Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

EU pidensi äänitteiden suoja-ajan 70 vuoteen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24.4.2009 11:35 Kommentteja (12)

EU pidensi äänitteiden suoja-ajan 70 vuoteen Pitkään jatkunut vääntö äänitteiden suoja-ajasta EU-maissa on vihdoin päättynyt, kun Euroopan parlamentti äänesti eilen äänitteiden uudeksi suoja-ajaksi 70 vuotta. EU:n aiempi suoja-aika äänitteille oli 50 vuotta ja jotkin tahot olisivat halunneet venyttää tämän suoja-ajan jopa 95 vuoteen.

Suoja-ajan pidentäminen ei kuitenkaan pelasta kaikki kappaleita takaisin artisteille, koska suoja-ajan muutos ei astu voimaan täysin takautuvasti, vaan se koskee ainoastaan alle 50 vuotta vanhoja kappaleita. Täten kuka tahansa voi levittää esim. Sir Cliff Richardin tekemiä Move It- ja Living Doll -kappaleita eteenpäin täysin ilmaiseksi. Richardin myöhempi tuotanto pääsee kuitenkin nauttimaan pidennetystä suoja-ajasta, jos Britannia kiirehtii lakimuutoksen kanssa. Kaikilla EU-mailla on kaksi vuotta aikaa muokata omat tekijänoikeuslait yhteensopiviksi uudistuksen kanssa.

Suoja-ajan pidentämisen pelättiin tukevan ainoastaan levy-yhtiöitä ja suosituimpia artisteja, mutta EU lisäsi ehdotukseen myös kohdan joka pakottaa levy-yhtiöt laittamaan osan näiden äänitteiden tuottamista rahoista keikkamuusikoille tarkoitettuihin rahastoihin, joista maksetaan korvauksia niille artisteille, jotka ovat myyneet kappaleidensa kaikki oikeudet levy-yhtiöille. Lisäksi artistit pääsevät neuvottelemaan tietyistä sopimuksista uudelleen ja artistit saavat äänitteiden kaikki oikeudet takaisin itselleen 50 vuoden kuluttua äänitteen julkaisusta, jos levy-yhtiöt eivät julkaise kappaletta tällöin yleisön saataville.

Äänitteiden suoja-aika on muutoksenkin jälkeen lyhyempi kuin sävellysten suoja-aika, joka umpeutuu vasta 70 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen.

  Antipiratbyrån uhkailee torrent-trakkereita oikeustoimilla Näin seuraat MM-lätkää netissä  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

12 kommenttia

Mitä järkee tässäkin nyt sitten on? On se kumma, kun ei 50 vuottakaan riitä.

#124.4.2009 11:41

Joo eli tuo sitten käytännöllisesti katsoen varmistaa sen ettei mikään musiikki vapaudu artistin tai aikalaisten fanien elinaikana ja siitä saadaan 99% mahdollisista voitoista.

Tuolla 50v säännöllähän oli vielä mahdollisuus siihen että vuonna 1982 Metallicaa fanittanut teini olisi vuonna 2032 saanut 60-70v ikäisenä mielimusiikkiaan ilmaiseksi.

Hieno homma, pojat.

#224.4.2009 12:02

Jatkoa tietysti haetaan siten kun aika joskus alkaa loppua, eli jatketaan 95 vuoteen. No ei haittaa, kun en osta äänitteitä.

#324.4.2009 12:08

On tässä onneksi artistienkin etuja ajateltu, eikä pelkästään levy-yhtiöiden paksuja lompakoita.

#424.4.2009 12:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pain83:
On tässä onneksi artistienkin etuja ajateltu, eikä pelkästään levy-yhtiöiden paksuja lompakoita.
50 vuotta vanhoja levyjä varmasti ostetaankin huimasti :D ja sitä paitsi ne on siinä vaiheessa jo jossain alekorissa, joten ei sitä voittoa varmaan kerry siinä vaiheessa enää kuin marginaalisesti...

#524.4.2009 13:34

aivan mahtavaa kun TO mafia sanelee lakeja joita edustajat hyväksyvät mukisematta.

kiinostaisi tietää voitelurahojen suuruus

#624.4.2009 15:02

en kyllä ymmärrä miksi tuon suoja-ajan on täytynyt olla edes se 50-vuotta? Tai sävellyksen suoja-aika joka umpeutuu vasta 70 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen?

Näillä vain joku ulkopuolinen hyötyy jonkun toisen tekemästä työstä, vielä pitkään varsinaisen työntekijän kuoltua.

Ei vaan kaikkea pysty käsittämään..

#724.4.2009 17:57

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kheetor:

Tuolla 50v säännöllähän oli vielä mahdollisuus siihen että vuonna 1982 Metallicaa fanittanut teini olisi vuonna 2032 saanut 60-70v ikäisenä mielimusiikkiaan ilmaiseksi.

vain jos metallican vuonna 1982 tekemä biisinn tekijät ovat kuolleet (siis niiden pitäisi olla kuollut 1982), koska se suojaaika alkaa VASTA KAIKKIEN tekijöiden kuoltua

#824.4.2009 21:31

Mikäli olen muurari ja teen erinomaisen hienon takan ja piipun johonkin taloon, saan hyvän kertakorvauksen, mutta ei minulla todellakaan ole oikeutta vaatia kaikilta takan käyttäjiltä korvausta 70 vuotta...
Voisiko joku selvittää, mikä ero tässä on esim. musiikkikappaleen tekijään?

#924.4.2009 22:15
Hybridi
Inactive

EI MITÄÄN JÄRKEÄ!!!

Sanon mie... ;D

#1026.4.2009 10:33

Aika tolkuttomaksi homma on mennyt. 20 v voisi mielestäni vielä olla jotenkin kohtuuullinen aika.

#1126.4.2009 14:01

Ironisinta oli se, että komission itsensä tilaama tieteellinen/taloudellinen selvitys, joka ei puoltanut suoja-ajan pidentämistä, jätettiin enimmäkseen huomiotta ja siihen viitattiin väärin. Tästä kertoo Amsterdamin yliopiston johtava professori P. Bernt Hugenholtz avoimessa kirjeessään.

#128.5.2009 5:33

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Oikeusjutut ja Lainsäädäntö Euroopan parlamentti hylkäsi telepaketin

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto