AfterDawn logo

Suurin osa Demigodin pelaajista pelaa luvattomasti ladattua versiota

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
24 kommenttia

Gas-Powered Gamesin tekemä ja Stardockin julkaisema Demigod-peli on noussut muutamassa päivässä todella suosituksi peliksi, sillä se on onnistunut houkuttelemaan mukaansa jo yli 140 000 pelaajaa. Peliä työstäneiden ihmisten harmiksi suurin osa näistä pelaajista ei ole maksanut pelistä mitään, vaan he ovat ladanneet pelin luvatta. Stardockin toimitusjohtaja Brad Wardell kertoi blogissaan, että peli saavutti ensimmäisenä päivänään samanaikaisesti parhaillaan 140 000 pelaajaa, joista vain noin 18 000 oli ostanut pelinsä laillisin keinoin.

Luvatta kopionsa ladanneet henkilöt aiheuttivat myös suuria ongelmia pelin toimivuudelle, koska Stardock ei ollut varautunut näin suureen kävijäryntäykseen, jonka takia pelin palvelimet jumiutuivat. Täten pelinsä laillisesti ostaneet henkilöt joutuivat kärsimään luvattomien lataajien toimista, sillä esim. pelin pelaaminen ei onnistunut, jonka lisäksi myös pelin foorumit tukkeutuivat pahoin.


Pelin tekijät pelkäävät, että nämä ongelmat ovat aiheuttaneet hallaa pelin arvosanoille, koska tavallisten pelaajien lisäksi myös monet peliarvostelijat tutustuivat lopulliseen peliin samanaikaisesti tavallisten pelaajien kanssa. Esimerkiksi GameSpot alensi pelin saamaa arvosanaa yhteysongelmien takia, joten luvattomien lataajien toimet ovat saattaneet vahingoittaa pelin myyntilukuja.

Stardock ei käytä peleissään minkäännäköisiä kopiointi- tai DRM-suojauksia, jonka takia Stardockin pelit leviävät nopeasti esim. P2P-verkkojen kautta, koska kuka tahansa voi pistää peleistä liikkeelle luvattomia kopioita. Fyysisten kopioiden lisäksi pelaajat voivat hankkia pelinsä digitaalisena kopiona.

Stardock on lisännyt ongelmien takia palvelinkapasiteettiaan, joten yhteysongelmien pitäisi olla nyt jo ohi.

24 KOMMENTTIA

jusunakki1/24

Jotain mennyt suunnitteluvaiheessa vikaan jos ei-aidolla keyllä pääsee virallisille servuille...?

superkick2/24

Juu eihän se ikinä ole piraattien vika.

jusunakki3/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti superkick:

Juu eihän se ikinä ole piraattien vika.


Totta, ei ole ikinä ollut piraattien vika että viralliset servut menee tukkoon, koska piraattien ei kuulu päästä sinne. En tajua miks noi on yleensäkään mahdollistanut sen? Typerää piraattien tukemista.

akkalis4/24

Sillalta alas

Pallero205/24

Pitääpä lataa ja pelaa

alakoo6/24

Piratismia puolustellaan drm yms kopiosuojausten takia, jotka ovat epäreiluja kuluttajaa kohtaan. Tässä priimaesimerkki siitä, että 99% tapauksista ihan vaan itsekkyyttä. Onpa pösilöä touhua, kun pelintekijää kiitetään näin siitä, ettei rajoittavia suojauksia ole peliin asennettu.

sumppi127/24

Lainaus:

Stardock ei käytä peleissään minkäännäköisiä kopiointi- tai DRM-suojauksia,

Hmmm... Luetaankohan cd-key -systeemi kopiosuojauksiin? Vai onko sen kierto tosiaan niin tehokasta, että sillä ei ole merkitystä...

jusunakki8/24

Siis kopiosuojaukset, DRM sunmuut on aivan turhia ja kierrettävissä yksinpelien tapauksessa, ihan oikea päätös että ei niihin rahaa laita. Mutta jos peli kerta on nettipeli, niin olisivat nyt herranjestas laittaneet CD-key tarkastuksen, sitä ei voi kiertää jos netissä aikoo pelata. Niin ei tarvis itkeä että servut tukossa piraattien takia. Eikä varmaan kannata oikein mainostaa sitä että mitään suojauksia ei käytetä, sehän on suorastaan yllyttämistä kopioimaan peliä.

