Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Googlen musapalvelulla suurten levy-yhtiöiden tuki Kiinassa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30.3.2009 16:55

Googlen musapalvelulla suurten levy-yhtiöiden tuki Kiinassa Hakujätti Google avasi viime vuonna Kiinassa oman Music Onebox -nimellä kulkevan musiikkipalvelun, jonka kautta kuluttajat voivat etsiä ja ladata musiikkia.

Top100.cn-sivuston kanssa yhteistyössä toteutettu palvelu on nyt päässyt irti beta-vaiheesta, ja palvelulla on kaikkien suurten levy-yhtiöiden tuki takanaan. Suurten levy-yhtiöiden lisäksi palvelusta löytyy musiikkia myös 140 pienemmän levy-yhtiön valikoimista.

Google maksaa levy-yhtiöille osan palvelun tuomista mainostuloista. Äänitealan etuja kansainvälisesti puolustavan IFPI:n (International Federation of the Phonographic Industry) mukaan 99 prosenttia Kiinan musiikkilatauksista tehdään luvatta, ja Googlen on tarkoitus houkutella ihmisiä palveluun paremman äänenlaadun avulla.

Kiinassa tehdyn musiikin lisäksi palvelun kautta voi ladata myös esim. länsimaalaista musiikkia, joten Kiinassa asuvat kuluttajat voivat ladata itselleen mm. Madonnan ja Metallican kappaleita. Palvelusta löytyy tällä hetkellä noin 350 000 musiikkikappaletta ja valikoimaa on tarkoitus laajentaa sadoilla tuhansilla kappaleilla seuraavien kuukausien aikana.

Kiinan ulkopuolelta tulevat vierailijat voivat käyttää palvelua kappaleiden etsimiseen, mutta musiikin lataaminen tai kuuntelu ei valitettavasti onnistu Kiinan ulkopuolelta. Google ei ole myöskään laajentamassa palvelua Kiinan ulkopuolelle.

Oman musiikkipalvelun avulla Googlen on helpompi kilpailla paikallisia markkinoita dominoivan Baidun kanssa. Baidun edustajan mukaan Google oma palvelu saapui markkinoille kuitenkin liian myöhään, eikä Google saa täten luotua musiikkipalvelustaan kuluttajia kiinnostavaa lisäominaisuutta.

  Skype varmistui iPhonelle Elisa Viihde korvaa SaunaVision  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto