahmineita yrityksiä. Esimerkiksi Activision Blizzard osti Candy Crush -pelejä ....
Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen (2.12.2016 12:26)
Huawei aikoo päivittää ensi vuoden alussa kaikkiaan kuusi puhelinmallia Android 7.0 Nougatiin. Näin kertovat HDBlog.it- ja Android Central -sivustot, jotka eivät kuitenkaan paljasta tietojensa lähdettä. ....
Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een (2.12.2016 11:16)
Steamin marraskuisten tilastotietojen mukaan lähes puolet pelaajista on siirtynyt Windows 10:een. Satunnaisotantaan perustuvien lukemien mukaan 48,37 prosenttia PC-pelaajista käyttää 64-bittistä ....
2 kommenttia
Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä (2.12.2016 10:53)
Vielä pari vuotta sitten Internet of Things oli hyvin epämääräinen käsite, jota käytettiin lähes kaikissa pöhinäpuheissa, mutta kukaan ei oikein tuntunut käsittävän mitä se käytännössä oikein ....
Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit (2.12.2016 10:32)
Taiwanilainen mobiilipiirikehittäjä MediaTek on esitellyt kaksi uutta suorituskykyisiin älypuhelimiin suunnattua järjestelmäpiiriä. Helio X23 ja Helio X27 ovat muun Helio X20 -malliston mukaisesti ....

Uutisarkisto