Ekaros9/24

Yep, CD-key on aivan hyväksyttävä kopiosuojaus ratkaisu. Foorumitkin voisivat vaatia rekisteröinin tällä jolloin säästetään myös siellä kapasiteettia. Tietystikkään CD-keyt eivät estä kopiointia, mutta ovat jokseenkin hidaste.

LaLLi8010/24

Vastustan DRM suojauksia, mutta olisivat laittaneet CD keyt verkkopeliin. Nyt joutuvat turhaan piraatteja ja muut pelaajat kärsii.

kashluk11/24

"CD-key:llä" ei ole kopioinnin estämisen tai hidastamisen kanssa mitään tekemistä. Ns. crackatut serverit nousevat pystyyn pian "cd-key-generaattoreiden" tulon jälkeen, joita taasen tarvitaan ylipäätään vain jos avainta / sarjanumeroa vaaditaan asennusvaiheessa. CD-keyt tarkistamalla päästäisiin helposti eroon tästä palvelinten ylikuormittumisongelmasta. CD-key-rajoitus on myös siinä mielessä parempi kuin muut kopiosuojaukset, että se ei millään tavalla tee rehellisen kuluttajan elämää vaikeammaksi. Itsekin olen joutunut kokemaan nämä Steamit, RockStar Social Clubit, Starforcet ja muut höpönlöpö-suojaukset, jotka tekevät laillisen version pelaamisesta työläämpää kuin PirateBaysta warettamisesta. Peliavaimen lukeminen ohjekirjan takasivulta ei hankaloita kenenkään elämää.

CD-key, GOOD GOOD
DRM, BAD BAD

Kupuntu12/24

Ei näin. Jos lataa pelin piraattina, ei myöskään pelaa sitä netissä. Ainoat poikkeukset ovat esim. kaverien kanssa pienellä omalla serverillä, tyylin Gmod. Ajatelkaa jos vaikka WOWin saisi laittomasti niin ettei siitä tarvitsisi maksaa mitään ja pelata voisi vaikka 24/7 laittomalla versiolla. Alkaisi varmasti kapasiteetti loppumaan.

Ekaros13/24

Lainaus:

Correction: Stardock contacted us to say that the 18,000 number referred to concurrent users, not sales. We have corrected the sentence accordingly. Brad Wardell also released some new information that clarifies the issue. On Day 0 there were around 140,000 concurrent users, with 18,000 validated users. The pirates couldn't update their game or play online, but they could still "touch the servers."

"So over the first 24 hours, we had to essentially scrap together a doppleganger of the infrastructure dedicated to Demigod's multiplayer network needs, release an update to legitimate users to point them to it..." he wrote. "Now today, day 3, it's pretty much taken care of. Users are connecting in multiplayer, the servers are pretty responsive and we're adding more in preparation for the weekend."


Lainaus linkistä:
Selittää asiaa paremmin ilmeisesti pelin serverien kohdalla tapahtui palvelun esto hyökkäyksen tyypinen tilanne joka on ilmeisesti hyvin vaikea ennakoida ja estää.

Kupuntu14/24

"The pirates couldn't update their game or play online, but they could still "touch the servers."

Tämä kuulostaa jo järkevältä. Pelin update on aika turha jos kyseessä on multiplayer only (onko?).

DragoonJ15/24

Kuulin semmoista huhua, että gamestop laittoi kyseisen pelin myyntiin liian aikaisin juuri ennen pääsiäislomia. Demigodin tekijät eivät olleet vielä varautuneet tähän ja multiplayeriin liittyvät hommat olivat vielä vaiheessa. Kun peli menikin myyntiin liian aikaisinm, tuli pojilla (ja tytöillä?) kiire pistää multiplayer hommat kasaan. Eli meni aikalailla päin puuta kaikki.

Mitä taas peliin tulee, niin voisin jopa säälistä ostaa aidon version ja katsoa, onko siitä mihinkään. Samalla tukisin onnettomia pelin tekijöitä. Pitää harkita ja katsoa vielä arvosteluita.

I_H16/24

http://forums.demigodthegame.com/347467

Stardock on kuitenkin ihan perillä asiasta, ja vaikuttaa harvinaisen ammattitaitoiselta porukalta tämän suhteen.

BaldAngel17/24

No siinähän se mainittiin, "But here’s the thing: While piracy is annoying, you can’t blame piracy for this problem"

RoCraft18/24

Minkäs sille voi, että porukat warettaa, kun tämä peli ei edes ole vielä tullut Eurooppan kauppojen hyllyille. Vasta toukokuun lopussa...

FrostRose19/24

Kaipa tällekin voisi keksiä jonkun muun ratkaisun kuin DRM. Kuten cd-key aktivointilistan, joka olisi serverillä missä tarkistetaan cd-keyn aitous ja onko se ostettu/aktivoitu.

Ekaros20/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FrostRose:

Kaipa tällekin voisi keksiä jonkun muun ratkaisun kuin DRM. Kuten cd-key aktivointilistan, joka olisi serverillä missä tarkistetaan cd-keyn aitous ja onko se ostettu/aktivoitu.

Ilmeisesti ongelma oli yhdistelmä useampia pienempiä seikkoja. Päälimäisenä se että tuo tarkistus oli samassa ympäristössä kuin itse pelin palvelut, eikä erotettu kuten olisi pitänyt. Toinen oli että ilmeisesti eräs ketju aloitti pelin myynin etukäteen ja varsinaisia servereitä ei oltu saatu ylös vielä. Nämä tietysti vain osa totuuksia.

kheetor21/24

Lainaus:

Stardock ei käytä peleissään minkäännäköisiä kopiointi- tai DRM-suojauksia, jonka takia Stardockin pelit leviävät nopeasti esim. P2P-verkkojen kautta

Fail. Ilmeisesti ei ole mitään CD-key varmennustakaan kerta onlineenki pääsee, samahan se on onko se asennuslevy kopiointisuojattu vai ei. Saavat syyttää kyllä itseään jos on maksamattomia pelaajia kun eivät mitään tee asian eteen. Jopa ihan perus CD-key-ratkasu toimii online-peleissä ilman mitään Steam-temppuja, ei vaadi kovin kummosta yritystä että semmosen saa peliin laitettua. Ansaitsevatkin huonon arvosanan sillä kyllä tuo CD-key-systeemin pistäminen peliin on ihan itsestäänselvyys nykyaikana.

LoBer22/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kupuntu:

Ei näin. Jos lataa pelin piraattina, ei myöskään pelaa sitä netissä. Ainoat poikkeukset ovat esim. kaverien kanssa pienellä omalla serverillä, tyylin Gmod. Ajatelkaa jos vaikka WOWin saisi laittomasti niin ettei siitä tarvitsisi maksaa mitään ja pelata voisi vaikka 24/7 laittomalla versiolla. Alkaisi varmasti kapasiteetti loppumaan.

Saahan sen toki täysin laittomasti ja voi pelata ihan hyvin mutta ainoa "miinus" on se että nämähän ovat private servuja mutta nekin ovat nykyisin lähellä oikeiden servujen kapasiteettia ja ominaisuuksia :) itse ainakin näin.

BaldAngel23/24

Lainaus:

nämähän ovat private servuja mutta nekin ovat nykyisin lähellä oikeiden servujen kapasiteettia ja ominaisuuksia :)


En tästä Demigodista tiedä, mutta esim WoW:n tapauksessa parhaatkin private servut ovat hyvin kaukana aidoista, toisin sanoen täyttä paskaa. Ei luulis että tässä sen parempi tilanne on varsinkin kun on vielä niin uus peli.

Hybridi24/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti akkalis:

Sillalta alas

*reps* ;D

Aika paljon laittomia pelaajia... =/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT