Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

WorldXChange potkii lataajat linjoilta Uudessa-Seelannissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19.3.2009 11:13 Kommentteja (7)

WorldXChange potkii lataajat linjoilta Uudessa-Seelannissa Uudessa-Seelannissa on ollut pitkään työn alla Copyright Amendment Act 2008 -nimellä kulkeva laki, joka mahdollistaa mm. luvattomien lataajien internet-yhteyden katkaisemisen.

Lain piti alun perin astua voimaan kokonaisuudessaan viime kuussa, mutta tiettyjen ongelmien takia lain voimaantuloa siirrettiin, joten Uuden-Seelannin internet-operaattoreiden ei ole vielä pakko katkoa asiakkaidensa yhteyksiä.

Kaikki paikalliset internet-operaattorit eivät kuitenkaan jaksaneet odottaa uuden lain voimaantuloa, vaan internet-operaattori WorldXChange aloitti luvattomien lataajien kiusaamisen jo viime vuoden puolella. New Zealand Herald -lehden mukaan noin 20 000 kuluttajan ja tiettyjen yritysten internet-yhteyksistä huolehtiva WorldXChange otti viime vuonna käyttöönsä ns. kolmen hudin käytännön, jonka johdosta mediajäteiltä ja tekijänoikeusjärjestöiltä tulevat viestit voivat sulkea kuluttajan internet-yhteyden.

WorldXChangella tämä käytäntö koskee ainoastaan kuluttajien internet-yhteyksiä, joten yritysten luvattomasta lataamisesta saamat viestit eivät sulje näiden liittymiä. Kuluttajilta asia ei jää huomaamatta, koska jo ensimmäinen varoitus sulkee internet-yhteyden ja kuluttajan täytyy ottaa yhteyttä asiakaspalveluun, jotta yhteys aukaistaan. Samalla kuluttajalle ilmoitetaan syy yhteyden sulkemiseen ja kerrotaan kuinka monta kertaa tämä voi vielä toistaa virheensä ennen kuin liittymä suljetaan kokonaan.

Uudessa-Seelannissa laajakaistayhteyksien käyttö on rajoitettu esim. tiedonsiirtorajoituksilla ja tiedonsiirtomaksuilla. WorldXChangen HSI Torrent -liittymässä päiväsaikaan siirretty gigatavu maksaa kuluttajalle 1,54 paikallista dollaria eli noin 0,77 euroa.

  Viikon TV-muistutus: The Pirate Bay - varkautta vai vallankumousta Internet Explorer 8 ladattavissa tänään  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

taas kiinnostais tietää miten ne erottaa luvallisen ja luvattoman lataamisen... Lataamalla itse saman tiedoston?

#119.3.2009 11:40

Varman kaikki muualta kuin microsoft.com sivulta ladattu materiaali voidaan lukea ware-latauksiin.

Näin päästään helpolla ja voidaan vaan sulkea suurten datamäärien mukaan kaikki "warettajat". Mitä sitä turhaan arvuuttelemaan mitä ihmiset latailevat...
Miten ne arvuuttelee että mitä tiedostoja tulee salattuna p2p ohjelmilla?

#219.3.2009 12:27

Taitaa olla lottokone kovassa käynnissä nyt Uudessa Seelannissa. Ei voi muuta sanoa. Ikävä heille.

#319.3.2009 13:33

Lainaus:
Uudessa-Seelannissa laajakaistayhteyksien käyttö on rajoitettu esim. tiedonsiirtorajoituksilla ja tiedonsiirtomaksuilla. WorldXChangen HSI Torrent -liittymässä päiväsaikaan siirretty gigatavu maksaa kuluttajalle 1,54 paikallista dollaria eli noin 0,77 euroa.
Ainakin luulis tuon data-maksun jonkin verran rajoittavan tuota warettamista tuolla päin. On kyllä melko kaalliita bittejä kun alkaa miettimään asiaa. Ja tuskin edistää laajakaista liittymien leviämistä hirveästi tuollainen laskutus tapa.

Näyttäisi olevan kaksi nopeudella olevaa liittymää, joissa on kuukausi maksu. FLS/128k $33.95 ja FLS/FLS $49.95. FLS - Full Line Speed or as fast as the physical line will allow based on ADSL1 technology, joka tarkoittanee korkeintaan 8Mb/s jos etäisyys keskuskseen on alle 3km.

#419.3.2009 13:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tubbana:
taas kiinnostais tietää miten ne erottaa luvallisen ja luvattoman lataamisen... Lataamalla itse saman tiedoston?

TO-mafian kätyrit väijyvät torrentmestoilla, lataavat torrenteja ja keräävät ip:t talteen, jotka myöhemmin lähettävät internet-operaattoreille sulkupyynnön kera.

#519.3.2009 15:02

Voi jumalauta. Mä kun luulin Uuden-Seelannin olevan sivistysvaltio. Meininki ku Kiinan maalla.

#621.3.2009 5:34

poistettu


Im done here

#722.3.2009 14:14

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto